Työn merkityksellisyyden pysäkki - jakso 10

Tervetuloa tutustumaan työn merkityksellisyyden eri puoliin. Tässä podcastissa kohtaamme ihmisiä, joille työllä on merkitystä ja imua. Mukana on ihmisiä eri aloilta ja kohtaamillamme ihmisillä on myös erilaisia työn merkityksen lähteitä. Podcast liittyy Meanwell-tutkimukseen, jossa tutkitaan työn merkityksellisyyden lähteitä.

Jarkko: Kerro, kuka olet ja missä työskentelet?

Kati: Minä olen Kati Hertz ja työskentelen tällä hetkellä Fremantle Medialla ja teen Salattuja Elämiä.

Jarkko: Minkälaista työtä teet siellä?

Kati: Mä olen hankkiva rekvisitööri. Eli kaikki, mikä on seiniä ja isoja elementtejä pienempää, on minun kädenjälkeä siellä kuvaruudussa.

Jarkko: Miten se käytännössä toimii, sellainen lyhyt tiivistelmä, miten se toimii?

Kati: Minä saan käsikirjoituksen, joka minun pitää lukea. No jokainenhan tietää sen, että jos puhutaan, että hahmot ovat aamiaisella ja kun siinä ei eritellä, mitä he syövät, minun pitää keksiä ja kehittää, mitä siellä syövät ja kuinka moni syö ja juo. Sitten on tämmöisiä erikoisaloja, esimerkiksi sairaala. Voin saada pelkästään tekstistä tietää, että joku saa sydänkohtauksen. Minun tehtäväni on selvittää, mitä kaikkia lääkkeitä, instrumentteja, mitä siellä tehdään ja mitä minun pitää sinne hankkia. Ja se kaikki on minun takana. Eli kaikki, mitä kuvassa näkyy, pitää minun hankkia, vaikka se ei tekstissä luekaan. Mun pitää lukea teksti niin, että saan kerättyä sieltä pienimmätkin rekvisiitat, mitä siinä tilassa voisi olla, mikä voisi liikkua ja mitä voi näkyä. 

Jarkko: Tavoitellaanko siinä realistisuutta vai pitää olla vähän ekstraa johonkin suuntaan? 

Kati: No tässä sarjassa ei tavoitella realistisuutta. Että tää on kevyempää draamaa ja monissa tilanteissa, kuten sairaalakohtauksissa, niin käsikirjoittajat haluavat tietää tarkkaan, miten se oikeasti menisi. Ja mä selvitän sen heille ja sen jälkeen meillä niin sanotusti salkkaroidaan. Eli sitten tehdään se kivan näköiseksi se kuva. Mut aikaisemmin tein Sykettä, joka tavoitteli hyvin paljon realistisuutta. Elikkä kun siellä oltiin leikkaussalissa, niin siellä hommattiin tarvittavat instrumentit ja kaikki mahdolliset. Että se riippuu, mitä sarjaa tekee.

Jarkko: Tää kuulostaa jo lähtökohtaisesti niin mielenkiintoiselta. Että miten ihmeessä olet ajautunut tällaiseen työhön?

Kati: Mä olen itse asiassa pienestä pitäen rakastanut sisustamista ja tavaroita. Mä en tiedä mitään ihanampaa kun sisustaa. Joo totta kai ulkomailla on kiva katsella maisemiakin, mutta minusta on aivan ihana kierrellä kaupoissa ja löytää erilaisia aarteita. Ja sit pienestä lähtien mä siis muokkasin mun huoneen ja siskon huoneen sisustusta vähintään kerran kuukaudessa. Äiti kuunteli, kun sängyt ja kirjahyllyt vaihtoi paikkaa. Ja sit 15-vuotiaana mä päädyin Maikkarille työharjoitteluun tarpeiston puolelle. Ja sinne tielle mä sitten jäin.

Jarkko: Oletko käynyt minkälaisia koulutuksia tähän vai oletko itse oppinut tässä työn ohessa?

