Vastaa kyselyyn tutkimustaitojen opetuksesta

Pyydämme sinua vastaamaan lyhyeen kyselyyn tutkimustaitojen opetuksesta perustutkinto-opinnoissa!
Julkaistu
12.12.2022

Linkki kyselyyn opiskelijalle / Link to the survey for students

 
Linkki kyselyyn henkilökunnalle / Link to the survey for staff

 
Kysely on toteutettu ensimmäisen kerran viime keväänä, joten jos olet jo vastannut, kiitos!
 
Olemme kiinnostuneita kirjaston vastuulla olevista tutkimustaidoista, eli tiedonhankinnasta ja tutkimusaineistojen/tutkimusdatan hallinnasta. Kysymykset liittyvät esimerkiksi siihen, pidetäänkö tutkimustaitojen opetusta oikea-aikaisena ja kokeeko opiskelija saamansa tuen riittäväksi. Kyselyn toteuttaa Avoimen tiedon keskus, kirjasto.
 
Vastaaminen on vapaaehtoista. Henkilötietojesi käsittelystä kerrotaan tietosuojailmoituksessa. Tietojasi käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti.