Rehtori Keijo Hämäläinen muisti urheilussa menestyneitä opiskelijoita
Pandemiatilanteen vuoksi kansainväliset kilpailut ovat olleet harvinaisia, joten palkitut edustivat lähinnä SM-tason mitalisteja, poikkeuksena journalistiikan opiskelija Jaakko Vilmusenaho, joka ehti saada MM-mitalinsa ennen pandemiaa, lajinaan Shorinji-ryu Renshinkan karate-do.
- Jyväskylän yliopisto on liikuntamyönteinen yhteisö ja pidämme opiskelijoidemme urheilumenestystä suuressa arvossa. Huippu-urheilun ja opiskelun yhdistäminen on vaativa taitolaji. Siinä yhdistyvät niin ikään kestävyyslajin, voimalajin ja ketteryyslajin haasteet. Yhdistelmä vaatii muutenkin suuria henkisiä ja fyysisiä voimavaroja sekä organisointikykyä, mutta korona-pandemia on luonut tähän kaikkeen vielä erityiset vaikeuskertoimensa, rehtori Keijo Hämäläinen painotti onnittelusanoissaan.
Tilaisuuteen kokoontui kaikkiaan 45 opiskelijaa, ja heidän edustamansa lajikirjo oli liki yhtä lukuisa, ulottuen perinteisistä lajeista hiihdosta, uinnista ja pesäpallosta eksoottisempiin, kuten Lacrosse, sokkopingis ja cheerleading. Kesto-ylpeydenaiheita edustaa Kirittärien pesäpallojoukkue, jolla on hallussaan kolmivuotinen SM-voittoputki, ja jossa jälleen pelasi useita yliopiston opiskelijoita. Onnittelunsa saivat myös e-urheilussa menestyneet opiskelijat.
Palkitut urheilijat edustivat kaikkia tiedekuntia. Liikuntatieteiden opiskelijoiden lisäksi erittäin menestyksekkäitä olivat tälläkin kertaa it-tiedekunnan opiskelijat. Pelkästään kyberturvallisuuden maisteriohjelmasta löytyi useita mitalisteja: mäkihyppääjä Sami Saapunki, e-urheilija Patrik Jokela sekä Jaakko Vilander, lajinaan brasilialainen ju-jutsu.
Tilaisuudessa kuultiin ruotsin kielen alumnin, suunnistuksen yhdeksänkertaisen maailmanmestarin, Minna Kaupin värikkäitä muistoja ja vinkkejä opiskelun ja huippu-urheilun yhdistämisestä, sekä olympiakomitean vastuulääkäri Maarit Valtosen esitelmä.
Lisätietoja:
rehtori Keijo Hämäläinen, puh. 040 6800 215, keijo.hamalainen@jyu.fi
yhteiskuntasuhdepäällikkö Anu Mustonen, puh. 050 564 9022, anu.mustonen@jyu.fi