Taiteen ja hyvinvoinnin yhteys kiinnosti tutkijoita ja ammattilaisia sairaala Novassa

Sairaala Novaan kokoontui perjantaina 17.2. lähes 50 taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutusten asiantuntijaa seminaariin: "Tutkittu tieto kulttuurin ja taiteen vaikutuksista".
Innokkaita ja aktiivisia osallistujia oli paikalla eri puolilta Keski-Suomea.
Julkaistu
21.2.2023
  • Sairaaloissa olevan taiteen hyödyntäminen on kehittynyt ajanvietteestä, viihteestä tai kohteesta kohti osallistavaa esteettistä toimijuutta, kuvaa tutkija, FT Sari Kuuva, Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta. - Taide on väline ihmisyyden ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen, tunteiden kanssa työskentelyyn muutoksissa ja uuden edessä – tilanteissa, jollaisissa sairaalassa usein ollaan.

Juuri sairaaloissa oleva taide on helposti saavutettavissa ja tasavertaisesti saatavilla juuri silloin, kun hyvinvoinnin tukea tarvitaan parantumiseen ja voimien keräämiseen. Luovuus ja taide koskettavat joka ikäistä, ja hoidon tai toimenpiteiden hetkillä kaikki hyvinvointia lisäävät keinot ja menetelmät ovat eduksi.

  • Sairaala Novassa on yli 500 taidekohdetta, joista osa on perinteisiä tauluja, mutta taidetta on myös integroituina rakennuksen kokonaisuuteen ja rakenteisiin, kuten seiniin, oviin ja vaikkapa vuodevaatteisiin, kertoi Sairaala Novan taidetoimikunnan puheenjohtaja Kia Paasivirta.

Musiikki, sanataide, draama tai esimerkiksi tanssi tai muu luova liike eivät kuitenkaan vielä ole vakiinnuttaneet asemaansa sairaaloissa tapahtuvan hoidon rakenteissa, vaikkakin hyviä kokemuksia niiden käytöstä on esimerkiksi kokeiluiden ja harjoittelujaksojen myötä. Esimerkkinä musiikin käytöstä hyvinvoinnin tukena JAMK:in Nina Loimusalo-Lipiäinen ja Riikka Karvonen esittelivät rentoutuksessa hyödynnettäviä, luonnollista hengitysrytmiä tukevia musiikkikappaleita, joita on kehitetty ”Musiikista etähoivaa ja terveyttä” -hankkeessa. Tämän tyyppisistä, konkreettisista taidetta ja hoitoa yhdistävistä välineistä olisi hyötyä monissa tilanteissa, esimerkiksi jännitystä lievitettäessä hoitotoimienpiteiden tai tutkimusten yhteydessä.

Taiteen, tutkimuksen ja hyvinvoinnin ammattilaisten kohdatessa syntyi myös toiveita esimerkiksi hyvinvointia ja taidetta eri muodoissaan yhdistäville kohtaamisille myös tulevaisuudessa, jotta aito yhteistyö pystyisi muovautumaan toimivaksi ja uusia tutkimustuloksia hyödyntäväksi. Nähtiin, että taiteen mukanaolo hoitotyössä kunnioittaa hoidettavaa kokonaisvaltaisena ihmisenä. Keski-Suomen hyvinvointialue onkin käynnistämässä osallistavan taiteen suunnitelman rakentamisen, ja hyvinvointikoordinaattori Susanna Mutanen kutsui kaikki osapuolet vuoropuheluun parhaan mahdollisen kokonaisuuden syntymiseksi.

  • Nyt hyvinvointialueen muodostuessa on tärkeää rakentaa se inhimillistä, kokonaisvaltaista hyvinvointia ymmärtäväksi, tukevaksi ja arvostavaksi organisaatioksi, hän pohtii.

Tilaisuuden kuluessa oli mahdollisuus tutustua sairaala Novan taiteeseen kuvin ja kokien – Keski-Suomessa koetaan, että taide tekee myös hyvinvointialueesta ja Novasta vetovoimaisen ja miellyttävän työpaikan, jossa taide osana työtä tukee paitsi asiakkaita, myös henkilöstön työhyvinvointia ja työssä jaksamista.

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Keski-Suomen Taikusydän-verkosto, Jyväskylän yliopiston hyvinvoinnin tutkimuksen yhteisö JYU.Well, Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä KEHO sekä Keski-Suomen hyvinvointialue