Sotahistoriallinen seura palkitsi Santeri Aikion gradun

Suomen Sotahistoriallisen Seuran valtakunnallisen pro gradu -kilpailun ensimmäisen palkinnon ja 3 000 euron stipendin on saanut filosofian maisteri Santeri Aikio Jyväskylän yliopistosta. Kilpailu järjestettiin nyt 20. kerran.
Aikion tutkielma Ruotujakolaitos tilallisena organisaationa Varsinais-Suomessa 1700-luvun lopulla käsittelee Suomessa 1700-luvun lopulla voimassa olleen ruotujakolaitoksen organisointia, toimintaympäristöä ja sotilaiden elinpiiriä.
Tekijä analysoi 1700-luvun karttojen informaatiota myös nykyaikaiseen kartta-aineistoon tukeutuen ja arvioi mm. sotilastorppien ja virkatalojen sijoittelua sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Aikion tutkimus luo eheän kuvan ruotujakolaitoksen toiminnasta Varsinais-Suomessa sekä tuottaa siitä merkittävää uutta tutkimustietoa.
– Aihe edustaa Suomen sotalaitoshistoriaa ja on jo lähdeaineistonsa vuoksi vaativa. Tutkimuksessa on kunnianhimoinen kysymyksenasettelu ja innovatiivinen metodologia, palkinnon perusteluissa todetaan.
– Gradun aiheen valinnassa sovellettiin perinteistä ajautumismetodia: seminaariin tullessa oli tiedossa lähinnä joukko kiinnostavia teemoja, mutta siitä se sitten tarkentui. Kotimaisen sotahistorian, varhaismodernin yhteiskunnan, suunnistuksen ja kartografian sekä vanhojen käsialojen yhdistelmästä tuli lopulta tuommoinen työ, Aikio kertoo työn vaiheista.
Itse tutkimusprosessi otti kyllä oman aikansa. – Olisi sen varmasti saanut tiivistettyä vähän nopeamminkin kasaan, jos olisin pelkästään keskittynyt graduun, mutta tein sivussa myös tutkimusavustajan hommia Tilaperimyskiistat ja pauperismi -hankkeessa ja muita opintoja.
– Etenkin tutkimusavustajana käytetty aika henkikirjojen ja lainhuudatusten parissa palveli myös gradun valmistumista, koska vanhojen käsialojen luentaan tuli ihan eri tavalla rutiinia. Loppujen lopuksi työ ei näin jälkikäteen edes tunnu niin kamalan työläältä, vaikka viimeisten parin viikon mittainen loppukiri piti toki tehdä pitkää päivää, Alkio kertoo.
Ajatus jatko-opinnoista siintää mielessä. Tutkimussuunnitelmaa muotoillaan parhaillaan. – Saman tyyppisellä tematiikalla on tarkoitus jatkaa, mutta aika näyttää, palkittu maisteri kaavailee.
Gradun pääohjaaja oli Kustaa H.J. Vilkuna ja toisena ohjaajana oli Antti Räihä.
Julkaisu on luettavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202305243204
Toisen palkinnon sai filosofian maisteri Esa Korpi Itä-Suomen yliopistosta ja kolmannen palkinnon sotatieteiden maisteri Jonne Lintunen Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Lisätietoja: Santeri Aikio, santeri.h.m.aikio@jyu.fi
Lisätietoja gradu-kilpailusta: seuran tutkimustoimikunnan puheenjohtaja, filosofian tohtori Tapio Koskimies, tapio.koskimies@gmail.com, puh. 050-3385675.
Tietoja seuran toiminnasta on saatavissa seuran sivuilta www.sshs.fi sekä puheenjohtajalta apulaissotilasprofessori Jussi Pajuselta, sshs@sshs.fi.