Yhteishaku alkaa: Moni valintakoe siirretty sähköiseksi
Tänä keväänä Jyväskylän yliopistossa järjestettävistä valintakokeesta 16 tehdään sähköisenä. Hakijamääriltään suurin uusi sähköinen koe on psykologian kirjallinen koe. Kaikkiaan yliopistossa järjestetään kevään ja alkukesän aikana lähes 50 valintakoetta.
Uutena ohjelmana Jyväskylässä on tarjolla diplomi-insinöörikoulutus, eli tieto- ja ohjelmistotekniikan DI-ohjelma. Viime keväänä oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus hakea alan kandi+maisteriohjelmaan, nyt uutena mahdollisuutena voi hakea myös pelkkään maisteriohjelmaan. Diplomi-insinöörikoulutukseen voi hakeutua nyt myös avoimen väylän kautta. DI-tutkintoon voi liittää yliopiston monitieteiset mahdollisuudet taiteista liikuntatieteisiin.
Kokkolassa uutena avautuu uusi avoimen väylän hakukohde varhaiskasvatuksen kandidaattikoulutukseen.
Jyväskylän yliopiston erikoisuus on tänä keväänä tarjolla oleva viittomakielen asiantuntijan kandidaatti- ja maisteriohjelma. Se on haettavana vain joka toinen vuosi.
Valtaosa uusista kandidaatti- ja maisteriopiskelijoista valitaan ylioppilastodistuksen perusteella. Osuus vaihtelee Jyväskylässä hakukohteittain 51–92 % välillä, yksi hakukohde valitsee kaikki opiskelijat todistuksen perusteella. Todistusvalinnan paikoista suurin osa on varattu ensikertalaisille hakijoille, hakukohteesta riippuen 52–100 % paikoista.
Todistusvalinnan ja valintakokeiden ohella yliopistoon voi hakea myös avoimen väylän kautta. Jyväskylän yliopiston tiedekuntiin on tällä hetkellä yhteensä 32 avoimen väylää.
Yliopiston monipuoliseen koulutustarjontaan voi tutustua hakijoille suunnatuilla verkkosivuilla: www.jyu.fi/hae. Hakeminen koulutuksiin tapahtuu Opintopolku.fi-palvelussa keskiviikosta 16.3. alkaen. Hakija voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen. Hakuaika päättyy 30.3.2022 klo 15.00. Todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 30.5.2022. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 8.7.2022.
Lisätietoja
Koulutuspalvelujohtaja Mari Ikonen, puh. 040 805 4678, mari.a.ikonen@jyu.fi
Suunnittelija Maria Kotiranta, puh. 040 805 4926, maria.j.kotiranta@jyu.fi