Jokivesien uuttera puhdistaja tarvitsee tutkijoiden apuja
Jokihelmisimpukoiden kuntoutus ja keinokasvatus ovat välttämättömiä toimia, jotta jokivesien uuttera puhdistaja, uhanalaiseksi käynyt laji voidaan pelastaa sukupuutolta.
Näin sanoo pitkän linjan raakkututkija, professori Jouni Taskinen, joka johtaa Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemaa. Taskinen on tutkinut jokihelmisimpukoiden suojelubiologiaa jo 15 vuotta. Aiheeseen hänet johdatteli aikanaan jo väitöskirjatyö, jossa hän tutki simpukoiden loisia.
Tutkijoiden tiedossa on Suomessa 150 raakkupopulaatiota. Lisääntyminen on kestävällä tasolla kuitenkin vain 10-15 joessa. Se tekee raakuista hyvin uhanalaisen. Raakku on virtavesien tärkeä sateenvarjolaji: se luo muille eliöille suotuisat olosuhteet.
Jokihelmisimpukka rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955.
Lajin tilanne on heikentynyt erityisen nopeasti 2000-luvulla", sanoo Taskinen.
Jokihelmisimpukka on kärsinyt monesta syystä. Moni perinteinen raakkujoki on padottu ja se on estänyt lajin lisääntymiselle välttämättömien lohikalojen nousun. Raakkuja on kurittanut myös joki- ja purovesien liettyminen: raakun poikaset pärjäävät vain sorapohjaisissa vesissä, joissa vesi pääsee tunkeutumaan syvälle sorapatjan sisään kirkkaana ja hapekkaana.
Konnevedellä kuntoutetaan ja kätilöidään raakunpoikasia maailmaan
Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla aloitettiin toimet raakkujen pelastamiseksi vuonna 2016. Ensimmäinen erä huonoon kuntoon päässeitä satavuotisia raakkuyksilöitä tuotiin asemalle kasvatusaltaisiin elpymään Mustionjoesta ja Ähtävänjoesta.
Altaisiin on rakennettu simpukoille hyvät oltavat: veden hapekkuus ja virtaus sekä tarjolla oleva levän määrä pidetään optimaalisina.
Konnevedelle on tuotu tähän mennessä raakkuja 12 joesta eri puolilta Suomea. Raakunpoikasia syntyy tutkimusaseman altaisissa vuosittain vaihtelevia määriä – parhaimmillaan yli satatuhatta vuodessa.
Poikasia ei yleensä palauteta kotijokeensa heti vastasyntyneinä. Niiden jatkokasvattaminen ei ole helppoa, mutta joka vuosi luontoon pystytään istuttamaan kuitenkin tuhansia poikasia", kertoo Jouni Taskinen.
Ensimmäiset raakunpoikaset vietiin Konnevedeltä kotijokeensa kesällä 2021.
Miten palautukset ovat tähän mennessä onnistuneet?
”Koska poikasilla on kokoa vain millimetristä pariin ja koska ne kaivautuvat syvälle soraan useaksi vuodeksi, niistä on vaikea tehdä havaintoja ennen kuin ne ovat kasvaneet ja pintautuneet. Soralaatikoihin joen pohjalle laitetuista poikasista elossa on pysynyt vaihteleva määrä: nollasta 90 prosenttiin”, kertoo Taskinen
Jokihelmisimpukalla kaikki tapahtuu kuitenkin hyvin hitaasti, korostaa Taskinen.
”Kuinka moni poikanen selviää sukukypsyysikään, 15-20-vuotiaaksi? Tällä lajilla kaikki tapahtuu niin hitaasti, että lopullinen tulos selviää vasta vuosien kuluttua”, hän sanoo.
Isokokoinen poikanen pärjää parhaiten joen pohjalla
Konneveden tutkimusasemalla ja Jyväskylän yliopistossa tehdään tutkimusta, jolla selvitetään muun muassa optimaalisia olosuhteita, joissa raakut lisääntyvät ja selviytyvät myöhemmin luonnonoloissa.
Uutta tutkimustietoa löytyy ja julkaistaan koko ajan. Taskinen nostaa tuoreimpia:
”Tutkimuksissa on selvinnyt, että raakun toukkien kasvu kalaisännässä on sitä parempaa, mitä enemmän toukkia on kalassa, tiettyyn rajaan saakka. Yleensähän voisi olettaa, että jos toukkia on vähän, niin niille riittää paremmin resursseja ja kasvu olisi silloin parempaa. Tällä on suora kytkös poikasten laitoskasvatukseen; toukkia pitää tartuttaa kaloihin suuria määriä, että saadaan hyvälaatuisia poikasia.”
Jo aikaisemmin on osoitettu, että hyvin kasvanut, isokokoinen poikanen pärjää parhaiten joen pohjalla kalasta irrottuaan."
Professori Jouni Taskinen on mukana Jyväskylän yliopiston luontoillassa tiistaina 16.9.2025 kello 18-19.30. Tervetuloa mukaan paikan päälle tai verkkolähetykseen kysymään jokihelmisimpukoista sekä muista Suomen luonnossa kesällä ihmetystä herättäneistä havainnoista. Mukana asiantuntijoina ovat Taskisen ohella myös Jari Haimi, Heikki Helle ja Elisa Vallius.