Kati: Itse asiassa tälle puolelle en juurikaan ole käynyt koulutuksia. Mut todella kun aloitin sen 15-vuotiaana, niin siinä on aika paljon tullut sitten työn kautta opittua sekä hyvässä että pahassa. Mutta sitten mä oon.. Kun mä olen tehnyt TV-puolella paljon muutakin.. Olen tehnyt näyttelijänä ja opiskellut tuotantoa ja markkinointia. Mä olen ohjannut.. niin se on niin laaja se kokonaisuus, että siellä on tullut monelta muulta osa-alueelta sitä koulutusta valo- ja äänisuunnitteluun.. Ja sitten tää on vain yksi osa sitä, mutta takaisin alkujuurilla. Aika usein nämä työt nimenomaan opitaan työpaikalla ja on työssäoppimista. Että vaikka sen koulutuksen olisi jostain saanutkin, silti sen joutuu sen työn itse opettelemaan lähtökohtaisesti. Ja täähän on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten ammattilaisia tulee työn ohessa. Että siinä sen oppii sen varsinaisen käytännön työn.

Kati: On ja tää ala on muutenkin paljon sellaista.. Toki moni käy kouluja oli he sitten näyttelijä, ohjaaja, lavastuspuolelta.. mutta tää ala vaatii paljon itseltään. Että jos se ei oo sussa sisäisesti syntynyttä ja ominaista nähdä visuaalisesti asioita, niin ei sitä kirjasta opita.

Jarkko: Kyllä. Mikä sinulle on erityisen tärkeää tässä työssä? Minkälaiset asiat nostaa sitä motivaatiota tätä työtä kohtaan?

Kati: Kun saa tehdä kokonaisuuksia, isoja visuaalisia kokonaisuuksia, niin se antaa minulle paljon, kun sä pääset rakentamaan jostain hahmosta sitä.. et mitä se hahmo syö, minkä värisiä tyynyjä sillä on, millaisista kukista se tykkää. Se ihan se kokonaisuus, kun pääset rakentamaan jotain hahmoa. Ja sit kun mä olen tehnyt sisustuksia, makuuhuoneita ja asuntoja, niin se on vähän niin kun.. tytär kysy multa joskus, että mitä sä äiti teet. Mä sanoin, että se on vähän kuin isolla nukkekodilla leikkis. Et ne on vaan oikein kokoisia asioita, mutta sitähän se on. 

Jarkko: Täähän on tosi mielenkiintoista, kun ei ite sillä tavalla ollut hirveästi, ei ollenkaan ollut.. niin eihän me ajatella tuota, että joku rakentaa niitä. Me ajatellaan sitä tarinaa ja tämmöistä, mutta sitten se on tosi mielenkiintoista, että miten tavallaan se persoona tulee myöskin siihen, et minkälainen hänen kotinsa vaikka on, mitä sieltä kotoa löytyy. Tämä on tosi mielenkiintoista.

Kati: Sitten pitää tosissaan miettiä se, että.. paljon sellaista, mikä ei lue tekstissä, niin sun pitää siitä hahmosta saada kiinni sen verran, että sä tiedät, mitä se voisi harrastaa, mitkä on sille ominaisia asioita, mikä on sen värimaailma. Sehän kertoo siitä ihmisestä paljon, että ei ne asunnot ole sellaisia.. kun meidän jokaisen koti on personallinen, niin sitä kautta sun pitää tavallaan päästä pintaa syvemmälle sitä hahmoa. Että kenen kanssa sä olet tekemisissä.  

Jarkko: Nyt jos sä ajattelet tällaisia arkipäiväisiä työtehtäviä, mitä sulla on, niin minkälaiset asiat niistä saa sut syttymään? Mitkä ovat sellaiset, että hei nyt sormet kiiluen tai silmät kiiluen meet ja sitä työtä päin?

Kati: Aina se, että kun tulee jotain uusia juonenkäänteitä tai tulee joku uus hahmo. Silloin, kun mennään näitä arkisia asioita, että no nyt ne istuu aamupalapöydällä ja juo sitä viiniä, niin se on aina sellaista rutiininomasta.. Mutta sit kun tulee joku uus tilanne, uus paikka, uus hahmo ja sä pääset.. tai tulee joku yllättävä juonenkäänne silleen, että hei apua, mitä nyt tehdään? Ne ovat sellaisia kohtia, kun pääsee haastamaan itseensä.

Jarkko: Tuleeko sinulle jotain mieleen, joku esimerkki viime ajoilta, kun tunsit tällaista, koet tekeväsi tällaista merkityksellistä, tärkeitä ja arvokasta työtä, niin voisiko siitä pienen lyhyen kertauksen tehdä?

