Puuteroitu peruukki erotti käyttäjänsä rahvaasta
– Historioitsijan on tartuttava rohkeasti sellaisiinkin menneisyyden ilmiöihin, jotka ensikatsomalta vaikuttavat vähäpätöisiltä tai peräti merkityksettömiltä, Vilkuna toteaa.
Paneutuminen puuteroidun peruukin aikakauteen osoittaa, että peruukin käyttö kosketti ja jäsensi sosiaalisia suhteita, sukupuolimääritelmiä, talousajattelua, työvoimapolitiikkaa, poliittisen mielipiteen muodostumista ja oikeastaan koko kulttuuria.
Puuteroidun peruukin käyttö erotti tietyt sosiaaliryhmät rahvaasta. Laaja käyttäjäryhmä ja kattoi miehet ylimyksistä pikkuvirkamiehiin ja arvonsa tunteviin käsityöläisiin. Ja tuon ryhmän jäseniä oli kaikkialla aikakauden ”sivistyneessä maailmassa”, toisin sanoen Euroopassa ja Amerikassa.
Ulkoinen olemus ja siihen investointi olivat tärkeä osa miehen sosiaalisen pääoman muodostamista 1600- ja 1700-luvuilla. Miehet kuluttivat rahaa ulkonäöstään huolehtimiseen enemmän kuin heillä oikeastaan olisi ollut varaa.
Merkittäviä maskuliinisia ja sosiaaliset riittejä olivat sekä peruukittoman isän poikana syntyneen miehen kohoaminen siihen sosiaaliseen ryhmään, jossa peruukkeja oli tapana käyttää, kuten myös se, kun peruukkipään poika mieheksi vartuttuaan leikkautti hiuksensa lyhyeksi ja alkoi kantaa peruukkia sosiaalisen asemansa ja miehuullisuutensa merkkinä.
Peruukki ja puuteri katsottiin ylellisyystuotteiksi, ja niistä piti maksaa veroa. 1700-luvun populistisimmat puheenvuorot liittyivät juuri peruukki- ja puuteriveroihin. Moralistit puolestaan suhtautuivat peruukkeihin penseästi luonnottomana, maailmallisena ja epäkristillisenä tuhlaamisena.
Puuteroidut peruukit loivat ympärilleen kokonaisen tuotannonalan ja hiustenhoitoon keskittyneen palvelun, jonka perillisiä parturi-kampaajatkin ovat. Eikä tämä riittänyt, herrasmiehen ulkonäkö edellytti yhteyksiä mitä erilaisimpiin talouden toimijoihin leipureista, räätäleihin, puuseppiin, karjankasvattajiin ja ulkomaankauppalaivureihin. Vaikka peruukin ja puuterin käytöstä 1800-luvulla luovuttiin, niiden ympärille kehittyneet tavat ja jopa elinkeinot jatkoivat elämäänsä. Toki hitaasti muuttuen.
– Tarttuminen ensiarvaamalta merkityksettömään ilmiöön muuttui jännittäväksi tutkimusretkeksi ja tarjosi vieläpä yllätyksiä. Siksi rohkaisisin muitakin historiankirjoittajia tarttumaan samankaltaisiin ilmiöihin, Vilkuna kehottaa.
Julkaisu: Liiat hiuxet. Miesten muodin kulttuurihistoria, Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos. 359 sivua.
Lisätietoa: Kustaa H. J. Vilkuna, Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto
kustaa.vilkuna@jyu.fi, puh. +358400248059
https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/hela/helan-henkilokunta/vilkuna-ku…
