Uusia lukukoiria kampuksella
Yliopiston kielikeskus on toukokuusta 2018 lähtien järjestänyt opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn edistämiseksi ja ylläpitämiseksi luku- ja kaverikoiratoimintaa. Kampuksen kaverikoiratoiminta on toteutettu yhteistyössä Student Life:n, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan sekä Kennelliiton kanssa.
Viime vuoden aikana kielikeskuksen henkilökunnan kolme vapaaehtoistyötä tekevää kaveri- ja lukukoiraa sekä kymmenen Keski-Suomen kaverikoiraa tapasivat yli 600 opiskelijaa. Opiskelijoita kohdattiin Mattilanniemen drop-in-koiratilassa (MaA104), kielikeskuksen kursseilla sekä opiskelijoiden mielenterveyspäivässä. Opiskelijoiden kokemukset koirien läsnäolosta kampuksella ovat olleet äärimmäisen positiivisia – koirat ovat auttaneet heitä stressin hallinnassa, kiireisen opiskelupäivän rauhoittamisessa ja kynnyksen madaltamisessa muiden ihmisten tapaamiseen. Toiminnasta on tekeillä kaksi pro gradu -tutkielmaa, joiden lisäksi toiminnan vaikuttavuutta selvitetään terveystieteiden ja psykologian näkökulmista tehtävällä tutkimuksella.
Tästä pääset tutustumaan yliopiston koirakoihin.
P.S. Jos olet kiinnostunut liittymään vapaaehtoisten joukkoon, lue lisää koiralta vaadituista ominaisuuksista ja toiminnasta yleensä Suomen Kennelliiton sivuilta osoitteesta: https://www.kennelliitto.fi/koirat/lukukoirat.