”JOULU TULLA JOLLOTTAA, MAKKARA KAKKARA KAENALOSSA”

Saunan jälkeen pukeuduttiin puhtaisiin vaatteisiin ja kokoonnuttiin pöydän ääreen syömään. Jouluruokana oli erilaista leipää, lipeäkalaa tai keittokalaa, sillisalaattia, peruna- ja lanttulaatikkoa, makkaroita ja liharuokia. Jälkiruokana oli ohraryynipuuroa. Lanttu- ja perunalaatikko olivat länsisuomalaisia pitoruokia jo 1700-luvulta. Ne levisivät sittemmin muualle maahan osaksi joulupöydän tarjoilua.

Riisipuuro oli 1800-luvulla uutuus juhla- ja pitoruokien joukossa ja sitä pidettiin hienompana kuin ohraryynipuuroa.  Se ei kuulunut vielä 1800-luvulla maalaisten juhlapöytään. Riisipuuron kera tarjottiin rusina- tai viikunakeittoa. Ruokajuomana oli jouluolutta tai kaljaa, viinaryyppyjäkin otettiin.

”Varsinaisiin jouluaaton tapauksiin kuului tietysti välttämättömiä taloustoimia. Kenties oli käytävä puumetsässä tai heinässä. Mutta kohokohtia olivat tietysti joulusauna ja sitä seuraava jouluateria. Veisattiin ruokavirret, luettiin ruokaluvut ja jos sattui, kaivoi joku lukuharras vaari tai muori savupirtin kirjastosta, mustuneesta vakkasesta, saarnakirjan lukeakseen siitä kaikkien kuullen.” (Rytkönen 1971, Tuomaasta Nuutin nuppiin.)

”Kuului myös asiaan, että jouluruokien avulla salaperäinen taikavoima, kaiken kasvun ja hedelmällisyyden voima, säilytettiin yli kylmän talven. Oli näet tapana, että suuri joululeipä, joka aidoimman tavan mukaan leivottiin syksyllä uudisjauhoista, säilytettiin jyvähinkalossa seuraavan kevään kynnönalkajaisiin. Silloin tuota leipää, kyntöleipää, syötiin, ja ryypättiin päälle joulusahtia. Ja niin syntyi elämänside syksyn kypsyydestä kevään oraisiin.” (Rytkönen 1971, Tuomaasta Nuutin nuppiin.)

Ruokailun jälkeen palkolliset menivät navettaan ja talliin antamaan eläimille tavallista paremmat heinät ja appeet. Kotieläimet saivat osansa joulujuomastakin joko sellaisenaan tai kauroihin ja leipäpalaan sekoitettuna.

”Kuhmoniemellä kekririeskoja lehmille jakeleva emäntä puheli: 'Täss on teillekin kekriä!' Niissä sanonnoissa joko piilee vieraaksi saapuneen hedelmällisyyden ja runsauden haltian mielikuva tai ne ovat samanlaisia konneksioita kuin hollolaiset antaa joulu 'antaa joulukestitystä', se oli joulua elukoille 'kun kotieläimille annettiin joulurehua, mm. jouluksi tuvan pöydän alle tuodusta säkistä otettuja kauroja'.” (Rytkönen 1934, Kekriä kiertämässä.)

Joulukirkkoon mentiin jo aamukuudelta. Tievarsitalojen ikkunoissa paloivat kynttilät. Kynttilöitä vietiin mukana kirkkoonkin. Kirkonmenojen jälkeen ajettiin hevosilla kilpaa, jotta oltaisiin ensimmäisenä kotona. Se toi hevosonnea ja menestystä talolle. Joulukirkosta tultaessa reessä pehmikkeenä olleet heinät vietiin lehmien eteen, koska uskottiin niiden saaneen kirkkomatkalla siunauksensa.