Professori Häkkinen: Teknologian hyödyntäminen opetuskäytössä on varsin vähäistä
Elokuun alussa astui voimaan perusopetuslain muutos, joka rajoittaa omien älylaitteiden käyttöä peruskoulussa oppitunneilla. Sen toivotaan rauhoittavan oppitunteja ja mahdollistavan oppilaiden paremman keskittymisen opetukseen.
Se ei kuitenkaan tarkoita kaikkien digilaitteiden siivoamista pois luokista. Koululaiset tarvitsevat yhä moninaisempia digitaitoja yhteiskunnassa ja tulevaisuuden työelämässä pärjätäkseen. Tietoteknologian opetuskäytön professori, Koulutuksen tutkimuslaitoksen varajohtaja Päivi Häkkinen Jyväskylän yliopistosta näkisi mielellään luokissa paljon nykyistä enemmän pedagogisesti tarkoituksenmukaista teknologian hyödyntämistä.
"Kun teknologia valjastetaan oppimista palveleviin tilanteisiin, se tutkitusti edistää oppimista. Myös opettajan työtä se voi helpottaa, esimerkiksi arvioinnin osalta. Paljon on kuitenkin kiinni yksittäisen opettajan kiinnostuksesta, jaksamisesta ja digipedagogisesta osaamisesta hyödynnetäänkö näitä mahdollisuuksia, Häkkinen sanoo.
Estääkö huoli vapaa-ajan liiallisesta käytöstä digilaitteiden tarkoituksenmukaisen käytön koulussa?
Opettajat hyödyntävät tutkimustiedon valossa varsin vähän digitaalisia laitteita oppimistarkoituksiin, ja vaihtelu on suurta jopa yksittäisten koulujen sisällä. Tämä käy ilmi Jyväskylän yliopiston tutkijoiden keväällä julkaisemasta tutkimuskatsauksesta.
Samalla asiantuntijoissa herättää huolta oppijoiden koulusta saamat digivalmiudet – tai ennemminkin niiden puute.
Koululaiset tarvitsevat yhä moninaisempia digitaalisia taitoja selviytyäkseen tietoyhteiskunnassa, ja esimerkiksi tekoälyn tulo vertautuu murroksena mobiili-internetin tuloon 2000-luvun alussa", Päivi Häkkinen toteaa.
Hän epäilee, että huoli vapaa-ajan liiallisesta käytöstä hautaa alleen teknologian tarkoituksenmukaisen käytön koulussa.
"Missä muualla kuin koulussa lapset ja nuoret opettelisivat digilaitteiden vastuullista käyttöä sekä tiedon kriittistä arviointia? Esimerkiksi algoritmien ja tekoälyn ymmärtäminen on entistä tärkeämpää. Jos digitaitojen opettelu jää ainoastaan kotien vastuulle, se uhkaa yhdenvertaisuutta, sillä lasten ja nuorten kotitaustoissa on nähtävissä vahvaa eriytymiskehitystä", Häkkinen huomauttaa.
Monilukutaito on heikentynyt
Digitaitoja arvioidaan yleisesti kahden keskeisen osataidon, monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun kautta. Molemmissa on tänä päivänä vahvasti mukana myös tekoälyn lukutaito.
Tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden huolen on herättänyt monilukutaidon heikentyminen, yhdessä peruslukutaidon rapautumisen kanssa. Monilukutaito tarkoittaa kykyä lukea, ymmärtää ja tulkita sekä tuottaa ja arvottaa erilaisia digitaalisia sisältöjä, ja se tukee kriittisen ajattelun, oppimisen ja digitaalisten taitojen kehittymistä.
Ohjelmoinnillisessa ajattelussa puolestaan puretaan ongelmia osiin, jotta toiminnan kaavoja voidaan tunnistaa ja muodostaa itse. Tämä harjaannuttaa ajattelun taitoja ja luovuutta.
"Tähän mennessä monilukutaidon ja ohjelmoinnillisen ajattelun taidot ovat vielä olleet ihan hyvällä tasolla kansainvälisessä vertailussa, mutta heikkoja signaaleja osaamistason laskusta on nähtävissä", kertoo Päivi Häkkinen.
"Esimerkiksi ohjelmoinnillisessa ajattelussa erot oppijoiden välillä ovat kasvamassa, mikä on hälyttävää."
Seuraavia kansainvälisiä vertailutuloksia suomalaisnuorten digitaidoista saadaan ICILS (International Computer and Information Literacy Study) ja PISA -tutkimuksista vuosina 2026 ja 2027.
