Presidentti Lennart Meren puhe

Viron tasavallan presidentti 
Lennart Meren puhe 
Jyväskylässä 8.11.1999 
Kylmän sodan päättymisen muistojuhlatilaisuudessa

Presidentti Ahtisaari, 
hyvät virkatoverit, 
naiset ja herrat!

Viimeksi kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet suurten muutosten aikaa, mitä kuvaa parhaiten dramaattinen Berliinin muurin murtuminen. Tämä oli todellakin historiallinen tapaus. Kuitenkin se symboloi pikemminkin voitokasta lopun alkua kuin uuden alun voitokasta päätöstä. Jokaisella totalitaarisella järjestelmällä on huolellisesti kätketty puolensa, ihmisen hiljainen totalitaarisuuden vastustus. Tänään kunnioitamme muistollamme työläisten kansannousua Itä-Berliinissä vuonna 1953, Unkarin kansannousua vuonna 1956 sekä vuoden 1968 kevättä Tsekkoslovakiassa ja Puolan vastarintaa, joka jatkui kaikkina näinä vuosikymmeninä. Kautta kaikkien aikojen yksi ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista on ollut hänen kamppailunsa vapauden puolesta, jota väkivaltaisinkaan totalitaarinen hirmuhallinto ei ole milloinkaan kyennyt tukahduttamaan.

Sen vuoksi katson välttämättömäksi osoittaa tässä yhteydessä kunnioitustani niille kymmenille tuhansille liettualaisille, latvialaisille ja virolaisille, jotka eri aikoina ja erilaisin menetelmin taistelivat Neuvostoliiton sortoa vastaan. Baltian kansojen ponnistelu vapauteen sai sympatiaa ja tukea venäläisiltä demokraateilta, johtajanaan akateemikko Andrei Saharov. Baltian kansat ja venäläiset demokraatit valmistivat tietä muurin murtumiselle yhteisellä taistelullaan Neuvostoliiton totalitaarista järjestelmää vastaan. Euroopalle lähetetty signaali tuli itse pahan valtakunnasta, ja siinä sanottiin: se mikä on 
ollut mahdotonta, on nyt mahdollista; se on mahdollista juuri nyt ja ainoastaan nyt!

Mistä tämä kertoo?

Tämä kertoo paradoksinomaisesta johtopäätöksestä: liettualaisten, latvialaisten ja virolaisten sydämessä ei ollut olemassa mitään muuria. Tai jos sellainen oli, se oli Kremlin muuri. Meitä johdattivat tarkka ajoituksen tajumme ja kansallinen vastuuntuntomme, jotka antoivat askeleillemme sen rautaisen kurin, minkä liettualaiset, latvialaiset ja virolaiset yhä muistavat kansanrintamien ajoilta. Muistakaamme myös, että ennen Berliinin muurin murtumista me ponnistelimme yhtä ainoaa yksinkertaista päämäärää kohti, kohti vapautta.

Näin ollen tämä päivä on kaikkea muuta kuin juhlintaa, missä voisimme puhua saavutetuista päämääristä. Ihmistä vaivaa aina inhimillinen kiusaus sanoa: me olemme saavuttaneet päämäärämme. Tämä voi olla totta yhden ihmisen elämässä tai yhden sukupolven elämässä, mutta ei silloin, kun kysymyksessä on kansakuntien, valtioiden tai kulttuurien elämä. Vieläpä tänä tärkeänä päivänä, joka ei ole mitään juhlintaa, myöntäkäämme seuraava asia: Eurooppa itse petti itsensä.

Neuvostoliiton hajoaminen ei itsessään ole takuu siitä, ettei kylmä sota enää koskaan palaa. Sallikaa minun kiinnittää teidän huomionne siihen tosiasiaan, että näinä päivinä vietämme kolmen eri tapahtuman vuosipäivää. Eilen juhlittiin suuren sosialistisen lokakuun vallankumouksen 82. vuosipäivää - vaikka se ei ollutkaan sen paremmin suuri kuin sosialistinenkaan tai edes lokakuussa tapahtunut - eikä mikään vallankumous, vaan terroristijoukkion vastavallankumous. Tämän tapahtuman kääntöpuoli on vertauskuvallisempi: vuosipäivää vietettiin Moskovassa tapahtuneessa kokouksessa, johon osallistui kuusituhatta osallistujaa, mutta kokous pidettiin pahamaineisella Lubjankan aukiolla, neuvostoliittolaisen hirmuvallan päämajan edustalla. Moniko eurooppalainen pani tämän merkille? Huomenna on toinen vuosipäivä - on kulunut kuusikymmentä vuotta Kristalliyöstä Saksassa. Kysykäämme jälleen: kuinka moni pani aikanaan merkille tämän pahaenteisen tapahtuman? New York Times tyytyi lyhyeen ilmoitukseen sivulla kahdeksan. Hyvät naiset ja herrat, koska olen entinen kirjailija, voin olla liiankin kiinni historiassa, mutta en voi kuitenkaan unohtaa tunnettua totuutta: ne, jotka unohtavat menneisyyden, ovat tuomittuja elämään sen uudestaan.

Palatkaamme siis nykyhetkeen, toivoen, että emme kykene unohtamaan menneisyyttä, kylmää sotaa, ihmisoikeuksia.

