Puettavat sensorit tuovat uutta tietoa iäkkäiden kävelystä ulkona

Vaikka ikääntyneiden kävelyä on tutkittu laajasti, tarkempi kävelyn biomekaaninen tutkiminen on tapahtunut sisätiloissa ja tasaisella alustalla. Kävelyn on kuitenkin todettu olevan erilaista sisä- ja ulkotiloissa muun muassa ympäristön piirteiden vaihtelevuuden vuoksi. Puettavan sensoriteknologian kehitys mahdollistaa kävelyn tarkemman tutkimisen myös ulkona ja erilaisissa ympäristöissä.
Emmi Matikainen-Tervola
Julkaistu
12.11.2025

Tutkimuksen tavoitteena oli validoida puettavia sensoreita ikääntyneiden kävelyn mittaamiseen ulkoympäristössä tasaisessa sekä mäkisessä maastossa. Lisäksi selvitettiin kävelyn biomekaniikassa tapahtuvia eroavaisuuksia eri ulkoympäristöissä sekä tasapainon varmuuden yhteyttä kävelyyn. 

Tutkimukseen osallistui keskisuomalaisia henkilöitä, jotka olivat täyttäneet vähintään 70 vuotta, eikä heillä ollut neurologisia tai muita lääkärin diagnosoimia kävelyyn vaikuttavia sairauksia. 

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittivat, että puettavat sensorit soveltuvat kävelyn ajallisten muuttujien, kuten askeltiheyden ja askelparin keston, arvioimiseen ulkona. Kävelyn muuttujissa havaittiin eroavaisuuksia sekä eri ympäristöjen välillä että tasapainon varmuuden eri tasoilla. 

”Ulkona ylämäkeen käveltäessä askeltiheys oli harvempaa ja tukivaiheen kesto askeltaessa pidempi kuin tasaisella tai alamäkeen käveltäessä, mutta askelten vaihtelevuus oli suurinta ylämäkeen käveltäessä. Lisäksi heillä, joilla oli parempi koettu tasapainon varmuus, näyttäisi olevan vähemmän vaihtelua kävelyssä. Erityisesti tämä näkyi ylämäkeen käveltäessä”, väitöskirjatutkija Emmi Matikainen-Tervola toteaa.  

”Yksilölliset tekijät, kuten koettu varmuus omasta liikkumisesta, tulisi huomioida liikkumista tukevien interventioiden suunnittelussa. Myös ympäristön rooli kävelykykyä ylläpitävänä, haastavana tai rajoittavana tekijänä on tärkeä ottaa huomioon”, Emmi Matikainen-Tervola painottaa.  

Matikainen-Tervolan väitöskirjatutkimus on osa Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan yhteistä GaitAge -tutkimushanketta ”Kävelyn muutokset eri ympäristöissä ja yhteydet ulkona liikkumisen mahdollisuuksiin vanhuudessa”. GaitAge-tutkimushanketta rahoitti Suomen Akatemia ja väitöskirjan viimeistelyvaihetta tuki Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellinen tiedekunta.  

TtM Emmi Matikainen-Tervolan biomekaniikan väitöskirja ”Measuring older adults’ walking parameters outdoors using wearable sensors” tarkastetaan torstaina 20.11.2025 klo 12 Jyväskylän yliopistossa päärakennuksen isossa juhlasalissa C1. Vastaväittäjänä toimii professori Kiros Karamanidis (Faculty of Mathematics and Natural Sciences, University of Koblenz, Saksa, ja School of Applied and Health Sciences, London South Bank University, Yhdistynyt kuningaskunta) ja kustoksena apulaisprofessori Merja Rantakokko (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus järjestetään englanniksi.  

Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa tästä linkistä  

Väitöskirja on luettavissa JYX-arkistossa. 

Lisätietoja: 

Emmi Matikainen-Tervola  
Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto  
emmi.m.matikainen-tervola@jyu.fi