Raportti esittää keinoja Jyväskylän yliopiston sote-alojen koulutuksen vahvistamiseen

Raportin tilasi Jyväskylän yliopiston hallitus, joka käynnisti koulutuksen vahvistamiseen liittyvän selvitystyön alkuvuodesta 2024. Raportin laatinutta selvitysryhmää johti lääketieteen ja kirurgian tohtori, professori Jukka-Pekka Mecklin.
Uudistustarpeen taustalla ovat muun muassa sote-palveluihin kohdistuvat valtakunnalliset muutospaineet, esimerkiksi sote-alojen paheneva työvoimapula. Uudistuksilla myös tuettaisiin sote-alan palvelujärjestelmän turvaamista ja vahvistettaisiin sote-aloilla tarvittavaa työn monialaistamista, käy ilmi raportista.
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala kiittää raportin laatijoita ennakkoluulottomasta ja tulevaisuuteen katsovasta työstä.
”Esitetyt toimenpiteet ovat kunnianhimoisia. Pohdimme nyt tarkasti kaikkia esityksiä ja teemme valintoja näiden esitysten pohjalta sekä laadimme aikataulutetun suunnitelman tarvittavista toimenpiteistä. Tavoite on edetä päätöstasolla jo kuluvan vuoden aikana”, Ojala sanoo.
Ehdolla uusia koulutusmoduuleja moniammatillisen osaamisen tarpeisiin
Koulutuksen kehittämiseen esitetään raportissa vaihtoehtoisia tapoja.
Yliopisto voisi lisätä koulutustarjontaansa monialaisia koulutusmoduuleja niin tutkinto- kuin täydennyskoulutuksiinsa sekä jatkuvan oppimisen opintotarjontaan. Moduuleja voisivat opiskella valtakunnallisesti sekä sote-alojen ammattilaiset lisäkoulutuksena että muiden oppilaitosten opiskelijat.
Yliopisto voisi koulutusmoduuleiden avulla rakentaa myös uusimuotoisia, monialaisuutta hyödyntäviä hyvinvoinnin sekä sosiaali- ja terveysalan koulutuspolkuja. Raportissa esitetään kaksitoista erilaista kehittämisaihiota kärkinä, joilla vastattaisiin sote-aloilla tunnistettuihin tarpeisiin muun maussa lapsiperhetyössä, opiskeluhuollossa, kuntoutuspalveluissa ja ikääntyvien palveluissa.
Raportti esittää suuntautumista myös lääketieteeseen
Raportin mukaan yliopiston vahva asema sote-alan tutkimus- ja koulutusyliopistona edellyttää nykyistä vahvempaa kytkeytymistä lääketieteeseen.
Ilman uusien koulutusvastuiden hakemista Jyväskylän yliopisto voisi profiloida nykyistä koulutustarjontaansa esimerkiksi translationaalisen – luonnontieteiden ja kliinisen lääketieteen perusosaamista yhdistävän – lääketieteen suuntaan. Jyväskylän yliopistossa yhteyksiä lääketieteeseen on etenkin liikuntatieteellisen tiedekunnan ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tutkimuksessa ja opetuksessa.
Yliopiston monialainen osaamispohja mahdollistaa koulutusyhteistyön niin koti- kuin ulkomaistenkin lääketieteellisten tiedekuntien kanssa. Yliopisto voisi profiloitua esimerkiksi perhelääketieteen koulutusyliopistoksi tarjoten ensin täydentävää koulutusta ja hakien myöhemmin jopa mahdollisuutta oman lääketieteen tutkintokoulutuksen käynnistämiseen.
”Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus tarjoaa nyt erinomaiset lähtökohdat Jyväskylän yliopiston monialaisen osaamisen hyödyntämiselle uudistettaessa ja laajennettaessa yliopistotasoisten sote-tutkintojen valikoimaa vastaamaan nyky-yhteiskunnan ja väestörakenteen vaatimuksia”, toteaa selvitysryhmää johtanut Jukka-Pekka Mecklin.