Turvaviikolla harjoiteltiin taitoja, joita voi tarvita oikeassa hätätilanteessa
Harjoitusten perusteella opiskelijat ja henkilöstö osaavat pääsääntöisesti poistua rakennuksista turvallisesti. Harjoitukset osoittivat kuitenkin myös, että kaikki eivät tunne riittävän hyvin rakennusten poistumisreittejä, kokoontumispaikkoja tai turvallisuusvälineiden sijainteja. Lisäksi havaittiin tilanteita, joissa rakennuksesta poistuneet henkilöt jäivät sen välittömään läheisyyteen.
Turvaviikon alkusammutus- ja ensiapuharjoituksiin osallistuneet kokivat harjoittelun hyödylliseksi. Moni pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan käytännössä taitoja, joita voi tarvita todellisessa hätätilanteessa.
Erityisesti uusilta opiskelijoilta saatu palaute korosti turvallisuusasioiden merkitystä osana yliopistoelämään perehtymistä. Opiskelijoiden mukaan turvallisuusohjeita ja toimintatapoja olisi hyödyllistä käydä läpi jo orientaation yhteydessä. Myös esteettömyyteen ja liikkumisesteisten henkilöiden huomioimiseen hätätilanteissa kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota.
Turvaviikon havainnot auttavat kehittämään turvallisuutta
Turvaviikon kokemuksia hyödynnetään tulevien harjoitusten, perehdytysten ja turvallisuusviestinnän kehittämisessä. Tavoitteena on, että jokainen yliopistoyhteisön jäsen tietää, miten toimia hätätilanteessa ja uskaltaa tarvittaessa myös auttaa muita.
Turvallisuus ei ole vain viranomaisten tai henkilökunnan tehtävä. Jokainen opiskelija voi omalla toiminnallaan edistää yhteistä turvallisuutta esimerkiksi noudattamalla ohjeita, opastamalla muita ja huomioimalla henkilöt, jotka saattavat tarvita apua poistumistilanteessa. Hätätilanteessa tärkeintä on noudattaa annettuja ohjeita, poistua turvallisesti ja siirtyä rakennuksen kokoontumispaikalle.
Käytä seuraavan kampuksella käyntisi yhteydessä hetki oman opiskeluympäristösi turvallisuuteen tutustumiseen. Selvitä lähin poistumisreitti, rakennuksen kokoontumispaikka sekä ensiapu- ja alkusammutusvälineiden sijainnit.
Turvallisuus on taito, jota kannattaa harjoitella etukäteen. Silloin osaamme toimia oikein, kun sillä on eniten merkitystä.
Yliopiston turvallisuustoimijat:
Teemu Keränen (turvallisuuspäällikkö)
teemu.v.keranen@jyu.fi
Mikko Malm (turvallisuusasiantuntija)
mikko.a.malm@jyu.fi