Professori Neittaanmäki väitöskirjojen ohjauksen maailmanlaajuiseen TOP 3 joukkoon

Amerikkalainen matemaattisten tieteiden järjestö AMS (American Mathematical Society) on listannut 1300-luvulta lähtien yli 250 000 ohjattua väitöskirjaa matemaattisten tieteiden alalta. Vain kahdeksan henkilöä on saavuttanut 100 väitöskirjaohjauksen haamurajan.
Jyväskylän yliopiston promootio 2016
Julkaistu
2.7.2020

– Noin puolet ohjauksessani valmistuneista on jäänyt töihin ylipistomaailmaan opetus- ja tutkimustehtäviin. Neljännes valmistuneista on jo edennyt professoreiksi Suomessa ja ulkomailla, Pekka Neittaanmäki kertoo.

– Jatkan UNESCO-professorina väitöskirjojen ohjaamista ja ohjauksessani on yli 20 aktiivista jatko-opiskelijaa. Painopisteinä väitöskirjoissa lähivuosina ovat tekoäly terveydenhuollossa, digitaaliset palvelualustat, kyberturvallisuus ja globaalin teollisen rakennemuutoksen mallittaminen, Neittaanmäki listaa.

Maailmassa on ollut vain 21 matemaattisten tieteiden alan professoria, jotka ovat ohjanneet yli 80 väitöskirjaa. Samasta tietokannasta näkyy, että yli 50 väitöskirjaa ohjanneita matemaatikoita on ollut maailmassa 187 kpl.

– Olen saanut lähes koko professoriurani ajan vetää tutkimushankkeita ja keskittyä jatko-opiskelijoiden kanssa uusien ideoiden kehittelyyn ja väitöskirjojen ohjaamiseen. Professorille tämä on ideaalitehtävä, Neittaanmäki kertoo.

Yli 100 väitöskirjaa ohjanneet:

  1. C. C. Jay Kuo (Taiwan/USA), 152 väitöskirjaa
  2. Roger Meyer Temam (USA), 124 väitöskirjaa
  3. Pekka Neittaanmäki (Suomi), 114 väitöskirjaa
  4. Andrew Bernard Whinston (USA), 108 väitöskirjaa
  5. Shlomo Noach (Stephen Ram) Sawilowsky (USA), 107 väitöskirjaa
  6. Willi Jäger (Saksa), 101 väitöskirjaa
  7. Ronold Wyeth Percival King (USA), 100 väitöskirjaa
  8. Alexander Vasil'evich Mikhalëv (Venäjä), 100 väitöskirjaa

Lisätietoja

UNESCO-professori Pekka Neittaanmäki
pekka.neittaanmaki@jyu.fi
puh. 040 550 7005