Kauppakorkeakoulun vastuullisuus maailmanluokkaa
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu saavutti Business Graduates Associationin, eli BGA:n akkreditoinnin tammikuussa 2020. Kauppakorkeakoululla oli jo ennestään AMBA- sekä AACSB-akkreditoinnit. Vuonna 2019 perustettuun järjestöön kauppakorkeakoulu liittyi ensimmäisten joukossa sen perustamisen jälkeen. Akkreditoinnissaan BGA painottaa vastuullista liiketoimintaa ja eettisyyttä.
Eettisesti kestävän liiketoiminnan tutkimuksen juuret Jyväskylän yliopistossa juontavat aina 1980-luvun alkupuolelle saakka, jolloin yksittäiset tutkijat ottivat asian huomioon. Puhtaasti voittoa tavoittelevan liiketoiminnan lisäksi myös muut arvot otettiin tutkimuksessa huomioon.
- 1990-luvulle tultaessa yksittäisten tutkijoiden ajatukset koostettiin saman paketin alle ja yritysten ympäristöjohtamisen maisteriohjelma syntyi vuonna 1995. Pian ohjelma päätettiin vaihtaa englanninkieliseksi, sillä aihe on äärimmäisen globaali. Lisäksi olimme ensimmäisiä yliopistoja maailmassa, jotka tarjosivat tällaista ohjelmaa, muistelee dekaani ja yritysten ympäristöjohtamisen professori Hanna-Leena Pesonen ohjelman alkutaivalta.
Jyväskylässä on myös kansallisen kauppatieteen koulutuksen selvityksen mukaan profiloiduttu onnistuneesti vastuullisen liiketoiminnan tarjoajaksi. Tuoreessa selvityksessä yritysten ympäristöjohtamisen ohjelma esiteltiin onnistuneena esimerkkinä vahvuusalueiden esiintuomisena opintotarjonnassa.
- Profilointi ja muista erottuminen oli selvityksen mukaan suomalaisissa kauppakorkeakouluissa verrattain heikkoa, joten juuri tällä osa-alueella onnistuminen kertoo meidän tekevän oikeita asioita, Pesonen kertoo.
Akkreditoinnit laadun takeena
Akkreditoinnit ovat kauppakorkeakoulujen laatua valvovia järjestelmiä. Akkreditoinnissa ulkopuolinen taho tarkastelee laajasti kaikkea kauppakorkeakoulun toimintaa, kuten tutkimusta, koulutusta ja rekrytointia. Tarkastelun jälkeen koululle myönnetään akkreditointi laatuleimana merkiksi siitä, että se täyttää järjestön standardit.
- Olimme jo valmiiksi BGA:n sisarorganisaation AMBAn jäseniä, joten liittyminen oli luonnollista. Kun BGA tarjosi mahdollisuutta saavuttaa akkreditointinsa ensimmäisten yliopistojen joukossa maailmassa, ei sitä tarvinnut kahdesti miettiä, Pesonen kertoo.
Business Graduates Association painottaa omassa akkreditoinnissaan vastuullisuutta. Vierailullaan Agorassa syksyllä 2019 he ottivatkin juuri yritysten ympäristöjohtamisen ohjelman erityistarkastelun kohteeksi.
- Olemme neljäs yliopisto maailmassa joka saavuttaa BGA-akkreditoinnin. Tämä on luontainen seuraava askel kauppakorkeakoulumme pyrkimyksissä toimia vastuullisen liiketoiminnan suunnannäyttäjinä, Pesonen iloitsee.
Työ vastuullisuuden puolesta jatkuu
Edellisen kerran Jyväskylän yliopistossa iloittiin akkreditoinnin merkeissä loppuvuodesta 2018, kun kaikista arvostetuin kauppatieteen akkreditointeja tarjoava järjestö AACSB myönsi laatuleimansa Jyväskylän yliopistolle.
- Kauppatieteiden alalla akkreditoinnit ovat muodostuneet tärkeiksi merkeiksi laadusta. Niillä erottaudutaan tuhansista ja tuhansista kauppatieteiden opintoja tarjoavista kouluista. Kansainvälisesti niiden merkitys on erityisen suuri. Otamme iloiten tämän sulan hattuumme ja jatkamme työtä sen eteen, että kauppatieteiden laatu ja vastuullisuus säilyvät Jyväskylän yliopistossa maailman huipputasolla, kertoo Pesonen.
Uuden BGA-akkreditoinnin arvioinnin yhteydessä myös yliopiston johtamiskoulutus sai AMBA-akkreditoinnilleen viiden vuoden jatkon. Akkreditoinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota ohjelman kattavuuteen, sisällön tasapainoon ja opiskelijoiden työkokemukseen liike-elämässä. AMBAn akkreditointeja on myönnetty vain pienelle määrälle erittäin korkeatasoisia ohjelmia.
Lisätietoja
Hanna-Leena Pesonen, dekaani
hanna-leena.pesonen@jyu.fi
050 373 2132
Iiro Vuori, tiedottaja
Iiro.p.l.vuori@jyu.fi
040 805 4636