Kati: No siis merkityksellistä.. Itse asiassa sen mä koen sitä kautta, että mullahan on siis toinenkin ammatti, mitä minä teen tässä keikkoina sivussa. Ihan toiselta alalta. Olen lähihoitaja  ja olen lastensairaalassa töissä. Siellä oli siis tällainen.. pienen lapsen vanhemmat. He olivat yli puoli vuotta viettäneet sairaalassa aikaa ja sitten vain kysyivät, kun he näkevät minua vain viikonloppuisin.. mä sanoin, että minä olen TV-puolella ja teen töitä siellä arkipäivät. Ja sit he sanoivat, että ihan.. he rupesivat kehumaan, että aivan ihanaa, kun tehdään suomalaista draamaa ja suomalaisia ohjelmia, kun hekin viettää viikosta ja kuukaudesta toiseen siellä sairaalassa. Ja sitten kun on välillä niin väsynyt, että vaikka ulkomaalaiset sarjat ovat hyviä, mutta he ei jaksa lukea niitä tekstejä. Se vaatii eri tavalla sitä keskittymistä, kuin että sä katsot kotimaista, viihdettä ja draamaa. Meidän Salatut elämä nyt tulee joka päivä sen puoli tuntia, niin siinä on suhteellisen kivasti sitä katsottavaa. Siinä koki sellaisen, että okei, että vaikka usein tätä kotimaista sarjaa ja kotimaalaisista draamaa lytätään, että ulkomailta tulee parempaa tavaraa.. Mutta on se ihan totta, että siinä vaiheessa, kun sä olet väsynyt ja et jaksa keskittyä hirveän haastavaan tekstiin ja sisältöön, niin onhan kotimaisia helpompi katsoa. Siinä tuli semmoinen olo, et okei, et on näistä sentään jotain iloa jollekin. Ja vaikka nyt kaikki sanoo, ettei Salattuja elämiä katso, niin onhan meillä kuitenkin katsojaluvuilta yli miljoona katsojaa. Että joku niitä nyt kuitenkin katsoo. Mut sitten taas omassa työssä.. innostuin.. viimeisin oli se, että meille tulee nyt uus pieni ihminen sitten taas kuviin. Ja sitten kun sille pääsi ostamaan kaiken ja hankkimaan aasta öhön ja miettimään, että millainen värimaailma tällä perheellä olisi, niin se oli semmoinen ihana taas, kun pääsi kiertelemään ja katselemaan, niin siitä innostuin.

Jarkko: Mahtavaa. Jos kerrataan vähän, niin tässähän voisi poimia montakin asiaa, mistä tulee työn merkityksellisyyttä sinulle itsellesi. Ja yksi niistä on tällainen kuin arvostus. Ja se pitää sisällään sen, että yksilölle on tärkeää kokea olevansa arvostettu työntekijä, jonka työpanos huomataan ja sitä arvostetaan. No nyt tässä on vähän tullut sellaista, että välttämättä sitä ei aina huomaa siinä, ettei tule kiinnitettyä huomiota siihen. Niin miten sä koet tämän asian omassa työssä? Saatko sä jostain arvostusta? Ja miten itse koet tämän arvostuksen näkymisen omassa työn merkittävyydessä?

