Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä Jyväskylän yliopiston varainhallintatoimikuntaan

Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on nimittänyt Metsä Groupin pääjohtaja DI, vuorineuvos Ilkka Hämälän yliopiston varainhallintatoimikunnan jäseneksi 1.3.2021 alkaen.
Ilkka Hämälä, kuva: Metsä Group
Julkaistu
10.2.2021

Varainhallintatoimikunta toimii hallituksen ja rehtorin neuvoa-antavana toimielimenä yliopiston pitkäaikaisen sijoitustoiminnan valmistelussa.

Yliopiston sijoituksissa painottuvat pitkäjänteisyys ja vastuullisuus.

”Minulle on tärkeää ja mieluisaa, että pääsen osallistumaan yhteiskunnallisesti merkityksellisen tutkimus- ja koulutusyhteisön toimintaan ja antamaan oman panokseni Jyväskylän yliopistolle. Sijoitusvarallisuuden kasvattaminen pitkällä aikavälillä mahdollistaa yliopiston strategisten investointien rahoituksen”, sanoo pääjohtaja Ilkka Hämälä.

”Tulevina vuosina haluamme turvata pääomien kasvattamisen vastuullisen sijoittamisen periaatteita noudattaen. Erityisenä lähiajan painopisteenä on yliopistojen kanssa yhteisesti sovittujen kestävän kehityksen teesien mukainen sijoitustoiminta, johon kuuluu esimerkiksi sijoitussalkun hiilineutraaliustavoitteen asettaminen. Tässä työssä varainhallintatoimikunnalla on iso rooli. Ilkka Hämälä tuo siihen arvokkaan lisän ja olemme todella iloisia saadessamme hänet mukaan yliopistomme toimintaan. Iloitsen myös siitä, että Ilkka Hämälän mukaantulolla varmistetaan, että yliopiston hyvä ja läheinen suhde teollisuuteen jatkuu”, sanoo rehtori Keijo Hämäläinen.

Rehtorin johtaman varainhallintatoimikunnan jäseninä toimivat Hämälän lisäksi toimitusjohtaja Antti Määttä, vuorineuvos Matti Sundberg (31.12.2021 saakka), toimitusjohtaja Kari Kolu ja Jyväskylän yliopiston talous- ja palvelujohtaja Päivi Seppä. Toimikunnan sihteerinä toimii senior advisor Vesa Kupari.

Lisätietoja:

Senior Advisor Vesa Kupari
Puh.
+358 400 616 940
Email: vesa.kupari@jyu.fi