Jyväskylän yliopistoon valittiin 2924 uutta opiskelijaa

Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja yliopistojen avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2924 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopulla uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Uusien opiskelijoiden lukuvuosi käynnistyy elokuun lopulla orientaatioviikon merkeissä.
Julkaistu
2.7.2026

Jyväskylän yliopistoon haki kevään 2026 toisessa yhteishaussa yhteensä 19 414 hakijaa, joista hyväksyttiin 2771. Ensisijaisesti Jyväskylän yliopistosta opiskelupaikkaa tavoittelevia hakijoita oli yhteishaussa 6 344.

Kandidaatti- ja maisteriohjelmien aloituspaikoista, kohteesta riippuen, 39–80 prosenttia oli varattu ensikertalaisille hakijoille.

Kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin haki 15 850 hakijaa, joista ensisijaisia oli 4 016. Maisteriohjelmiin haki 3 584 hakijaa, ja näistä ensisijaisia oli 2 225.

Psykologia, kauppatieteet ja opettajien koulutus säilyttivät suosionsa

Suosituimmaksi hakukohteeksi Jyväskylän yliopistossa nousi tämän kevään haussa psykologian koulutus, johon pyrki 3 591 hakijaa. Muita hakijamäärältään suosittuja ohjelmia olivat kauppatieteet (3 161 hakijaa), luokanopettajan koulutus (1 457 hakijaa) ja liikuntapedagogiikka (945 hakijaa).

Kovin kilpailu opiskelupaikasta käytiin psykologian hakukohteessa, johon tuli 34 hakemusta aloituspaikkaa kohden, sekä liikunnan yhteiskuntatieteissä (kandi + maisteri 30, maisteri 28) ja liikuntabiologiassa (26). Eniten ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohti keräsi edellisvuosien tapaan turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelma (16). 

Kokonaishakijamäärällä mitattuna Jyväskylän yliopisto sijoittui yhteishaussa viidenneksi suosituimmaksi yliopistoksi Helsingin, Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen jälkeen. Ensisijaisten hakijoiden määrällä mitattuna Jyväskylän yliopisto tuli kuudenneksi Helsingin, Tampereen, Turun, Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen jälkeen.

Vuonna 2026 Jyväskylän yliopisto ei järjestä täydennyshakua täyttämättä jääneisiin opiskelupaikkoihin. 

Avoimen väylän haku ja kansainväliset ohjelmat

Toisessa yhteishaussa valittujen lisäksi syksyllä opintonsa aloittavat avoimen väylän erillishaussa sekä englanninkielisistä ohjelmista kevään ensimmäisessä yhteishaussa opiskelupaikan saaneet.

Yliopistojen avoimen väylän erillishaussa hyväksyttiin 153 hakijaa. Suosituimmat avoimen väylän hakukohteista tänä keväänä olivat kauppatieteiden kandidaatti- ja maisteriohjelma (127 hakijaa) ja psykologian kandidaatti- ja maisteriohjelma (51 hakijaa).

Englanninkielisissä tutkinto-ohjelmissa aloittaa noin 270 uutta opiskelijaa. Kevään ensimmäisen yhteishaun suosituimmat kohteet olivat maisteriohjelma Artificial Intelligence (547 hakijaa) sekä kandidaattiohjelma Business Innovation and Sustainability (475 hakijaa).

Opiskelija – tervetuloa Jyväskylän yliopistoon!

Kaikki toisessa yhteishaussa hakeneet saavat tiedon valinnan tuloksesta sähköpostitse tai postitse sekä Oma Opintopolku -palvelusta. Opiskelupaikan saaneiden on ilmoitettava 9.7. klo 15.00 mennessä, ottavatko he paikan vastaan. Varasijalta nousseilla on käytössä oma henkilökohtainen opiskelupaikan vastaanottoaika, joka on 7 vuorokautta.

Tulevana syyslukukautena Jyväskylän yliopiston opetus alkaa maanantaina 31.8. Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden orientaatioviikko käynnistyy viikkoa aiemmin, maanantaina 24.8.2026.

Tiedotteessa esitetyt opiskelijamäärät ovat englanninkielisten tutkinto-ohjelmien osalta alustavia ja voivat vielä muuttua muun muassa ilmoittautumisten perusteella.