Työn merkityksellisyyden pysäkki - jakso 5
Tervetuloa tutustumaan työmerkityksellisyyden eri puoliin. Tässä podcastissa kohtaamme ihmisiä, joille työllä on merkitystä ja imua. Mukana on ihmisiä eri aloilta ja kohtaamillamme ihmisillä on myös erilaisia työmerkityksen lähteitä. Podcast liittyy Meanwell-tutkimukseen, jossa tutkitaan työn merkityksellisyyden lähteitä.
Jarkko: Kerro, kuka olet ja missä työskentelet?
Krista: Mä olen Krista ja mä työskentelen tanssinopettajana muutamassa eri tanssikoulussa. Ja sitten mä teen sisustussuunnittelijan ja stylistin töitä vielä. Sitten tanssin lisäksi tavallaan toiminimen kautta.
Jarkko: No miten sinä päädyit tähän työhön? Tai näihin töihin oikeastaan?
Krista: Aivan. No tanssinopettajan töihin mä oon vähän kasvanut puolivahingossa. Mä oon aloittanut tanssimaan 10-vuotiaana ja harrastelemaan. Ja sitten joskus lukioiässa mä huomasin, että mä vedän tämmöisiä tanssiliikuntajuttuja erilaisissa jumppaseuroissa. Sitten mua pyydettiin pitää tanssikoulussa, jossa itse tanssin, jotain tuntia, vähän sijaistelemaan. Sitten sille tielle niin kuin puolivahingossa jäin. Ja muutin Rovaniemelle välillä kurkkaamaan, että mitä pohjoisessa tapahtuu. Ja sitten siellä avautukin tämmöinen sijaistuspaikka puoleksi vuodeksi. Ja mä olin silleen, että tottakai mä otan tämän homman. Sillä tiellä vähän niin kuin ollaan. Ja sitten ollaan kasvettu. Mä oon opettanut siellä Rovaniemelle ja Oulussa ja nyt pääkaupunkiseudulla. Se oli vähän niin kuin puolivahinko, mutta mä koen, että mä oon saanut tehdä sitä, mitä mä rakastan. Ja oppia ja kokea. Mä oon aina pyrkinyt osallistumaan kaikkiin mahdollisiin koulutuksiin ja janoamaan oppia joka paikasta ja oppimaan kollegoilta ja itseäni kokeneemmilta ja vanhemmilta. Että on niin kuin halunnut sitä.
Tos korona-aikaan tuntui, että kaikki on etänä ja ei saa tanssia ja ei saa tehdä mitään. Ja mä olin sitten, että mitä mä teen. Ja sisustus on ollut mun intohimo aina ja harrastus. Kun tanssista tuli työ, niin sisustuksesta tuli harrastus. Ja sit mä selailin tai nettiä ja olin silleen, että hei, sisustussuunnittelijan koulutus, toi on oikeastaan sitä, mitä mä oon aina halunnut. Ja mä hain kouluun, pääsin kouluun, valmistuin koulusta ja sit maailma hiljalleen aukeni. Mut sit mä ajattelin, mä haluun tanssin ohella tehdä myös sitten sisustuspuolen juttuja. Sellanen tie.
Joo, eli käytännössä ajautunut aika pitkälti siihen. Ja toisaalta tää sisustussuunnittelu on sitten tullut vähän enemmän jo pohdinnan tuloksena, että mikä sit kiinnostaa. Ja intohimo on kummassakin mukana kuitenkin. Vähän silleen puolivahingossa. Siinä matkalla sitten yrittänyt opiskella jotain muuta, mikä ei tuntunut ehkä niin omalta. Mutta tota nyt nää kaksi alaa on ja nää tuntuu omilta ainakin tällä hetkellä.
Jarkko: Joo, ja ainakin kuulostaa siltä, että tää varmasti on sellanen ala, tää luova ala, missä sitten tykkäät olla. Sitten meillä on tämmönen kuin tää Meanwell-hanke tai projekti niin tutkii työn merkityksellisyyttä. Ja nimenomaan nyt sitten haetaan sitä, että miten te, joita me kohdataan tässä podcastissa, niin miten te koette niitä. Niin kerrotko, että mikä sinulle on erityisen tärkeää tässä työssä?
