Käyttäjäkokemus huomioitava myös turvallisuuskriittisten järjestelmien suunnittelussa (Karvonen)

Käyttäjäkokemuksen tärkeyttä korostetaan muun muassa viihdetuotteiden suunnittelussa, mutta sen merkitykseen on viime aikoina herätty myös turvallisuuskriittisten järjestelmien osalta. KTM Hannu Karvonen tutki kognitiotieteen väitöskirjassaan käyttäjäkokemustavoitteiden hyödyntämistä turvallisuuskriittisten järjestelmien suunnittelussa.
Hannu Karvonen. Kuva: Kaisa Belloni
Julkaistu
14.12.2019

Turvallisuuskriittisiksi järjestelmiksi luokitellaan ne järjestelmät, joiden häiriöt voivat aiheuttaa vakavaa ihmishenkiin, omaisuuteen tai ympäristöön kohdistuvaa vaaraa tai vahinkoa. Tällaisia tietoteknisiä järjestelmiä käytetään esimerkiksi autoissa, laivoissa ja satamissa. Turvallisuuskriittisten järjestelmien käyttäjäkokemuksen merkitykseen on viime aikoina havahduttu ja se pyritäänkin ottamaan huomioon jo suunnitteluvaiheessa esimerkiksi käyttäjäkokemustavoitteiden avulla.

– Oikein hyödynnettyinä käyttäjäkokemustavoitteet tuovat lisäarvoa näiden järjestelmien käyttäjäkeskeiseen suunnittelutyöhön. Tavoitteiden tarkoituksenmukainen hyödyntäminen osana suunnittelua tukee lopulta myös käyttäjien toiminnan mielekkyyttä, turvallisuutta ja tehokkuutta, Karvonen kertoo.

Uutta tietoa kokemussuunnittelun arvosta

Väitöstyössään Karvonen tutki käyttäjäkokemustavoitteiden hyödyntämistä erityisesti varhaisen vaiheen käyttäjäkeskeisessä suunnittelutoiminnassa. Tutkimuksen yhteydessä tarkasteltiin metroja, satamakonttinostureita, laivojen komentosiltoja sekä kuljettajan apujärjestelmillä varustettuja henkilöautoja. Analyysi kohdistui näiden ympäristöjen teknologiajärjestelmien käyttäjien toimintaan sekä järjestelmien suunnitteluun. Tämän lisäksi tarkasteltiin järjestelmien varhaisen vaiheen arviointia käyttäjäkokemustavoitteiden näkökulmasta.

Tutkimus tuo uutta tietoa liittyen kokemussuunnittelun arvoon osana turvallisuuskriittisten järjestelmien kehitystä. Väitöstyö tarjoaa myös näkemystä käyttäjäkokemustavoitteiden systemaattiseen määrittelyyn, hyödyntämiseen ja arviointiin. Lisäksi väitöksessä ehdotetaan uudenlainen tapa integroida käyttäjäkokemustavoitteet osaksi käyttäjäkeskeistä suunnitteluprosessia.

– Käyttäjäkokemustavoitteet auttavat ottamaan analyyttisesti huomioon käyttäjien kokemukset järjestelmän konseptisuunnittelun ja -arvioinnin eri vaiheissa. Lisäksi tavoitteiden systemaattinen käyttö tekee turvallisuuskriittisten järjestelmien käyttäjäkeskeisestä varhaisen vaiheen suunnittelusta ja arvioinnista tavoitekeskeisempää, jäljitettävämpää ja mitattavampaa, Karvonen summaa.

KTM Hannu Karvosen kognitiotieteen väitöskirjan "User experience goals in human-centred design of safety-critical systems" tarkastustilaisuus järjestetään lauantaina 14.12. kello 12 alkaen Agoran salissa Auditorio 3. Vastaväittäjänä toimii professori John D. Lee (University of Wisconsin-Madison, Yhdysvallat) ja kustoksena yliopistotutkija Tuomo Kujala (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.

Lisätietoja:

Hannu Karvonen, hannu.s.karvonen@gmail.com, +358 40 021 6396

Tiedottaja Kirke Hassinen, viestinta@jyu.fi, +358 40 024 7458

Hannu Karvonen (s.1981, Kuopio) kirjoitti ylioppilaaksi Muuramen lukiosta vuonna 2000. Vuonna 2006 hän valmistui Jyväskylän yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan tietojärjestelmätiede. Opiskeluvuosina 2003–2006 Karvonen myös työskenteli osa-aikaisena käyttöliittymäsuunnittelijana. Tämän jälkeen hän jatkoi töitä käytettävyys-, käyttöliittymä-, ja käyttökokemustutkimuksen ja suunnittelun parissa sekä teollisuudessa että akateemisella puolella. Vuonna 2009 Karvonen aloitti VTT:llä Espoossa tutkijana human factors -tiimissä. Tällä hetkellä hän työskentelee VTT:n erikoistutkijana ja autonomisten järjestelmien ekosysteemijohtajana.

Väitöskirja on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 156, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7984-3 (PDF). Pysyvä linkki julkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7984-3