Uusi teos valottaa värien käytön ja värjäyksen historiaa Euroopassa
Merja Uotilan, Maare Paloheimon, Susanna Niirasen ja Elisa Kujansuun toimittama teos Säädellyt sävyt – värit, värjärit ja väriaineet Euroopassa 1300–1850 on julkaistu. Suomen Kirjallisuuden Seuran kustantamassa teoksessa syvennytään värien merkityksiin, luonnonväriaineiden valmistamiseen ja kaupantekoon sekä värjättyjen tekstiilien käyttöön Euroopassa 1300-luvulta 1800-luvulle. Monitieteisessä teoksessa värejä ja värjäreitä tarkastellaan kulttuuri- ja taloushistorian lisäksi muun muassa aatehistorian, filologian ja taidehistorian näkökulmista käsin.
Sisällöllisestä kirjavuudestaan huolimatta teosta läpileikkaavana teemana on sääntely, sillä värjäämiseen, kaupantekoon ja tekstiilien käyttöön on kohdistunut runsaasti erilaisia rajoituksia ja normeja. Teoksessa tulee esille esimerkiksi värjärien ammatinharjoittamiseen liittyvät säädökset, väriaineiden kaupan rajoitukset sekä pukeutumista säätelevät ylellisyyslait. Värien ja värjääjien historia avaakin yhden kiehtovan ikkunan säätyihin perustuvan yhteiskuntajärjestelmän erontekoihin ja normeihin – sekä niiden haastamiseen.
Teoksen kirjoittajina on mukana useita Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen tutkijoita. Merja Uotila tarkastelee artikkelissaan värjärin ammatin kehitystä Suomessa 1700–1800-luvuilla. Kustaa H. J. Vilkunan artikkeli valottaa värjärin ammatin asemaa ja kehitystä 1600–1700-luvun Ruotsissa. Timo Särkkä keskittyy artikkelissaan paperin valkaisun ja värjäyksen tiedonhistoriaan. Timo Tiaisen artikkeli syventyy värjäyksen apuaineiden ulkomaankauppaan Suomessa, kun taas Maare Paloheimo tarkastelee turkulaisen Kingelinin kauppahuoneen väriainetuontia. Paloheimon, Niirasen ja Uotilan kirjoittamassa artikkelissa keskitytään indigontuontiin ja siihen liittyvään kilpailuun. Elisa Kujansuu on laatinut teoksen loppuun väri- ja värjäysalan sanaston.
Kaikkinensa teos valottaa monipuolisesti värien ajallisesti ja paikallisesti vaihtelevista merkityksistä, värjäysalan historiallisesta kehityksestä sekä värjättyjen tekstiilien käytön muutoksista ja jatkuvuuksista. Toisaalta teos voi tuoda myös tärkeää peilauspintaa nykyajan yhteiskunnalliseen keskusteluun esimerkiksi tekstiiliteollisuuden vastuullisuuteen ja sääntelyyn liittyviin kysymyksiin liittyen. Lisäksi luonnonväriaineilla värjäys on viime aikoina nostanut suosiotaan mielekkäänä harrastuksena, johon teos voi osaltaan antaa virikkeitä ja innostusta.
Teos on osa Koneen säätiön rahoittamaa ja Merja Uotilan johtamaa tutkimushanketta ”Säädellyt sävyt: väriaineet, värjärit ja välittäjät yhteiskunnallisen muutoksen kuvaajina, 1400–1850.” Jo päättyneessä kolmevuotisessa hankkeessa pureuduttiin värien tuottamisen menetelmiin ja prosesseihin, värien kaupantekoon sekä värjättyjen tekstiilien käyttöön.
Toimittajat:
Merja Uotila, FT, on apurahatutkija Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella. Värien historian lisäksi hänen tutkimuskohteitaan ovat muun muassa käsityöläisten koulutus ja sosiaalinen asema sekä asutuksen ja työperäisen liikkuvuuden historia.
Maare Paloheimo, FT, on erityisesti liiketoimintahistoriaan keskittynyt historiantutkija. Hänen tutkimuskohteensa liittyvät muun muassa liike-elämän ja politiikan kytköksiin, ammattiverkostoihin sekä liikkuvuuteen.
Susanna Niiranen, FT, on kansainvälisen historian yliopistonlehtori Tampereen yliopistolla. Hän on tehnyt sosiaali- ja kulttuurihistoriallista tutkimusta erityisesti keskiajan ja renessanssin maalliseen kulttuuriin ja erilaisiin ammatteihin liittyen.
Elisa Kujansuu, FM, on Suomen historian väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella. Hän tutkii väitöskirjassaan säätyläisyyttä ja säätyläiskoteja 1700-luvun jälkipuoliskolla.
Merja Uotila, Maare Paloheimo, Susanna Niiranen & Elisa Kujansuu (toim.) Säädellyt sävyt – värit, värjärit ja väriaineet Euroopassa 1300–1850. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2026.
Teoksen verkkoversio on ladattavissa Suomen Kirjallisuuden Seuran verkkosivuilta.