Lähes 400 kansainvälistä tutkijaa kokoontuu Jyväskylään pohtimaan urheilun vastuullisuutta
Tapahtumaan saapuu tutkijoita 42 eri maasta.
"Vaikka liikuntasosiologia on tieteenalana sinällään pieni, ovat sen tutkimuskohteet globaalisti yhteiskuntia ja yksilöitä koskettavia. Liikuntasosiologia tarkastelee liikunnan ja urheilun yhteiskunnallista merkitystä kriittisin silmälasein”, sanoo konferenssin pääsihteeri, yliopistonlehtori Hanna Vehmas Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala osallistuu konferenssin avajaisiin maanantaina 15.6. klo 18. Konferenssin pääpuhujina ovat apulaisprofessori Oscar Mwaanga University of Londonista, työelämäprofessori Kaari Mattila Itä-Suomen yliopistosta sekä professori Ramon Llopis-Goig Valencian yliopistosta.
Konferenssi alkaa sunnuntaina 14.6. jatko-opiskelijoiden seminaarilla, johon osallistuu lähes 100 liikuntasosiologian väitöskirjatutkijaa eri puolilta maailmaa. Konferenssi päättyy juhannusaattona keskisuomalaiseen yöttömän yön juhlaan.
Liikuntasosiologian maailmanjärjestön juuret juontavat Jyväskylään
Konferenssin järjestävät yhteistyössä Euroopan liikuntasosiologijärjestö EASS (European Association for Sociology of Sport) ja maailmanjärjestö ISSA (International Sport Sociology Association).
Viime vuonna 60-vuotta täyttäneen maailmanjärjestö ISSA:n juuret juontuvat Jyväskylään, sillä sen keskeisiä perustajahahmoja oli vuonna 2022 edesmennyt Jyväskylän yliopiston rehtorinakin toiminut liikuntasosiologian ensimmäinen suomalainen professori Kalevi Heinilä. Perustamisensa jälkeen ISSA pitää konferenssiaan nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Euroopan liikuntasosiologijärjestö EASS:lle tämän vuoden konferenssi on puolestaan toinen kerta Suomessa. EASS juhlistaa Jyväskylässä verkoston 25-vuotista taivaltaan.
Lisätietoja:
Hanna Vehmas, konferenssin pääsihteeri, yliopistonlehtori
Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta
hanna.m.vehmas@jyu.fi) puh 040-805 3977