Kati: No se on itse asiassa jännä, koska tää meidän osasto, eli lavasteosasto, on se, mikä jos televisioo katsoo, niin on joka ikisessä kuvassa. Ykskään kuva ei ole ilman lavasteita, koska ulkona olevatkin asiat on lavastetta. Kaikki, mikä siinä kuvassa on, on lavastetta ja rekvisiittaa, ja silti tuntuu aina, että kaikesta muusta puhutaan. Puhutaan maskeerauksesta, puhutaan puvuista, puhutaan näyttelijöistä ja ohjauksesta. Ja sen huomaa kyllä tuolla omallakin työkentällä.. että usein meillä käydään palaverit etukäteen ohjaajien kanssa, että mitä he toivoo. Esimerkkinä, että he toivoo ison veitsen. No sit jos heillä ei ole esimerkkejä siitä, että me halutaan nimenomaan tämän näköinen, näin iso, tämä veitsi, niin sehän jää loppupeleissä tulkinnan varaan. Ja me saadaan tietoa, että he haluavat ison veitsen. Ja me hommataan iso veitsi sinne. Ja sitten voi olla, että kuvaustilanteessa ohjaaja saa ihan hirveän hepulin siitä, että tämä ei vastaa hänen mielikuvaansa isosta veitsestä. Ja se tulee hurjan usein sellainen tilanne, että ohjaaja saattaa siinä tilanteessa vielä olla sitä mieltä, että no tää värimaailma ei oo kiva tai tällä tavalla toteutettu ei ole kiva. Harvemmin kuulee sitä, että hei, olipa hyvin onnistunut juttu. Mutta se on oikeastaan tän työn tämmönen varjopuoli. Onneksi on sitten joskus satunnaisesti, mutta sanotaan enemmän.. että kun valtaosa alalla on miesohjaajia, niin semmoinen, mistä he innostuu enemmän, on silloin, kun on hyvin onnistuneet verikohtaukset, onnettomuuskohtaukset. Jotenkin tällaiset hirveän vahvat dramaattiset kohtaukset. Niin silloin he muistavat sanoo, että oli muuten mageen näköistä. Mut joku kivasti katettu ruokapöytä tai uudet verhot, niin ei he huomaa näitä. 

Jarkko: Sitten voisi kuvitella näin, että jossain tapauksessa se sellainen, että tausta on melko neutraali, on nimenomaan se, että se korostaa silloin sitä tarinaa, eikä niin, että siellä joku paistaa hirveästi silmiin siitä lavasteesta. Ja sitten huomio kiinnittyykin siihen. Ja sekin on onnistumista, että pystyy tekemään sellaisen, joka ei sieltä hyppää silmille. 

Kati: Niin, no sehän se onkin. Että meidän vastaava tuottaja sanokin kerran, että siinä vaiheessa, jos lavastukseen ja rekvisiittaan kiinnitetään huomiota, ja katsojat rupeavat kommentoimaan paljon, että olipa kivan näköinen kahvikuppi, niin silloin voidaan miettiä, että onko näyttelijät ja ohjaus onnistunut, jos katsojalla on aikaa kiinnittää huomiota kahvikuppiin. Ja sitten taas toisaalta, jos se asunto olisi hirveän erilainen kuin se hahmo on, niin senhän katsojat sitten pongaa, että hei, ei toi sovi ollenkaan tohon asuntoon. Pitää sitten vain itse muistaa kiitellä itseään, että onnistuimme, kukaan ei sanonut mitään.

Jarkko: Kyllä, ja tästä niin kun näke.. voi viedä myös kaikille aloille sillä tavalla, että meillä varmaan on monia sellaisia ihmisiä meidän työyhteisöissä, joiden työtehtävät itse asiassa on sitä, että kun he tekevät työnsä hyvin, niin kaikki toimivat moitteetta. Ja silloinhan me ei tavallaan huomata sitä. Me huomataan vain ne sellaiset hetket, kun nyt joku ei toimi moitteetta. Ja silloinhan me kiinnitetään ja huomataan ja annetaan se palaute silloin. Ja sen takia olisi hyvä kiinnittää myöskin työyhteisössä huomiota siihen, että meillä on myöskin ne näkymättömän tai sillä tavalla näkymättömän työn, joita ei huomata aina, niin sen tekijöitä, jotka tekee työnsä aivan mielettömän hyvin siellä. Tällainen ehkä työn merkityksellisyyden näkökulmasta varmaan iso osa sitten, jos nyt olet työnantaja siellä ja kuuntelet, niin kiinnittäkää huomiota tällaisiin asioihin, koska nämä on tärkeitä, että työntekijät viihtyy töissä ja tulee sitten myöskin kokeneeksi tekevänsä merkityksellistä työtä. Kiitoksia tästä ajasta, minkä sain. Kiitoksia paljon tästä, kun pääsit osallistumaan.

Kati: Kiitos.

Jarkko: Hyvä kuulija, nyt saimme olla hetken tämän TV- ja elokuva-alan ammattilaisen ajatusten äärellä. Ota vielä pieni hetki itsellesi rauhassa tuumaillen, että miten tämän keskustelun asiat näyttäytyvät sinun työssäsi. Kiitos ajastasi. Toivottavasti sait uusia merkityksellisiä ajatuksia myös omaan työhösi. Nautinnollista loppupäivää juuri sinulle.