Taru Lintuselle myönnetty Euroopan urheilupsykologiliiton kunniajäsenyys

Euroopan urheilupsykologiajärjestö (European Federation of Sport Psychology - FEPSAC) on myöntänyt Jyväskylän yliopiston liikuntapsykologian emeritaprofessori Taru Lintuselle elinikäisen kunniajäsenyyden.  Kunniajäsenyys myönnetään tunnustuksena henkilön erityisen ansioituneesta toiminnasta eurooppalaisen liikunta- ja urheilupsykologian edistämisessä. 
Taru Lintunen
Julkaistu
2.9.2026

Taru Lintunen on toiminut aktiivisesti liikuntapsykologian kansainvälisissä verkostoissa, joissa hän on kehittänyt liikunta- ja urheilupsykologian koulutusta ja tutkimusta. Lintunen on johtanut useita Euroopan laajuisia koulutuksen kehittämishankkeita 1990-luvulta alkaen, jolloin alalla oli muutoin tarjolla niukasti koulutusta. FEPSACin piirissä syntyi ajatus koota asiantuntemusta eri maista ja kehittää yhdessä yhteistä, kansainvälistä maisteritason koulutusta.  

Erasmus opiskelijavaihto-ohjelma oli juuri syntynyt ja sitä hyödynnettiin intensiivikurssien ja opiskelijavaihdon rahoittamisessa. Poikkeuksellista oli, että toteutettiin eri maiden yhteinen 60 opintopisteen laajuinen koulutuskokonaisuus eikä kyseessä ollut vain yksittäisten opiskelijoiden liikkuvuus. Ohjelma osoittautui toimivaksi ja siinä on ollut mukana kaikkiaan 18 eurooppalaista yliopistoa.  

Lintusen johdolla EU:n opetussuunnitelmatyöhön saadulla rahoituksella perustettiin vuonna 2010 neljän maan yhteinen liikuntapsykologian maisteriohjelma, josta opiskelijat saivat kaksoistutkinnon. Ohjelma sai arvostetun Erasmus Mundus statuksen ja mittavan EU-rahoituksen. Näiden ohjelmien myötä toteutettiin laadukasta koulutusta, jollainen ei olisi ollut mahdollista yksittäisissä yliopistoissa.   

”Myös suomalaiset opiskelijat ovat kansainvälistyneet opiskellessaan kansainvälisissä liikuntapsykologian ohjelmissa. Ohjelmien kautta on myös saatu vierailijoiksi huippututkijoita, joille Suomi ja Jyväskylän yliopisto ovat tulleet tutuiksi. Sen seurauksena kansainvälinen rektrytointi on ollut helppoa. Tutkijat tulevat mielellään Jyväskylään”, Lintunen toteaa. 

Lintunen kuuluu laajaan kansainväliseen verkostoon tutkijoita, joiden kanssa hän on ollut kehittämässä uutta tieteenalaa käyttäytymisen muutoksen tutkimukseen liittyen. Lintunen on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta myös tunne-, vuorovaikutus- ja ryhmätaitoihin liittyen.   

Lisätietoja 

Taru Lintunen,  
taru.lintunen@jyu.fi 
Puh 040-7532158