Yliopiston kotoutumiskoulutus parantaa maahan muuttaneiden jatkokoulutusmahdollisuuksia

Integra-hankkeen tavoitteena on kehittää yliopiston kieli- ja sisältöopintoja integroiva koulutusmalli korkeakoulutetuille ja korkeakoulukelpoisille maahanmuuttajille, joiden tavoitteena on jatkaa keskeytyneitä opintojaan korkeakoulututkinnoksi tai täydentää jo opiskelemaansa tutkintoa suomalaisten pätevyysvaatimusten mukaiseksi.
Julkaistu
1.10.2020

Integran ensimmäisen vaiheen loppuraportti on nyt julkaistu. Raportissa käydään läpi hankkeen vaiheet, tavoitteet ja tulevaisuuden näkymät.

- Raportista nousee erityisesti esille koulutuksen vaikuttavuus kahdella tasolla: Koulutus on avannut ovia siirtyä yliopisto- tai korkeakouluopintoihin sekä myös muihin opintoihin ja töihin. Osallistujat ovat taas kokeneet saaneensa valmiuksia toimia täysivaltaisesti ja itsenäisesti suomalaisessa yhteiskunnassa erityisesti suomen ja englannin kehittymisen myötä, yliopistonopettaja Tuija Lehtonen kertoo. Lehtonen toimii opettajana Integra-hankkeessa.

Ensimmäisessä pilottivaiheessa vuosina 2017-2019 koulutuksen suoritti 17 henkilöä. Puoli vuotta koulutuksen päättymisen jälkeen henkilöt olivat edenneet hyvin suunnitelmissaan jatkokoulutuksen ja työpaikkojen suhteen. Neljä henkilöä oli maisterikoulutuksessa, kaksi ammattikorkeakoulussa, kolme teki täydentäviä tutkintoja opettajan ammattia varten ja yksi lastenohjaajan tutkintokoulutusta. Osalla Integra-opinnot suorittaneista koulutushaut olivat vielä raportointivaiheessa kesken, ja valtaosalla oli opintojen tai hakujen ohella meneillään osa-aikaisia työtehtäviä, työkokeiluja tai pienyrittäjyyttä.

- Integrassa on ollut opiskelijoita yhdeksästä eri maasta ja neljästä eri maanosasta. Koulutus ei toimi suorana väylänä korkeakouluopintoihin, vaan tarkoitus on antaa korkeakoulutaustan omaaville maahanmuuttajille mahdollisuus opiskella omaa alaansa ja kieltä yliopistossa jo kotoutumisvaiheessa, antaa valmiuksia hakea korkeakouluopintoihin nykyistä aiemmin, ja näin lyhentää maahan muuttaneiden koulutuspolkua, Lehtonen summaa.

Integran malli, jossa kielen opiskelu, oman alan sisältöopinnot sekä akateemiset taidot integroidaan toisiinsa jo opiskelujen varhaisessa vaiheessa, on uniikki niin suomalaisissa kuin eurooppalaisissa yliopistoissa. Integra-hanke vastaa omalta osaltaan yliopiston koulutuksen kehittämisohjelman ensimmäiseen strategiseen päätavoitteeseen mahdollistamalla eri opiskelu-, työelämä- ja kielitaustoista tulevien opiskelijoiden kohtaamisen ja yhteistyön kampuksella. Hanke tukee myös kehittämisohjelman toista strategista päätavoitetta tarjoamalla globaaleihin osaamistarpeisiin vastaavaa koulutustarjontaa.

- Malli poikkeaa eurooppalaisista ohjelmista juuri siinä, että kielen, oman alan sisältöopintojen ja akateemisten taitojen opiskelu on integroitu toisiinsa tiukasti jo kielen opiskelun varhaisesta vaiheesta lähtien, Lehtonen kertoo.

Integran toisessa pilotissa, joka loppuu heinäkuussa 2021, tuotetaan koulutusmallin lisäksi myös laaja kansallinen selvitystyö, jossa selvitetään suomalaisten yliopistojen tilaa ja edellytyksiä toteuttaa niissä vastaavanlaista koulutusta ja madaltaa yliopistoon pääsyn esteitä. Toisen vaiheen opinnot alkoivat syksyllä 2019 ja siinä on mukana 20 henkilöä. Hakijoita koulutukseen oli 60.

Integra-hankkeen ensimmäisen vaiheen loppuraportti löytyy Movin verkkosivuilta.

Lisätietoja:

Yliopistonopettaja Tuija Lehtonen
Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi
tuija.lehtonen@jyu.fi
+358408053152