Taidehistoria heräsi eloon Roomassa – opintomatka syvensi ymmärrystä taiteesta ja kulttuuriperinnöstä

Kahdeksan taidehistorian opiskelijaa vietti keväällä 2026 kaksi intensiivistä viikkoa Roomassa tutustuen länsimaisen taidehistorian keskeisiin kohteisiin niiden alkuperäisissä ympäristöissä. Suomen Rooman instituutissa Villa Lantessa järjestetyn kurssin teemana oli Taiteen ja taiteilijoiden Rooma, ja sen aikana opiskelijat perehtyivät antiikin, keskiajan ja renessanssin taiteeseen sekä Rooman merkitykseen taiteilijoiden ja taidehistorian kehitykselle.
Kuva: Maria Luostarinen.
Julkaistu
13.9.2026

Kurssille osallistuneet kolmannen vuoden taidehistorian opiskelija Maria Luostarinen ja taidehistorian maisterivaiheen opiskelija Maria Björklund odottivat matkalta paljon. Molemmat olivat vierailleet Roomassa aiemminkin, mutta opintomatka tarjosi mahdollisuuden tarkastella kaupunkia aivan uudesta näkökulmasta. 

Oppikirjoista aitoihin ympäristöihin 

Kurssin aikana opiskelijat kiersivät Rooman keskeisiä nähtävyyksiä, kirkkoja, museoita ja antiikin ajan kohteita sekä tekivät päiväretken Firenzeen ja Tivoliin. Keskeisenä tavoitteena olikin tutustua taiteeseen, arkkitehtuuriin ja kulttuuriperintöön paikan päällä. Björklund ja Luostarinen korostavat, kuinka suuri ero on sillä, tarkasteleeko teoksia kirjoista ja kuvista vai niiden alkuperäisessä ympäristössä. 

”Teokset, joita oli nähnyt aiemmin vain kuvissa, pääsi nyt näkemään lähietäisyydeltä. Se oli ehkä kurssin suurinta antia. Jos olisi matkustanut Roomaan omatoimisesti, ei olisi saanut läheskään yhtä paljon irti kohteista,” Björklund pohtii. Myös opettaja Lauri Ockenströmin asiantuntemus avasi nähtävyyksistä sellaisia näkökulmia, jotka olisivat muuten jääneet huomaamatta. 

Villa Lante tarjosi ainutlaatuisen oppimisympäristön 

Opiskelijoiden tukikohtana toimi Suomen Rooman instituutin Villa Lante, renessanssihuvila Gianicolo-kukkulan laella. Historiallinen ympäristö, yhteiset tilat ja instituutin toimintaan tutustuminen muodostivat tärkeän osan kurssikokemusta. Opiskelijat pääsivät myös tutustumaan instituutin toimintaan sekä hyödyntämään kirjaston aineistoja esitystensä valmistelussa.

Villa Lanten yhteisöllinen ilmapiiri jäi opiskelijoille erityisesti mieleen. Yhteinen keittiö ja oleskelutilat tarjosivat mahdollisuuksia keskusteluille sekä kurssilaisten että instituutissa vierailevien tutkijoiden kanssa.  

Opintomatka tarjosi kokonaisuudessaan poikkeuksellisen keskustelullisen aspektin, jollaista olisi haastava toteuttaa tavallisessa opetuksessa. 

”Meillä oli todella mahtava reissuporukka Roomassa. Kaikki olivat alusta loppuun saakka todella hyvällä asenteella liikkeellä, vaikka päivät välillä venyivät pidemmiksi. Oli todella mukavaa päästä tutustumaan paremmin näin moneen uuteen loistotyyppiin,” Luostarinen sanoo. 

Huvila ja sen sijainti tekivät matkaryhmään vaikutuksen. Kuva: Maria Luostarinen.

Kohde-esittelyt syvensivät oppimista 

Jokainen opiskelija valmisteli kurssille omia kohde-esittelyjä, jotka pidettiin mahdollisuuksien mukaan kohteissa paikan päällä. Tehtävän tarkoituksena oli syventää perehtymistä yksittäisiin kohteisiin ja harjoitella asiantuntijatiedon esittämistä autenttisessa ympäristössä. 

Luostarinen esitteli muun muassa 1700-luvun merkittävää naistaiteilijaa Angelica Kauffmannia. Björklundin kohteisiin kuului esimerkiksi Firenzessä sijaitseva keskiaikainen Ponte Vecchio -silta.  

Opiskelijoiden mieleen jäivät erityisesti sellaiset kohteet, joihin he olivat perehtyneet itse etukäteen. Luostariseen vaikutuksen teki Palazzo Massimon museossa nähty antiikin ajan seinämaalaus Villa Liviasta sekä kuuluisa pronssiveistos Lepäävä nyrkkeilijä. Björklundin mieleen puolestaan jäi Firenzessä sijaitseva Santa Maria Novellan luostarialueen museo, jossa hän pääsi näkemään Plautilla Nellin maalaaman Viimeinen ehtoollinen -teoksen. 

Vasemmalla Santa Maria Novella, ja oikealla Lepäävä nyrkkeilijä. Kuvat: Maria Luostarinen.

Poikkeuksellinen opintokokemus 

Vaikka kurssin työmäärä oli suuri ja päivät pitkiä, molemmat opiskelijat pitävät kokemusta erittäin arvokkaana. Kurssi vahvisti kiinnostusta taidehistoriaan sekä synnytti uusia ajatuksia tulevaisuuden tutkimusaiheita ja työelämää varten. 

Björklund tarkasteli matkan aikana kohteita myös museologian opiskelijan näkökulmasta ja pohti, mitä italialaisista museoista voisi oppia Suomessa. Luostarinen puolestaan kiinnostui entistä enemmän taidehistoriallisesta matkailusta ja siitä, kuinka matkustamista ja taidehistorian tutkimusta voidaan yhdistää. 

Opiskelijat haluavatkin rohkaista kaikkia kiinnostuneita hakemaan ekskursiolle, vaikka kurssin intensiivisyys mietityttäisi. 

”Työmäärä voi aluksi kuulostaa suurelta, mutta kokemus on kaiken vaivan arvoinen. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä ja kokea taidehistoria siellä, missä se on syntynyt.”