Väitös: Digitaalinen kuntoutus uhkaa jäädä hyödyntämättä, jos käyttäjien tunteita ei huomioida teknologian kehitystyössä
Kaisa Lällä tarkasteli väitöskirjassaan tunteita ja asenteita sekä näiden yhteyttä digitaalisen kuntoutuksen käyttöön Ruandassa ja Indonesiassa.
Digitaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan minkä tahansa digitaalisen ratkaisun tavoitteellista hyödyntämistä osana kuntoutusprosessia.
”Erityisesti matalan- ja keskitulon maissa kuntoutusalan ammattilaisia on väestöön suhteutettuna erittäin niukasti ja digitaalisten palveluiden odotetaan parantavan palveluiden saatavuutta. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ilman, että käyttäjät sitoutuvat digitaalisten palveluiden käyttöön”, Lällä kertoo.
Tutkimuksen keskeinen havainto oli, että positiiviset tunteet teknologiaa kohtaan saattavat olla jopa vahvemmin yhteydessä digitaalisen kuntoutuksen käyttöaikomukseen ja käyttöaktiivisuuteen kuin käyttäjien asenteet.
”Myönteisesti teknologiaan suhtautuneet henkilöt, käyttivät digitaalista kuntoutusta aktiivisemmin verrattuna neutraalisti suhtautuviin. Asenteilla on jo pitkään tiedetty olevan yhteys teknologian käyttöön, mutta myös tunteilla näyttäisi olevan merkittävä rooli teknologian käyttöön sitoutumisessa”, Lällä sanoo.
Käyttökokemus pitää suunnitella positiiviseksi tai vaarana on, että teknologia jää kokonaan käyttämättä
Tutkimustulosten valossa käyttäjien tunteet ja asenteet teknologiaa kohtaan pitää huomioida jo teknologian kehitysvaiheessa, jotta digitaalisesta kuntoutuksesta saadaan kaikki irti.
”Teknologioiden käyttöönotto ja niihin sitoutuminen ei riipu vain teknologiasta itsestään. Esimerkiksi tekoälyyn liittyviä ratkaisuita kehitetään kuntoutuksen kentällä kiihtyvällä vauhdilla, mutta se herättää myös hyvin vahvoja tunteita puolesta ja vastaan,” Lällä sanoo.
Jos käyttäjien tunteet ja asenteet eivät saa kehittämisvaiheessa riittävästi huomiota, on Lällän mukaan vaarana, että teknologia jää käyttämättä tai sitä käytetään vain pakon edessä.
”Positiivisten käyttökokemusten tarjoaminen alusta asti on keskeistä, sillä se vahvistaa sekä positiivisia tunteita että asenteita teknologiaa kohtaan. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi selkeää perehdytystä, mahdollisuutta kokeilla ratkaisuja turvallisesti sekä tuen tarjoamista tilanteissa, joissa käyttäjä kohtaa haasteita”, Lällä tiivistää.
FM, TtM Kaisa Lällän kognitiotieteen väitöskirjan "Emotional and attitudinal predictors of digital rehabilitation adoption in low- and middle-income countries" tarkastustilaisuus.
Vastaväittäjänä toimii tutkimuspäällikkö, TtT Anu Kaihlanen (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja kustoksena apulaisprofessori Tuomo Kujala.
Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Väitöstilaisuutta voi seurata salissa C1, päärakennus, tai verkkovälitteisesti: https://r.jyu.fi/dissertation-lalla-100426