Yrityspäivä kokosi jälleen yritykset, tutkijat ja opiskelijat verkostoitumaan ja etsimään uusia yhteistyömahdollisuuksia

Keskiviikkona 1.10.2025 järjestetty Yrityspäivä tarjosi eri alojen yrityksille, organisaatioille, tutkijoille ja opiskelijoille mahdollisuuden verkostoitumiseen ja uusien yhteistyömahdollisuuksien etsimiseen. Tänä vuonna mukana olivat ensimmäistä kertaa Jyväskylän yliopiston kaikki tiedekunnat sekä ennätykselliset 93 eri organisaatiota. Kaikkineen tapahtuma keräsi 888 osallistujaa.
Ihmisiä Yrityspäivässä 1.10.2025
Keskiviikkona 1.10.2025 järjestetty Yrityspäivä tarjosi eri alojen yrityksille, organisaatioille, tutkijoille ja opiskelijoille mahdollisuuden verkostoitumiseen ja uusien yhteistyömahdollisuuksien etsimiseen. Kuva: Minna Karhunen
Julkaistu
3.10.2025

Yrityspäivä on Jyväskylän yliopiston järjestämä vuotuinen verkostoitumistilaisuus, jossa yritykset ja sidosryhmät voivat esitellä osaamistaan ja tarpeitaan, ja yliopiston tutkijat tuoda esille omaa asiantuntemustaan. Myös opiskelijat pääsevät tutustumaan alansa toimijoihin.

Yrityspäivän teemasessioissa kuultiin tänä vuonna keynote-puheenvuoroja kriisejä kestävästä yhteiskunnasta, kuvantamis- ja mittausteknologioista, hyvinvoinnista, datasta, digitalisaatiosta ja tekoälystä, peleistä ja pelillistämisestä sekä puhtaasta energiasta ja vihreistä teknologioista. Näihin teemoihin liittyen ohjelmassa oli myös lyhyitä hissipuheenvuoroja yritysten edustajilta ja tutkijoilta.

Antero Holmila Yrityspäivässä 1.10.2025
Antero Holmila piti Yrityspäivässä keynote-puheenvuoron "Älä tuhlaa hyvää kriisiä: kriisien historiasta opittua ja unohdettua". Kuva: Minna Karhunen
Esitys uusiutuvasta energiasta Yrityspäivässä 1.10.2025
Yrityspäivän yhden teemasession aiheena oli puhdas energia ja vihreät teknologiat. Kuva: Minna Karhunen

Iso määrä eri sidosryhmiä

Yrityspäivä tarjosi mahdollisuuden uusien ja jo olemassa olevien yhteistyötahojen tapaamiseen.

- Teemme jo paljon ja haluamme tiivistää entisestäänkin yhteistyötämme yliopiston kanssa. Tapahtuma on ollut myös hyvä mahdollisuus tavata muiden yhteistyötahojen edustajia, joiden kanssa jo teemme yhteistyötä, kertoo Hotelli Alban toimitusjohtaja Katri Paakkari.

- Tapahtuman sidosryhmien määrä kasvaa entisestään, kun ajatellaan yliopiston henkilökunnan työn ulkopuoliset verkostot esimerkiksi yhdistysten ja harrastusten kautta. Mahtava tapahtuma, summaa Hotelli Alban vastaanottopäällikkö Tommi Sievinen.

Työharjoittelu- ja työmahdollisuudet kiinnostivat

Yrityspäivä tarjosi myös opiskelijoille mahdollisuuden päästä tutustumaan alansa toimijoihin, ja toimijat mahdollisiin tuleviin työntekijöihinsä.

- Päivä on ollut tosi vilkas. Laitteidemme lisäksi kävijöitä ovat kiinnostaneet esimerkiksi työharjoittelupaikkamme. Lisäksi olemme keskustelleet bisneskumppanuuksista ja -ideoista, sanoo Customer Success Manager Pertti Almqvist Polar Electro Oy:stä.

- Tämä on nyt toinen kertamme tapahtumassa ja ehdottomasti kannatti tulla jälleen, jatkaa Software Architect Pasi Hytönen Polar Electro Oy:stä.

Ihmisiä Yrityspäivässä 1.10.2025
Yrityspäivässä tavattiin uusia ja jo olemassa olevia yhteistyötahoja. Kuva: Minna Karhunen

Puolustus- ja ilmailuteollisuus PIA ry oli tapahtumassa mukana isommalla messuosastolla usean yrityksen voimin.

- Olemme keskustelleet päivän aikana laajasti eri aiheista. Kyselyjä on tullut esimerkiksi puolustusaiheisista kesätyöpaikoista, kertoo Senior Scientist Petra Raussi VTT:ltä.

- Meillä on ollut hienoja kohtaamisia, etenkin työmahdollisuudet ovat kiinnostaneet kävijöitä. Tapahtuma on tarjonnut myös verkostoitumismahdollisuuksia muiden puolustusteollisuuden yritysten kanssa, sanoo Global Marketing Manager Harri Rantala Hiab Finland Oy:stä.

- Olemme tavanneet päivän aikana potentiaalisia ja tulevaisuuden työntekijöitä, toteaa Director Vesa Arkko Airbus Defence and Spacesta.

- Haluamme olla tuomassa puolustusvälineteollisuutta ja siihen liittyvää paikallista osaamista esille. Yrityspäivä on ollut hyvä kokemus, meillä on ollut hyviä kohtaamisia esimerkiksi fysiikan, kauppatieteiden ja tietotekniikan opiskelijoiden kanssa, kertoo osastopäällikkö Mari Halttunen Millog Groupista.

Yliopiston monipuolinen osaaminen tulee näkyviin

Yrityspäivä houkutteli kaikkineen mukaan 888 osallistujaa, joiden joukossa 314 opiskelijaa. Organisaatioita oli mukana tänä vuonna ennätyksellisesti 93.

- On ollut ilo huomata, kuinka paljon tapahtumassa on ollut yrityksiä mukana. Yliopisto on meille erittäin tärkeä yhteistyökumppani. Suosittelen tapahtumaa lämpimästi, kiittelee Keski-Suomen kauppakamarin viestintäpäällikkö Viivi Sakkara.

- Tapahtumasta on tullut paljon positiivista palautetta. Kävijät ovat päässeet näkemään, kuinka monipuolista osaamista Jyväskylän yliopistossa on tarjolla. Myös tiedekunnat ovat löytäneet tapahtuman kautta toisensa, sanoo yrityspalvelupäällikkö Anni Taponen matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta.

Sami Sopanen Yrityspäivässä 1.10.2025
Tutkimus- ja innovaatiopalveluiden ständillä työskenteli muun muassa Sami Sopanen. Kuva: Minna Karhunen
Ihmisiä Yrityspäivässä 1.10.2025
Yrityspäivässä tuli esille yliopiston monipuolinen osaaminen. Kuva: Minna Karhunen

Aiheeseen liittyvä sisältö