Vuoden 2026 alussa aloittava Jyväskylän yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhteinen korkeakoulukonserni on yksi Suomen suurimmista

Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto sekä vähemmistöomistajat Jämsän kaupunki ja Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä (Poke) allekirjoittivat tänään 22.12.2025 Jyväskylän ammattikorkeakoulun (Jamk) osakkeita koskevan osakekauppakirjan. Jyväskylän kaupunki myy 50,6 % ja Jämsän kaupunki sekä Poke kumpikin 5 % ammattikorkeakoulun osakkeista Jyväskylän yliopistolle. Osakekaupan jälkeen Jyväskylän yliopistosta tulee ammattikorkeakoulun pääomistaja 60,6 % omistusosuudella, Jyväskylän kaupungin säilyttäessä 39,4 % omistusosuuden.
Timo Koivisto, Jari Ojala, Vesa Saarikoski.
Kaupunginjohtaja Timo Koivisto, rehtori Jari Ojala ja rehtori Vesa Saarikoski.
Julkaistu
22.12.2025

Yhteisen korkeakoulukonsernin muodostuminen käynnistyy vuoden 2026 alussa ja opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kahdeksan miljoonaa euroa korkeakoulukonsernin toiminnan rakentamiseen vuosille 2025–2028. Omistusjärjestelyt eivät vaikuta korkeakoulujen perustehtäviin, vaan ne säilyvät yliopistolain ja ammattikorkeakoululain mukaisina.

”Konsernilla vahvistamme sekä yliopistoa että ammattikorkeakoulua sekä Jyväskylän ja Keski-Suomen asemaa koulutuskeskittymänä. Konsernilla rakennamme korkeakouluvetoisen innovaatioekosysteemin, jossa yhdistetään yliopiston vahva perus- ja soveltava tutkimus ammattikorkeakoulun tunnetusti vahvaan tutkimus- ja kehitystoimintaan” kertoo Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala.

”Yhteinen korkeakoulukonserni on liikevaihdolla mitattuna yksi suurimmista korkeakoulutuksen keskittymistä. Yhdessä olemme erityisesti vahvoja hyvinvoinnin ja liikunnan, kauppatieteiden, tietojärjestelmätieteen ja kyberturvallisuuden aloilla. Korkeakoulukonserni pyrkii tarjoamaan opiskelijoille laadukkaan ja monipuolisen koulutuksen sekä hyvän opiskeluympäristön, samalla edistäen toimivia siirtymiä korkeakoulujen välillä. TKI-toiminnan tavoitteena on hyödyntää molempien korkeakoulujen vahvuuksia sekä tieteellisessä ja työelämälähtöisessä tutkimuksessa, ja vahvistaa yhteistyötä yritysten kanssa, kertoo Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Saarikoski.

“Kaupungin näkökulmasta on tärkeää, että meillä on jatkossakin vetovoimaiset korkeakoulut, jotka houkuttelevat tänne opiskelijoita ja tutkijoita eri puolilta maailmaa. Uskon vahvasti, että muodostuvasta korkeakoulukonsernista tulee yksi menestyneimmistä toimijoista Suomessa ja vahva vauhdittaja elinkeinoelämällemme. Myönteistä on se, että kaupunki saa jatkossakin olla seuraamassa Jamkin kehitystä näköalapaikalta, sillä jatkamme Jamkin omistajana lähes 40 % omistusosuudella. Yhteistyö on siten mutkatonta ja järjestelyjen myötä myös yhteytemme yliopistoon luonnollisesti vahvistuu”, kaupunginjohtaja Timo Koivisto summaa.

Jyväskylän korkeakoulukonserni lukuina:

  • Liikevaihto 326 miljoonaa euroa
  • Henkilöstö ~ 4 000
  • Opiskelijat ~ 25 000, Avoin yliopisto ~35 000
  • Jyväskylän yliopisto kouluttaa merkittävän osan Suomen opettajista, psykologeista, IT-alan asiantuntijoista sekä ainoana liikuntatieteilijöitä.
  • Jyväskylän yliopistossa on kuusi tiedekuntaa ja yliopisto edustaa monilla tieteenaloillaan maailman huippua. Vuoden 2025 Shanghai Rankingin kansainvälisessä tieteenalakohtaisessa yliopistovertailussa kahdeksan yliopiston tieteenalaa sijoittui maailman parhaiden joukkoon: tietojärjestelmätieteet, matematiikka, psykologia, fysiikka, ekologia, kasvatustieteet, liiketaloustiede sekä viestintä. CWUR-rankingissa Jyväskylän yliopisto sijoittuu maailman parhaiden 3 prosentin joukkoon.
  • Jamk tarjoaa sekä tutkintokoulutusta että erilaisia opintokokonaisuuksia liiketoiminnan, teknologian ja hyvinvoinnin aloilla. Lisäksi Jamkissa toimii ammatillinen opettajakorkeakoulu.
  • Jamkilla on merkittävä rooli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) toteuttajana sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Vuonna 2024 volyymi oli runsaat 21 miljoonaa euroa ja salkussa noin 240 projektia, joista 40 kansainvälistä. Jamkin vahvuusalat ovat kyberturvallisuus, liikkuminen ja hyvinvointi, monialainen kuntoutus, kestävät biotalous- ja energiaratkaisut sekä uudistuva teollisuus.

Lisätietoja:

Vesa Saarikoski
Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtori
p. 050 4471003, vesa.saarikoski@jamk.fi  

Timo Koivisto
Jyväskylän kaupunginjohtaja
p. 050 336 2819, timo.koivisto@jyvaskyla.fi