Mitä tutkit?
Teollisuusyritykset keräävät valtavia määriä dataa laitteistaan ja prosesseistaan, mutta datan muuntaminen kannattavaksi liiketoiminnaksi on haastavaa. Tutkin kolmen laadullisen tapaustutkimuksen avulla, miten uudet teknologiat, kuten generatiivinen tekoäly, muokkaavat arvonluontia, millaisia jännitteitä siirtymä datalähtöisiin liiketoimintamalleihin synnyttää yritysten ja asiakkaiden välille sekä miten uudet liiketoimintamallit skaalataan kestäviksi tuote- ja palvelukokonaisuuksiksi.
Mikä on tutkimuksesi päätulos?
Tutkimuksellani on kolme päätulosta. Ensiksi, sen ensimmäinen osatutkimus tunnisti neljä generatiivisen tekoälyn mahdollistamaa arvonluonnin logiikkaa – syntetisoivan, vuorovaikutteisen, ennustavan ja diagnostisen – joissa tekoäly useimmiten täydentää ihmistä eikä korvaa tätä. Toisessa osatutkimuksessa keskityimme jännitteisiin eri datalähtöisten liiketoimintamallien siirtymävaiheissa. Havaitsimme, ettei kaikkia siirtymän synnyttämiä jännitteitä kannata yrittää poistaa: osa vaatii jatkuvaa tasapainottelua, mutta osa toimii muutoksen katalyyttinä.
Kolmanneksi, moni yritys onnistuu datalähtöisissä piloteissa, mutta pilottien muuntaminen kannattavaksi ja toistettavaksi liiketoiminnaksi epäonnistuu usein. Väitöskirjani kolmannessa osatutkimuksessa kehitimme kypsyysmallin, joka osoittaa, että skaalautumisen logiikka muuttuu liiketoimintamallin kypsyessä: alkuvaiheessa arvo syntyy oppimisesta, myöhemmin mittakaava-, laajuus- ja rakenne-eduista. Kasvustrategia on siksi sovitettava liiketoimintamallin kypsyysvaiheeseen.
Miten tuloksia voidaan soveltaa?
Tulokset tarjoavat käytännön suuntaviivoja yritysjohdolle, data-ammattilaisille, toimialajärjestöille ja asiakasorganisaatioille. Olennaista ei ole se, otetaanko tekoäly käyttöön, vaan mikä arvonluonnin logiikka valitaan, miten jännitteet tunnistetaan ja hyödynnetään sekä miten skaalausstrategia sovitetaan liiketoimintamallin kypsyysvaiheeseen.
KTM Eveliina Lakan markkinoinnin väitöskirjan "Data-driven business models: Turning data-based insights into new business models and offerings" tarkastustilaisuus pidetään perjantaina 28.8.2026 klo 12 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa C1. Vastaväittäjänä toimii professori Christian Kowalkowski (Linköpingin yliopisto) ja kustoksena on apulaisprofessori Joel Mero (Jyväskylän yliopisto).
Väitöskirja on luettavissa verkossa (linkki tulossa).
Lisätietoja:
Eveliina Lakka
eveliina.a.lakka@student.jyu.fi