Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa
Lukuvuoden avajaispuheessaan rehtori Jari Ojala pohti aikamme geopoliittisia, taloudellisia ja teknologisia paineita, jotka kohdistuvat myös yliopistoihin.
"Tänä päivänä korostuu turvallisuuskeskustelu, mutta kovin yksipuolisesta näkökulmasta. Koulutus ja tutkimus ovat keskeisiä osia Suomen kokonaisturvallisuutta sekä yhteiskunnan ja talouden vahvistamista."
Ojalan mukaan julkisessa keskustelussa on voimistunut avoin tiedevihamielisyys ja tieteen vapautta on haastettu.
"Yliopistotutkimuksen arvostelu näyttää olevan poliittisesti kannattavaa. Kovissa puheissa meitä yritetään myös hajottaa leireihin, ”hyviin ja huonoihin” aloihin niin yliopistojen välillä kuin sisälläkin. Tällaisiin kahtiajakoihin me emme Jyväskylän yliopistossa lähde mukaan," rehtori Ojala totesi.
Talouspolitiikkaa pohtiessaan rehtori Ojala tunnistaa indekseillä flirttailua:
"Yliopistojen indeksijäädytyksillä leikataan Suomen tulevaisuutta. Arvioitu indeksin vaikutus koko yliopistokentälle tarkoittaisi noin 800 henkilötyövuoden vähentämistä tai yli 6 000:tta opiskelupaikkaa. Nämä leikkaukset olisivat ristiriidassa parlamentaarisen konsensuksen kanssa siitä, että koulutus- ja tutkimustavoitteita halutaan merkittävästi nostaa."
"Me yliopistoissa tiedämme Suomen talouden haasteet – tietenkin, kun täällä taloutta tutkitaan. Emme vähättele pulmia ja kannamme kortemme kekoon tilanteen ratkaisemiseksi."
Alkavaa lukuvuotta leimaa Jyväskylän korkeakoulukonsernin rakentaminen yhdessä Jamkin kanssa.
"Korkeakoulujen omistajuuden keskittäminen vahvistaa Jyväskylän ja sen ympäristön elinvoimaa. Tällä on ilmeisiä yhtymäkohtia sekä kaupungissa rakenteilla olevan Jyväskylän mallin että maakunnallisten kehittämistarpeiden kanssa. Jyväskylän yliopisto on kuitenkin kaupunkia ja maakuntaa laajempi, kansallinen ja kansainvälinen toimija. Tiede ei tunne sen enempää kuntien, maakuntien kuin maidenkaan välisiä rajoja."