Työelämä- ja yrittäjyyskoordinaattorit valittu Jyväskylän yliopistoon

Yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan kehittämisryhmä on kokouksessaan 20.9.2019 päättänyt, että tiedekuntiin nimetään työelämä- ja yrittäjyyskoordinaattorit varmistamaan tiedonkulkua tiedekuntien ja yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan työryhmän välillä.
Julkaistu
8.11.2019

Työelämä- ja yrittäjyyskoordinaattorit kutsuu koolle 2-4 kertaa vuodessa työelämäpalveluiden yrittäjyysasioista vastaava henkilö (Reija Häkkinen). Koordinaattoritapahtumiin osallistuu myös tutkimus- ja innovaatiopalveluiden henkilö. Työelämä- ja yrittäjyyskoordinaattorit huolehtivat omassa tiedekunnassaan, että työelämä- ja yrittäjyysasioihin liittyvät tiedotteet, niin JYU:n sisäisiin asioihin kuin esimerkiksi Yritystehdas -yhteistyöhönkin liittyen välittyvät niin opiskelijoille, tutkijoille kuin henkilökunnallekin. Lisäksi työelämä- ja yrittäjyyskoordinaattorit huolehtivat, että tiedekuntien työelämä- ja yrittäjyysasioihin liittyvät palautteet ja toiveet liikkuvat tiedekunnan oppiaineiden ja muiden työelämä- ja yrittäjyyskoordinaattoreiden välillä. Koordinaattorin tehtävä ei ole erityisen työllistävä, vaan se liittyy pääosin tiedon kulun varmistamiseen. Tiedekuntien koordinaattorit ovat seuraavat:

Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta: Tanja Välisalo
IT -tiedekunta: Annemari Auvinen 
Kauppakorkeakoulu: Mari Suoranta
Liikuntatieteellinen tiedekunta: Vesa Linnamo
Matemaattis -luonnontieteellinen tiedekunta: Leena Mattila
Avoin yliopisto: Päivi Patja
Yliopistokeskus Chydenius: Paula Kivinen

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan nimeämä henkilö julkistetaan myöhemmin. Nimettyjen kesken arvotaan yksi Jyväskylän Yritystehtaan myöntämä Slush -lippu. Lipun saajaa tiedotetaan voitosta henkilökohtaisesti.