"Yhdessä aallon harjalla" - MAOL-koulutuspäivät 2026 tuovat opettajat yhteen Jyväskylään!
MAOLin ja Keski-Suomen LUMA-keskuksen syyskoulutuspäivät järjestetään 4.-5.9.2026 Jyväskylässä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Luvassa on laadukasta ja ajankohtaista ohjelmaa matemaattisten aineiden opettajille, ja nyt myös biologian ja maantiedon opettajille sekä opinto-ohjaajille.
"Kun MAOLin 90-vuotisjuhlavuoden jälkeen MAOL-Keski-Suomessa otimme vastaan haasteen rakentaa seuraavat koulutuspäivät, oli selvää, että pyydämme mukaan Keski-Suomen LUMA-keskuksen tasavertaiseksi kumppaniksi. Pienessä kaupungissa yhteistyö on paitsi innostavaa myös molempia suuresti hyödyttävää. ", Sanna Nevala MAOL-Keski-Suomen puheenjohtaja kertoo.
Keski-Suomen LUMA-keskus toimii Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja on osa valtakunnallista LUMA-keskus Suomi –verkostoa, jonka yhtenä tavoitteenamme on vahvistaa ja tukea opettajien LUMA-osaamista.
“LUMA-KS on ollut järjestämässä aiemmin LUMA-klubi täydennyskoulutuspäiviä sekä viime vuonna opinto-ohjaajille suunnattua opopäivää. Tämän syksyn koulutuspäivät yhdistävät MAOLin koulutuspäivät, LUMA-klubin ja opopäivän yhdeksi suureksi superkoulutustapahtumaksi! “, Anniina Koliseva Keski-Suomen LUMA-keskuksesta hehkuttaa.
Perjantain ohjelma on pitkälti rakennettu Jyväskylän yliopiston malu- ja it -tiedekunnan avainalojen ympärille: bio- ja kiertotalous, nanotiede, kiihdytinpohjainen tutkimus sekä tilastotiede, kvanttilaskenta ja kyberturvallisuus ovat esillä näkyvästi. Perjantain tapahtumat keskittyvät Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle sekä sen läheisyyteen. Erityisesti perjantaipäivä on suunniteltu opoja silmällä pitäen! Luvassa on mm. koulutusalaesittelyjä, kiertokäyntejä tutkimuslaboratorioihin sekä paneelikeskustelu LUMA-aloista työelämässä. Panelisteiksi saapuvat Jouni Flyktman IQM:ltä, Juha Salmela Spinnovalta, Monika Wolfmayr JAMKilta sekä Valtteri "Wanda" Lahti PsyonGamesilta.
Perjantain pääpuheenvuorona kuullaan akatemian professori Otso Ovaskaista, joka toimii matemaattisen ja tilastollisen ekologia professorina Jyväskylän yliopistossa. Hän johtaa mm. maailman suurimman systemaattisesti kerätyn globaalin biodiversiteettiaineiston tuottanutta, kansainvälistä LIFEPLAN- hanketta sekä Digitaalista kansalaistiedekeskusta, jonka Muuttolintujen Kevät -mobiilisovellusta käyttää yli 300 000 suomalaista.
Lauantaina vietetään koulutuspäivää Jyväskylän normaalikoululla työpajojen ja oppimateriaalinäyttelyiden merkeissä. Lauantain ohjelmassa kuullaan mm. Oppimisen tuen uudistuksesta, matematiikan oppimistuloksista sekä arvioinnista. Työpajoissa tutustutaan mm. keittiökemiaan, mikro-ohjaimilla ohjelmointiin, karhukaisiin sekä koneoppimiseen.
Lauantain pääpuheenvuoron pitää Nordic Foodtech VC -rahaston perustaja ja osakas, Lauri Reuter. Jyväskyläläislähtöinen biotekniikan tohtori on aktiivinen ruoantuotannon tulevaisuudesta keskustelija. Reuterin työ keskittyy pohjoismaisiin ruokateknologia-alan yrityksiin ja innovaatioihin, joilla pyritään kehittämään ruoantuotantoa kestävämmäksi.
Koulutuspäivien monipuolinen ohjelmatarjonta onkin kiinnostanut laajalti. Osallistujia päivillä tulee olemaan yli kaksisataa.
"Tämän mittakaavan koulutuspäivät eivät onnistuisi ilman yhteistyötä, sponsoreita ja talkoolaisia. Haluammekin kiittää mm. Jyväskylän normaalikoulua, Jyväskylän yliopistoa ja sen useita asiantuntijoita tiloista ja työpanoksesta, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiötä sen myöntämästä apurahasta sekä vapaaehtoisia ja yrityksiä heidän tuomastaan annista tapahtuman hyväksi.", koulutuspäivien Jyväskylän projektipäälliköt Sanna Nevala ja Anniina Koliseva sanovat yhdessä tuumin.