Vuosijuhlassa palkittiin tutkimuksen ja opetuksen huippuja
Tieteellisen tiedon julkistamispalkinto tieteellä vaikuttajalle
Tieteellisen tiedon julkistamispalkinnon (5000 €) sai ekologian professori Janne Kotiaho.
Professori Janne Kotiaho on noussut Suomen kärkikaartiin tieteellisenä vaikuttajaviestijänä. Kotiahon johdolla perustettu Wisdom Letters -julkaisusarja puhalsi uutta elämää akateemiseen tieteellä ja sivistyksellä vaikuttamisen traditioon. Kotiaho kutsuttiin kuultavaksi hallitusneuvotteluihin, minkä seurauksena useat Wisdom Lettersin suosituksista päätyivät hallitusohjelman kirjauksiksi.
Hyvä opettaja -palkittu opettaa tulevaisuuden taitoja
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta valitsi Hyvä opettaja -palkinnon (3400 €) saajaksi yliopistonlehtori Teemu Pullisen liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Teemu Pullinen opettaa monia liikuntafysiologian peruskursseja, ja näin suurin osa liikunnan opiskelijoista saa nauttia hänen opetuksestaan. Opiskelijoiden mukaan Pullinen on joustava, huomioi erilaiset oppijat ja kannustaa opiskelijoita oppimaan tulevaisuuden kannalta, eikä pelkästään tenttiä varten.
Liiketoimintahistorian ja yhteisvastuun yhdistäminen toi väitöskirjapalkinnon
Hyvä väitöskirja -palkinto (3400 €) myönnettiin filosofian tohtori Christian Stutzille taloushistorian väitöskirjasta ”History and organizational theorizing blended: Insights from exploring the corporate social responsibility field”.
Stutzin uraauurtava väitöskirja rakentaa huolellisesti pohdittuja poikkitieteellisiä yhteyksiä kahden toisistaan erillään kehittyneen tieteenalan, eli historian ja etenkin liiketoimintahistorian sekä liikeyritysten yhteisvastuun tutkimuksen välille.
Hyvä esimies johtaa esimerkillä
Hyvä esimies -palkinnon (3400 €) sai avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen.
Perustelujen mukaan Jukka Lerkkanen uskaltaa visioida ja innostaa rohkeuteen. Hän on avoin uudelle, taitava erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja käyttää luovasti osallistavia työskentelytapoja. Pedagogin sielu näkyy tilanteisiin heittäytymisenä ja omalla esimerkillä rohkaisemisena. Hän luotsaa koko yhteisöä kohti tavoitetta, yhdistäen taitavasti talous- ja henkilöstöjohtamisen. Hyvä esimies luottaa alaistensa työhön ja antaa heille tilaa tehdä töitä omalla tyylillä, omia vahvuuksia hyödyntäen.
Kulttuuripalkinto kampuksen vaalijalle
Yliopistosäätiön kulttuuripalkinnon, 3 400 euroa, sai museotoimintojen päällikkö, intendentti Pirjo Vuorinen.
Pirjo Vuorisella on ainutlaatuisen laaja tietomäärä Jyväskylän yliopiston historiallisista vaiheista ja niiden taustoista sekä syvällinen ymmärrys kampuksen kulttuurihistoriallisesta merkityksestä. Hän heittäytyy huolehtimaan kampuksen aarteista, mutta ei kuitenkaan ole itse museoitunut, vaan on lämmin ja aktiivinen toimija tämän päivän yliopistoelämässä ja kulttuurityössä.
Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön tunnustuspalkinto musiikin tunnevaikutuksen tutkijalle
Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön tunnustuspalkinto (5000 €) myönnetään nuorelle tutkijalle, joka on merkittävästi edistänyt tieteellistä tutkimusta Jyväskylän yliopistossa sekä edistänyt kansainvälistä tutkimusyhteistyötä. Tänä vuonna tunnustuspalkinnon sai musiikkikasvatuksen apulaisprofessori Suvi Saarikallio.
Suvi Saarikallio on maailman johtavia musiikin tunnevaikutusten tutkijoita. Hänet tunnetaan parhaiten uraauurtavasta tutkimuksestaan, joka keskittyy musiikin merkitykseen nuorten psykososiaalisessa kehityksessä, tunteiden säätelyssä ja hyvinvoinnissa. Tutkimuksen lisäksi Suvi Saarikallio on laajasti ansioitunut yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla.
Lisätietoja:
Yliopistosäätiön asiamies Anu Mustonen, puh. 050 564 9022, anu.mustonen@jyu.fi
Palkinnonsaajien yhteystiedot:
Professori Janne Kotiaho, puh. 050 594 6881, janne.kotiaho@jyu.fi
Yliopistonlehtori Teemu Pullinen, puh. 040 805 3748, teemu.pullinen@jyu.fi
FT Christian Stutz, christian.stutz@fh-hwz.ch
Johtaja Jukka Lerkkanen, puh. 0400 249 643, jukka.lerkkanen@jyu.fi
Intendentti Pirjo Vuorinen, puh. 040 550 6099, pirjo.vuorinen@jyu.fi
Apulaisprofessori Suvi Saarikallio, puh. 050 536 1900, suvi.saarikallio@jyu.fi