Krista: No tanssityössä mulle on tosi tärkeää se, että mä saan kohdata oppilaat sellaisina kuin ne on ja että he uskaltaa tulla mun tunnille just sellasina kuin ne on. Heidän ei tarvi esittää mitään, heidän ei tarvi verrata itseään kehenkään. Vaan, että he saa tulla juuri itsenään.
Ja sit taas sisustuspuolen hommissa mä koen vähän sitä samaa, koska jokainen asiakas on kuitenkin yksilö ja jokaisen koti on itselle merkityksellinen. Niin ne kohdataan, se asiakas niin kuin ihmisenä ja että heillä olisi turvallinen olo mun kanssa siinä, että aletaan laittaa kotia niin, että se on heidän koti eikä mun koti.Vaan että he voi luottaa siihen, että mä pystyn tekemään heidän ehdoilla sitä työtä.
Jarkko: No mitkä asiat sitten tässä, jos ajatellaan tämmöistä työtä tai näitä töitä, niin mitkä on sellaisia asioita, jotka sit saa syttymään ja innostumaan siitä omasta työstä ja tekemisestä?
Krista: No tanssimaailmassa etenkin se, että kun oppilaat on tullut ja löytää sellaisen luottamuksen, että mä näen, että he jotenkin rentoutuu. Koska tottakai varsinkin uusille ja itsellekin jos menee uuteen tilanteeseen, missä on uudet ihmiset, niin se on vähän jännittävää. Ja vaikka kuinka haluais olla oma itsensä, niin sitä vähän vetäytyy semmoseen jännitykseen. Niin silloin kun mä näen, että joku oppilas rentoutuu ja vaikka se menisi vähän hölinän kautta, mä huomaan, että joku lapsi vähän alkaa hölisemään tai vähän kiukuttelee tai jotain, niin mä otan sen enemmän silleen, että hei nyt voi ehkä luottaa siihen, että se voi olla oma itsensä täällä. Niin tota se on mulle sellaisia hetkiä, että uskaltaa kysyä tai puhua tai kertoa jonkun asian, mikä painaa mieltä ja uskaltaa niinku mokata. Se on monesti semmonen luottamuksen osoitus. Tai niin mä koen sen.
Ja sitten taas toisesta työstä, niin jotenkin semmonen, se kohtaaminen ja se, että uskaltaa sanoa sen, mistä ei tykkää. Niin se on ehkä jotenkin.. Koska helposti ollaan silleen joo joo kyllä kyllä ja sitten kuitenkin rakennetaan tai tehdään toisen kotia, niin se ei voi olla, että mä tykkään kaikesta, koska kaikki ei tykkää kaikesta.
Jarkko: Kyllä, tuleeko sulla sitten jotain esimerkkejä ihan niinku viimeisiltä ajoita, viimeisiltä vuosilta tai viikoilta tai kuukausilta, että milloin ois ollu sellanen erityisen merkityksellinen tilanne, milloin koit sen, että työn on merkityksellistä, tärkeää tai arvokasta?
Krista: No itse asiassa eilen. Eilen tuli tämmönen kohtaaminen juuri ennen kuin mä olin aloittamassa tuntia. Tuli kaksi oppilasta mun luokse, ja he oli silleen, että heillä ois tosi nopeasti asiaa ennen tuntia. Ja mä olin silleen, että kertokaa toki. Ja he on tekemässä itse itselleen koreografiaa ja sitten he oli silleen, että sitten kun he saa sitä valmiiksi, niin he haluais tosi kovasti esittää turvalliselle yleisölle ja saada palautetta. Niin he toivoi, että minä menisin katsomaan sitä jossakin vaiheessa. Ja se tuntuu tosi hyvältä, että he koki minut turvalliseksi aikuiseksi ja jotenkin omassa luomuksessaan, että he haluaa minulta juuri sen palautteen. Ja mä olin ihan silleen yhtä hymyä koko seuraavan tunnin. Mä ajattelin, että nyt mä oon tehnyt jotain oikein, että he oikeesti ensimmäistä omaa teostaan haluavat näyttää juuri minulle. Niin tää on ehkä tämmösen viimeisin tästä tanssimaailmasta.
Jarkko: Se kuulostaa tosi hyvältä ja varmasti on antanut paljon tähän työhön. Entä sit sisustussuunnittelupuolelta, onko sieltä tullut jotain vastaavia?
