Väitös: Julkishallinnon kansalaisosallistaminen ei vahvista monipuolista ilmastotoimijuutta

YTM Anni Turusen väitöskirja selvittää ilmastokansalaisuuden muodostumista kansalaisyhteiskunnan ja julkishallinnon näkökulmista.
YTM Anni Turusen yhteiskuntapolitiikan väitöskirja tarkastetaan perjantaina 15.5.2026 klo 12.00 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen salissa C4. Kuva Toni Männistö.
Julkaistu
28.4.2026

Mitä tutkit?

Tutkin ilmastokansalaisuuden muodostumista eli sitä, miten kansalaiset osallistuvat ja miten valtio ja kunnat heitä osallistavat ilmastonmuutoksen hillintään. Tutkimuksen tulokset perustuvat 72 haastatteluun sekä kuva- ja politiikkadokumenttiaineistoon. Haastattelin kuntien viranhaltijoita, ministeriöiden virkamiehiä, yhteisömaatalousharrastajia, elokapinan ja ympäristöjärjestöjen jäseniä sekä partiolaisia.

Mitkä olivat tutkimuksesi tulokset tai mikä sen päätulos on?

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että ilmastokansalaisuus muodostuu osana
aktiivisten kansalaisten monenlaista toimintaa yhdessä muiden ihmisten ja
ei-inhimillisten toimijoiden kanssa.

Kunnissa ja valtion tasolla kansalaisosallistaminen päästövähennyksiin ja ilmastoasioita koskevaan päätöksentekoon on nykyään yleistä ja yhä monipuolisempaa. Se ei kuitenkaan juurikaan vahvista kansalaisten toimijuutta tai lisää heidän päätöksentekovaltaansa. Osallistamisen laajuudessa on isoja alueellisia eroja.

Julkisen hallinnon tuottama ilmastokansalaisen rooli on usein kapea ja ylläpitää nykytilaa sen sijaan, että aikaansaisi todellista muutosta.

Miten tuloksia voidaan soveltaa? Mitä uutta tietoa tutkimus toi aiheesta?

Tulokset voivat auttaa virkamiehiä ja viranhaltijoita tiedostamaan ilmastotoimiin osallistamisen eri puolia ja keinoja sekä niiden vaikutuksia siihen, millaista kansalaisten toimijuutta niillä synnytetään.

Kansalaisille tulokset voivat havainnollistaa ilmastotoiminnan monia muotoja inspiroiden ja tarjoten vertaistukea.

Tutkimus lisää tietoa ilmastokansalaisuuden käsitteestä ja suomalaisessa hallinnossa tapahtuvasta kansalaisosallistamisesta. Se tarjoaa demokraattisia ja kansalaisten toimijuutta tukevia keinoja, joilla ilmastokriisiin on mahdollista vastata.


YTM Anni Turusen yhteiskuntapolitiikan väitöskirja ”Co-producing Climate Citizenship: Top-down and Bottom-up Public Participation in Climate Mitigation” tarkastetaan perjantaina 15.5.2026 klo 12.00 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen salissa C4. Vastaväittäjä on apulaisprofessori Senja Laakso (Helsingin yliopisto) ja kustos professori Tiina Silvasti (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Julkaisu JYX-julkaisuarkistossa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-1474-6

Yhteystiedot

Anni Turunen, turusenanni@gmail.com