Lukioväylä IT-alan opintoihin: opiskele itsellesi opiskelupaikka jo toisen asteen aikana
Miksi lukioväylä valitaan? Kiinnostavuuden vuoksi
Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa on tutkittu syksystä 2023 lähtien lukioväylällä opiskelevien lukiolaisten odotuksia ja kokemuksia lukion ja yliopisto-opintojen yhdistämisestä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, onko lukioväylällä opiskelulla vaikutusta esimerkiksi muihin lukio-opintoihin tai vapaa-aikaan ja korkeakouluopintoihin hakeutumiseen.
Osaamista ja harrastuneisuutta IT-alalla
Tutkimuksen tulosten mukaan lukiolaiset ovat hakeutuneet lukioväylälle ensisijaisesti aiheen kiinnostavuuden vuoksi, eivät korkeakoulututkintopaikkaa tavoitellakseen. Lukioväylälle osallistuneiden odotukset ovat toteutuneet hyvin, eikä lukioväylällä opiskelulla ole ollut negatiivisia vaikutuksia elämän eri osa-alueisiin, vaan se on edesauttanut harrastuneisuuteen IT-alalla.
Lukiolaisten kokemuksia yliopisto-opiskelusta, korkeakouluopintosuunnitelmien kehittymistä sekä korkeakouluopintoihin päätymistä seurataan tutkimuksessa edelleen.