Krista: No kyllä mä koen, että siellä yleisesti se, että jos sä oot tehnyt jonkun kohteen, olipa se sitten etäsuunnittelua, joka on ollut tällä hetkellä edelleen koronan jälkeen joillekin turvallisempi vaihtoehto tai sit se oman kotiin pääseminen, niin sit kun siellä on asuttu vuosi ja sit tulee se, että tää tuntuu vieläkin omalta ja onneksi me otettiin sut.. niin sitten tulee semmoinen, että yes, et se on teidän koti ja se tuntuu vuoden jälkeen kodilta, eikä siltä, että me halutaan nyt pistää taas kaikki uusiksi. Koska se ei ole kuitenkaan se, mitä me lähetään tekemään.
Jarkko: Kyllä. Ja tästä jo ollaan juteltu tässä, tulee sellainen fiilis, että tässä on niinku monia tämmösiä työn merkityksellisyyden lähteitä, mitä siinä oot kertonut tässä näin. Yksi niistä on tällainen kun arkinen, hyvän tekeminen ja se pitää sisällään siis sen, että yksilöllön on erityisen tärkeetä esimerkiksi tehdä arjessa tekoja muiden hyväksi, tehdä työnsä hyvin ja saadaan myös nähdä ne työnsät tulokset. Arkinen, hyvän tekeminen voi näkyä esimerkiksi pyrkimyksenä laadukkaaseen tuotteeseen tai palveluun, haluna ratkaista asiakkaan ongelmia tai auttaa tai tukea kollegoita heidän työssään. Niin kun tällaista kuuntelet, niin miten sitten koet omassa työssä, toteutuuko nämä siinä ja voisitko vähän kertoa sellaisesta, että miten nämä toteutuvat tämmöisessä työssä?
Krista: No nämä on pitkälti sellaisia arvoja, mihin mä itse pyrin, että jotenkin tekemään työni aina hyvin ja olemaan arjessa läsnä niin kuin työpaikalla, kun tietysti kotona. Ja sitten mä koen, että semmoinen arjen hyvän tekeminen on se, että autetaan ja kuunnellaan ja olla läsnä ja osallistetaan. Että töissä, kun mä oon, niin mä pyrin, kuten alussa sanoin, niin ottamaan kaikki oppilaat silleen ihmisenä ja juuri heidät vastaan. Ja näin ollen mä koen, että he toivottavasti saa siitä mun tunnista vaikka sen, että he voi myös salin ulkopuolella edelleen olla oma itsensä eikä tarvitse vertailla.
Ja sitten mä hirveästi haluan aina olla avuksi ja on ihana, kun on kollegoita, kenen kanssa voi puhaltaa yhteen hiileen ja jakaa sitä taakkaa,koska väkisin arki kuitenkin tuo myös sellaista taakkaa ja joskus stressiä. Ja varsinkin tässä kovassa maailmassa, tanssimaailmakin on aika kovaa, niin semmoista vertailua niin, että pystyy olemaan tukena ja myös saamaan tukea kollegoilta ja ystäviltä. Ja toki monet ystävät on sitten samalta alalta, niin sitten on joku, joka aina ymmärtää.
Ja sitten tässä sisustuspuolella just se, että sehän on auttamista myös ja asiakaspalvelua, kuten tavallaan myös tanssi on mun mielestä asiakaspalvelua. Mä en voi mennä saliin, jos mulla on huono päivä, niin mä en voi näyttää sitä ja se on toki semmoinen pieni haaste.. mutta tavallaan pyrkii aina kuitenkin sen positiivisuuden kautta ja hakemaan niistä niin sanotuista asiakkaista, eli oppilaista tai sit sisustuspuolella asiakkaista, niin sitä iloa ja jotenkin sitä voimaa ja jotenkin positiivisella asenteella olemaan ja kohtaamaan ihmiset.
Jarkko: Aivan mahtavaa. Kiitos paljon. Oli mukava tutustua ensinnäkin ja älyttömän hienoja ajatuksia tästä aiheesta. Kiitoksia paljon.
Hyvä kuulija. Nyt saamme olla hetken tämän luovan alan ammattilaisen ajatusten äärellä. Ota vielä pieni hetki itsellesi rauhassa tuumaillen, että miten tämän keskustelun asiat näyttäytyvät sinun työssäsi. Kiitos ajastasi. Toivottavasti sait uusia merkityksellisiä ajatuksia myös omaan työhösi. Nautinnollista loppupäivää juuri sinulle.