Jälleen kerran Baltian maat ovat demokratioita, markkinatalousmaita ja osa Keski- ja Pohjois-Eurooppaa. Tämä on mielestäni huomattava saavutus, jota harvat olisivat voineet uskoa mahdolliseksi muurin sortumisen jälkeen. Tämä on ollut tiukkaa kamppailua. Mutta voin ylpeänä kertoa teille, ettette tapaa Virossa mitään haikailua kommunistista ajanjaksoa kohtaan, kuten muualla Euroopassa tapahtuu. Koska virolaiset ovat kokeneet, ei ainoastaan kommunistisen diktatuurin, vaan myös totaalisen kansallisen suvereniteetin menetyksen, he eivät elättele mitään harhakuvitelmia menneisyyden suhteen. Virolaiset ovat kääntäneet päättäväisesti katseensa tulevaisuuteen.

Hyvät naiset ja herrat,

Meidän edessämme ovat uudet haasteet. Me teemme työtä rakentaaksemme uudelleen ne suhteet, jotka ovat aina olleet olemassa Itämeren ympärillä vuosisatojen ajan, mutta jotka keskeytyivät brutaalilla tavalla Neuvostoliiton miehitykseen. Meneillään olevassa prosessissa tavoitteenamme on rakentaa suhteemme itäisiin naapureihimme uudelta pohjalta. Sallikaa minun tarkastella lähemmin kolmea kohtaa. 
Ensinnäkin tavoitteemme liittyä EU:hun ja NATO:on. On kyllä oikeudenmukaista, että meitä vaaditaan täyttämään tietyt kriteerit, voidaksemme toimia jäseninä, mutta yhtä oikeudenmukaista on meidän puoleltamme odottaa, että jäseneksi hyväksymisprosessi on niin pitkä kuin on tarpeen ja niin lyhyt kuin vain on mahdollista. Kymmenen vuotta Berliinin muurin sortumisen jälkeen meidän kaikkien pitäisi tehdä työtä yhdistääksemme jaetun Euroopan niin nopeasti kuin mahdollista.

Toiseksi, Itämeren yhteisön uudelleen luominen. Presidentti Ahtisaari on jo viitannut meidän maidemme historioiden samankaltaisuuteen. Kuitenkin me kaikki olemme olleet osa Itämeren maiden yhteisöä, joka oli olemassa vuosisatojen ajan. Neuvostoliiton määräysvallan loppuminen mahdollisti perinteisten taloudellisten, kulttuuristen ja poliittisten siteiden uudistamisen. Olen varma siitä, että tämä tulee edistämään Itämeren alueen mahdollisuuksia liiketoimissa laajemman Euroopan unionin sisällä.

Kolmanneksi, Neuvostoliiton hajoaminen on tarjonnut meille ainutlaatuisen mahdollisuuden vakiinnuttaa suhteemme Itä-Euroopan maiden kanssa, ennen 
kaikkea Venäjän ja Ukrainan kanssa, aivan uudelta pohjalta käsin. Me, niin kuin itse asiassa koko läntinen Eurooppa, olemme toistuvasti ilmoittaneet, että tahdomme ylläpitää vahvoja ja ystävällisiä suhteita kaikkien naapurimaidemme kanssa. Me emme halua emmekä aio rakentaa uusia muureja Euroopan unionin ja meistä itään sijaitsevien maiden välille. 
Vilpitön toivomukseni on, että huolimatta kaikista vaikeuksista, joita  Venäjällä on, suhteidemme perustan muodostavat tasa-arvo, laillinen järjestys ja pitkäaikaiset yhteistyöohjelmat.

Venäjä ei ole vielä täysin ymmärtänyt uuden aikakauden tarjoamia mahdollisuuksia. Vaikuttaa siltä, että jotkut Moskovan poliitikot yhä uskovat, että kahdenkeskisissä suhteissa on yksi voittava osapuoli ja toinen puoli, joka häviää. Minun tarvitsee mainita ainoastaan yksi esimerkki: Tshetshenia.

Hyvät virkatoverit, 
Naiset ja herrat.

Kunnioittaessamme muistollamme muurin sortumista, mainitaan usein tämä viimeksi mainittu näkökohta, tarve välttää uusien esteiden ja uusien erottavien linjojen rakentamista. Kansojen vapaasta tahdosta ei todellakaan koskaan pystytetä uusia Berliinin muureja. Ne jotka ajavat uusien jakolinjojen välttämistä, tahtovat usein säilyttää vanhat vaikutuspiirit.

Meidän uuden maailmamme on oltava vapaa sellaisesta ajattelutavasta. Se on uusien mahdollisuuksien maailma. EU:n laajentumisprosessi kehittyy edelleen. Ja Itämeri on jälleen kerran keskus, jonka ympärillä käydään yhteistyötä ja kauppaa kaikkien sen rannikoiden ja kansojen välillä.

Haluaisin kiittää presidentti Ahtisaarta ja tämän tapahtuman järjestäjiä siitä, että he ovat koonneet yhteen meidät kaikki kauniina vertauskuvana uudesta Euroopasta suomalaisen puheenjohtajuuden suojissa.

Kiitos.

Käännös: FM Tuula Granberg