Vuoden 2019 talousennustajapalkinto Hypolle

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu asetti talousennustajat paremmuusjärjestykseen jo 23. kerran. Vuoden 2019 tarkimman talousennustajan palkinnon sai Hypo, joka voitti ennustekilpailun nyt ensimmäisen kerran.
Julkaistu
11.6.2020

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu on perinteisesti jakanut vuoden talousennustajan palkinnon järjestämässään taloustutkijoiden kesäseminaarissa kesäkuun alussa. Koronakriisi perui seminaarin, mutta palkinnon jakamisen perinne jatkuu.

Kilpailussa tarkasteltiin ennusteiden osumatarkkuutta vuoden 2019 talouskehityksestä. Mukana oli yksitoista ennustelaitosta ja pankkia: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Palkansaajien tutkimuslaitos, Pellervon taloustutkimus, Valtiovarainministeriö, Suomen Pankki, OP Ryhmä, Nordea, Danske Bank, Handelsbanken sekä Hypo ja S-pankki.

Ennustetarkkuus arvioitiin erikseen mm. talouskasvusta, työttömyydestä, inflaatiosta, vaihtotaseesta, investoinneista ja kulutuksesta. Yhteensä arvioitavia muuttujia oli 9 kolmelta eri ennusteajankohdalta, vuoden 2018 keväältä ja syksyltä sekä vuoden 2019 keväältä.

– Suomen talouskasvu on ollut positiivista viisi peräkkäistä vuotta aina koronakriisiin saakka. Vuoden 2019 talouskehitystä luonnehti hidastuva kasvu. Vuonna 2019 BKT:n kasvu oli prosentin, mikä oli yli puolet pienempi kuin edeltävän vuoden 2018 talouskasvu. Tätä talousennustajat eivät ennakoineet oikein ja vuoden 2019 kasvu yliarvioitiin keskimäärin yhdellä prosenttiyksiköllä, kertoo taloustieteen professori Kari Heimonen.

Vuoden 2019 talouskehitystä siivitti vienti (nousua 7,2 %). Aikaisempina kasvun vuosina tärkeäksi osoittautunut yksityisen kulutuksen kasvu osoitti jo hiipumisen merkkejä (kasvua 0,7 %). Investoinnit laskivat lähes prosentin.

Suurimmat ennustevirheet olivat investointien yliarvioimisessa ja viennin aliarvioimisessa, kummassakin 3,3 % yksikköä. Edelleen hidastuva inflaatiokehitys yliarvioitiin 0,4 % yksikköä yli yhden prosentin todellisen inflaation. Työttömyyden lasku jatkui 6,7 prosentin työttömyysasteeseen, minkä ennusteet yliarvioivat 0,4 % yksikköä.

– Hyvin tasaista talouskehitystä olisi helpompi ennustaa. Vuoden 2019 hidastunut talouden kasvu oli keskimääräistä vaikeampi ennustaa, mutta tuleva vuoden 2020 talousennusteiden virhe tulee olemaan sitten jo ihan eri luokkaa, Heimonen toteaa.

Jälleen kerran voidaan myös todeta, että tarkin ennuste Suomen taloudelle tehdään Suomessa. Ennustekilpailussa EU:n komissio olisi ollut viimeinen ja OECD sijalla seitsemän.

– Tässä ennustekilpailussa tärkeää on tasaisuus. Hypolla oli eniten ykkössijoja ja keskimäärin tarkin ennuste vaihtotaseessa ja yksityisessä kulutuksessa. Hypo voittikin reippaalla piste-erolla, Heimonen kertoo.

Vuoden 2019 talousennustajakilpailun toteuttivat professori Kari Heimonen ja tohtorikoulutettava Samu Kärkkäinen. Vuodesta 1997 pidetyn ennustekilpailun on voittanut neljästi Pellervon taloustutkimus, Suomen Pankki ja Nordea.Danske Bankilla ja OP Ryhmällä kolme voittoa. Kahdesti talousennustajapalkinnon ovat saaneet Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ja VM.

Lisätietoja tarjoavat:
professori Kari Heimonen, kari.heimonen@jyu.fi, +358 400 247 414
tohtorikoulutettava Samu Kärkkäinen, samu.karkkainen@jyu.fi

Ennustekilpailuun liittyviä taulukoita, kuviota ja lisätietoa on saatavissa osoitteessa http://r.jyu.fi/talousennustaja2019.