Digilaitteet ja teknologian käyttö kouluissa on tunteita kuohuttava aihe, jossa käsitteet menevät helposti sekaisin. Kaiken taustalla velloo tietenkin huoli laskevista oppimistuloksista – voisiko syynä kuitenkin olla se pienikin digiloikka, joka kouluissa on tapahtunut 2000-luvulla?
"Teknologian opetuskäyttöä ei voida laittaa syypääksi oppimistulosten laskuun, sen verran vähäistä se on toistaiseksi ollut. Sen sijaan koulun ulkopuolisen intensiivikäytön vaikutusta on syytä pohtia ja tutkia", professori Häkkinen sanoo.
Digipedagogiikka ei ole yhtä kuin opettajan digitaidot
Tyypillistä on Häkkisen mukaan se, että tietokonetta käytetään oppitunneilla ainoastaan ”kynän jatkeena” tai tehtävien palautuspaikkana.
Se ei kuitenkaan ole oppimisen kannalta erityisen aktivoivaa, ja mahdollisuuksia olisi paljon enemmänkin."
Digipedagogisia taitoja voidaan kuvata opettajan kykynä suunnitella ja toteuttaa opetusta erilaisilla digitaalisilla palveluilla ja ympäristöillä niin, että oppijoiden tiedollinen osaaminen sekä oppimis- ja vuorovaikutustaidot paranevat. Kyse ei ole yksittäisestä laitteesta, välineestä tai sovelluksestakaan, vaan eräänlaisesta pedagogisesta ja sosiaalisesta infrastruktuurista.
"Se voi lähteä vaikka siitä, että meillä on luonnontieteellinen ongelma. Voisiko virtuaalitodellisuus auttaa havainnollistamaan tätä monista eri näkökulmista, toisiko se lisäarvoa? Mikä olisi silloin opettajan ja muiden oppilaiden rooli oppimistilanteessa? Oleellista on myös tiedostaa, milloin teknologia ei palvele oppimista, jolloin se kannattaa suosiolla jättää pois, Häkkinen kertoo.
Samalla hän sanoo ymmärtävänsä hyvin, että yksittäisen opettajan voi olla vaikea innostua uusien oppimisalustojen käyttöönotosta, jos ei ole tietoa, kokemuksia tai ympäriltä hyviä esimerkkejä. Myös lisäkouluttautumisen edellyttämä aika voi olla kortilla.
Ja kun opettajien jaksaminen on koetuksella, niin uuden haltuunotto jää helposti viimeiselle sijalle."
Hyviä kokemuksia perustaitojen kuten lukutaidon harjaannuttamisesta on saatu esimerkiksi Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki -instituutin kehittämästä Ekapelistä. Monia oppimisratkaisuja kuten esimerkiksi simulaatioita, virtuaalitodellisuutta ja ongelmanratkaisuympäristöjä voidaan hyödyntää yhteisöllisesti, ja ne voivat palvella myös itsesäätelyn ja sosioemotionaalisten taitojen kehittämisessä.
Opettajan toteuttamaa seurantaa ja arviointia puolestaan helpottaa se, että toiminnasta jää digitaalisia jälkiä. Ne kertovat oppimisprosessista ja auttavat kohdentamaan opetusta tarvittaessa yksilöllisemmin.
Jyväskylän kaupunki edelläkävijänä
Professori Päivi Häkkisen ja apulaisprofessori Piia Näykin vetämä tutkimusryhmä toimii osana Jyväskylän yliopiston johtamaa EDUCA Koulutuksen tulevaisuus -lippulaivaa, jossa digitaalisen muutoksen vaikutukset suomalaisissa kouluissa ja yhteiskunnassa on yksi keskeisistä tutkimusalueista.
Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän yliopiston normaalikoulu ovat edelläkävijöitä digipedagogiikan ennakkoluulottomassa haltuunotossa. Lippulaivassa ollaan parhaillaan käynnistämässä tutkimusta, jossa personoidaan opetussisältöjä oppilaiden oman kiinnostuksen pohjalta.
Ryhdymme tutkimaan esimerkiksi sitä, miten opettaja hyödyntää tekoälybottien tarjoamia, vaikkapa oppilaan harrastustaustaan kiinnittyviä tehtäviä oppimisen tukena, ja sen vaikutuksia oppilaiden sitoutumiseen", Häkkinen kertoo.
Digiloikan ottaminen saattaa ymmärrettävästi pelottaa osaa opettajista. Epävarmuus omista digitaitoista voi toimia alitajuisena jarruna.
"Toki opettajalla täytyy olla auttava taito teknologiassa, mutta varsin yksinkertaisiakin välineitä voi kuitenkin hyödyntää pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Minkä tahansa teknologian voi valjastaa hyvin perinteiseen käyttöön tai sitten oppimista rikastuttavaan käyttöön."
