MAGICS hyväksyttiin Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle

MAGICS perustettiin vuonna 2020 Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Taideyliopiston yhteistyönä, ja kolme muuta partneria – Lapin yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto – liittyivät verkostoon vuonna 2024. Tiekartalla oleminen mahdollistaa infrastruktuurin merkittävän laajentumisen, mukaan lukien huipputason laajennetun todellisuuden teknologiat ja ihmisen käyttäytymisen mittaukset luonnollisissa olosuhteissa. Tämänkaltaiset hankkeet ovat vahvasti poikkitieteellisiä, ja tiekartalla MAGICS erottuu ainoana infrastruktuurina Suomessa, joka todella yhdistää taiteen ja tieteen edistääkseen uutta tutkimusta ja innovaatioita.
Tutkimuksen, innovoinnin ja taiteen vahvistaminen
Uuden rahoituksen avulla MAGICS pystyy investoimaan edistyksellisiin laajennetun todellisuuden teknologioihin, mobiileihin laboratorioihin ja multimodaalisiin mittausjärjestelmiin. Uutta tutkimusta ja innovaatioita tuetaan käyttäytymis- ja kokemustutkimuksessa, ihmisen ja koneen välisessä vuorovaikutuksessa, tekoälyn hyödyntämisessä muotoilussa, taiteissa ja humanistisissa tieteissä, digitaalisissa ilmentymissä, kestävissä ympäristöissä (arkkitehtuuri ja muotoilu), digitaalisesti lisätyssä oppimisessa, immersiivisissä virtuaalitodellisuuksissa ja metaversumi-teknologioissa. Esimerkkejä uusista infrastruktuuri- ja teknologiainvestoinneista ovat Aalto-yliopiston MAGICS-elokuvateatteri, jossa tutkitaan kymmenien henkilöiden kollektiivisia kokemuksia samanaikaisesti, Taideyliopiston tekoälyllä parannellut esiintymistilat, Turun ammattikorkeakoulun teolliset XR-metaversumi-sovellukset, Lapin yliopiston liikuteltava XR-studio sekä Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen XR-tilat opetuksen ja oppimisen tutkimukseen.
Uudet MAGICS-tilat ovat akateemisten, teollisuuden ja yhteiskunnallisten kumppanien käytössä. MAGICS on sitoutunut infrastruktuurien avoimen käytön kehittämiseen, jotka tarjoavat yrityksille ja muille yhteistyökumppaneille mahdollisuuksia hyödyntää ainutlaatuisia palvelujamme yhteishankkeiden, avoimien hakujen ja teollisen käytön kautta. Tieteen ja innovoinnin lisäksi MAGICS tarjoaa uusia ja ainutlaatuisia tiloja taiteen luomiseen, tutkimiseen ja opettamiseen. Uudet mobiilit anturit, näyttö- ja moniaistiset teknologiat sekä etäläsnäololaitteet tarjoavat mahdollisuuksia taiteellisten käytäntöjen edistämiseen ja MAGICS on sitoutunut vahvistamaan jo olemassa olevaa vahvaa yhteistyötään taiteilijoiden ja kulttuuriorganisaatioiden kanssa.
Strateginen vaikutus yhteiskuntaan
MAGICS tekee aktiivisesti yhteistyötä päättäjien, johtavien yritysten ja suuren yleisön kanssa muovatakseen tulevaisuutta, jossa digitalisaatiota ja virtualisaatiota kehitetään sosiaalisesti kestävällä tavalla ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Uuden rahoituksen myötä MAGICS on valmis käynnistämään edelläkävijähankkeita, jotka määrittelevät uudelleen tekniikan ja yhteiskunnan välisen suhteen ja asettavat Suomen globaaliksi johtajaksi mullistavassa tutkimuksessa ja taiteellisessa innovaatiotoiminnassa. Tutustu lisää MAGICSiin ja tulevaisuuden visioomme osoitteessa magics.fi.
MAGICS Jyväskylän yliopistossa
Jyväskylän yliopistossa MAGICS infrastruktuuri linkittyy monitieteiseen JYU.LearnDigi profiilialueeseen ja Aivotutkimuskeskukseen sekä Oppimisen dynamiikan ja interventiotutkimuksen huippuyksikköön ja Musiikin, mielen, kehon ja aivojen huippuyksikköön eri laitoksilla ja tiedekunnissa. Infrastruktuuri mahdollistaa uusia avauksia esimerkiksi digitaalisen vuorovaikutuksen ja oppimisen tutkimuksessa sekä mittaamisen monimutkaisissa ja luonnollisissa ympäristöissä.
“Toivon, että mahdollisimmat monet tutkijat näkevät tämän erinomaisena mahdollisuutena tutkimukselleen ja pääsevät hyötymään eri yliopistojen ja korkeakoulujen asiantuntemuksesta”, sanoo professori Jarmo Hämäläinen, joka koordinoi Jyväskylän yliopiston MAGICS infrastruktuurin toimintaa.