Opintojen sisältö ja suoritusmahdollisuudet
Musiikkiterapian aineopinnot
Valitse kaikki (50 op)
Sisältöopinnot
Valitse kaikki
Tutkimusmenetelmät
Valitse kaikki
Kandidaatintutkielma ja -seminaari
Valitse kaikki
Aineopinnoissa musiikkiterapiaa käsitellään sekä kuntoutuksen että psykoterapeuttisen työskentelyn näkökulmista. Musiikkiterapia kuntoutuksena liittyy esimerkiksi erilaisten fysiologisten sairauksien ja häiriöiden hoitoon, kun taas musiikkiterapia psykoterapian kontekstissa liittyy mielenterveydellisten ongelmien ja haasteiden hoitamiseen.
Aineopinnoissa jatketaan musiikkipsykologiaan tutustumista ja uutena erillisenä kurssina esitellään musiikin vaikutuksia aivoissa. Musiikkiterapiaa käytetään sen ei-kielellisten ulottuvuuksien ja mahdollisuuksien takia paljon myös aivan pienimpien lasten (myös vakavat kehityshäiriöt, jotka vaikuttavat kehitysikään) hoitomuotona ja tähän aihepiiriin perehtyy varhaisen vuorovaikutuksen ja musiikkiterapian kurssi.
Musiikkiterapian lähialoja ovat niin psykoterapia kuin psykiatriakin ja tästä syystä aineopintoihin on sisällytetty itsenäisinä opintoina suoritettavat kurssit kummastakin aiheesta. Lisäksi aineopinnoissa perehdytään musiikkiterapian kliinisen arvioinnin käytänteisiin, toimintakyvyn arvioinnin ja tukemisen käytänteisiin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmiin.
Aineopintoihin kuuluu myös kandidaatintutkielma sekä siihen liittyen erillinen kurssi musiikkiterapian tutkimuksesta ja tutkimusmenetelmistä. Kandidaatintutkielmat käsitellään kandidaattiseminaarissa.
Tämä kokonaisuus on tarjolla avoimena yliopisto-opetuksena Jyväskylän
yliopiston avoimessa yliopistossa. Opintokokonaisuuteen on rajattu
ilmoittautumisaika ja osallistujamäärä. Tarkemmat tiedot löytyvät JYU verkkosivuilta.
Musiikkiterapia sopii erityisesti hoito-, kasvatus-, erityiskasvatus- tai musiikkialan ammateissa toimiville. Opinnot edellyttävät osallistumista lähiopetukseen opetuspaikkakunnalla sekä itsenäistä työskentelyä. Lähiopetus ajoittuu viikonloppuihin (perjantai-ilta ja lauantai).
Musiikkiterapian opintokokonaisuuksiin ilmoittaudutaan tiettynä aikana. Katso lisätietoja alta.
Opintokokonaisuuteen on rajattu ilmoittautumisaika ja osallistujamäärä. Tarkemmat tiedot löytyvät JYU verkkosivuilta.
Aloita avoimen yliopiston opinnot ilmoittautumalla valitsemallesi opintojaksolle. Opintojen aikataulutiedot, hinnat ja ilmoittautumislinkit löydät opintojaksojen sivuilta.
Valitse kaikki (50 op)
Valitse kaikki
Valitse kaikki
Valitse kaikki