Avoin 40 vuotta: Merkityksellistä oppimista teknologian tuella

Millaisia opintoja sinä tarvitset? Millaisiin tavoitteisiin tähtäät? Kuinka opit parhaiten? Jokainen opintopolku on omanlaisensa. Henkilökohtaisuus tekee oppimisesta merkityksellistä. Avoimen yliopiston johtaja Merja Karjalainen ja Jyväskylän yliopiston jatkuvan oppimisen toimintaa kehittävä Jukka Lerkkanen pohtivat teknologian mahdollisuuksia oppimisen tukena avoimen yliopiston 40-vuotisjuhlablogissa.
Julkaistu
11.11.2024

Jukka Lerkkanen, jatkuvan oppimisen kehittäjä, Jyväskylän yliopisto 
Merja Karjalainen, johtaja, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto 

Avoimessa yliopistossa olemme jo 40 vuotta suuntautuneet uteliaisuudella ja kiinnostuksella käytettävissä olevan teknologian hyödyntämiseen opetuksessa. Uudet ratkaisut mahdollistavat oppimista moninaisissa tilanteissa ja erilaisiin tarpeisiin. 

Joustavan opiskelun ja omien opiskeluvalintojen tekemisen mahdollisuudet meillä ovat ollut jo pitkään: 1990-luvulla internet, sähköposti ja verkko-opiskeluympäristö mullistivat avointen yliopisto-opintojen toteuttamisen tavat ja saavutettavuuden. 2000-luvulla digitaaliset ratkaisut ovat mahdollistaneet opetuksen, ohjauksen ja palveluiden muotoilun kohti yhä parempaa oppimiskokemusta myös etäyhteyksin 

Me tartuimme ratkaisuihin, yhdistimme niitä pedagogiseen osaamiseemme ja toimme opiskelijoidemme ulottuville mahdollisuuksia oppia ja hyödyntää tutkittua tietoa joustavasti 

Voit aloittaa tarpeitasi vastaavat opinnot lähes koska tahansa ja opiskella etänä sinulle sopivassa rytmissä ja laajuudessa. Hyvin moni pystyy yhdistämään omaa uraa tai kiinnostusta tukevat opinnot arkeensa vaikkapa työn ja perheen rinnalle, paikkakunnasta riippumatta. 

Yhä tarkoituksenmukaisempaa oppimista ja opettamista 

Henkilökohtaisuus on laajempi kysymys kuin opintojen valinta tai niiden suorittamisen mahdollisuus. Oppiminen on aina henkilökohtaista, vaikka teemat ja opintojaksojen osaamistavoitteet olisivatkin yhtenäiset. Vaikka tenttivastaukselle tai oppimistehtävälle on asetettu tietyt kriteerit, polku opintosuorituksiin on jokaisen oppijan oma. 

Taustamme ja oppimisen tapamme vaihtelevat, samoin kuin vaikkapa tavoitteemme ja elämäntilanteemme. Oppiessa omaksuttavat asiat linkittyvät mielessä aiemmin opittuun, mikä sekin on jokaisella oppijalla erilainen 

Juuri se, että uusi tieto ja näkökulmat yhdistyvät aiempaan tietoon, kokemuksiin ja ajatuksiin, on hedelmällistä ja merkityksellistä. Oppiminen avartaa, tarjoaa työkaluja ja varmuutta eri aloilla toimimiseen. 

Olisiko tekoälystä oppimisen sparraajaksi? 

Opettajat ovat pedagogiikan asiantuntijoita. He suunnittelevat muun muassa sisältöjä ja tehtäviä opetussuunnitelmien mukaisten osaamistavoitteiden saavuttamiseksi sekä ohjaavat, tukevat ja arvioivat opiskelijaa oppimisen polulla 

Ihmistä ei mikään teknologia voi täysin korvata. Oppimisanalytiikka ja tekoäly voivat tulevaisuudessa kuitenkin tarjota uusia työkaluja yhä tarkoituksenmukaisempaan oppimiseen ja opettamiseen. 

Mitkä asiat on kerrattava ennen siirtymistä seuraavalle tasolle? Millainen palaute auttaisi kehittämään juuri niitä asioita, joiden kehittämiselle on tarvetta? Miten juuri kyseinen opiskelija motivoituu? Mikä on hänelle mielekästä? Kuinka oppimisen haasteita voi ohittaa? Entä kuinka kullekin opiskelijalle voisi valita sopivimmat tehtävät ja miten ne sopivat juuri hänen arjen aikatauluihinsa? 

Tekoäly ja sen käyttö kehittyvät kovaa vauhtia. Oppimiseen liittyvää tietoa kannattaa hyödyntää ja ottaa käyttöön myös yliopistoissa – avoin yliopisto etujoukoissa 

JYU avoimessa on katse eteenpäin, edelleen 

Osaamiseen ja ymmärrykseen ei ole oikotietä, akateeminen oppiminen vaatii aina työtä, paneutumista ja aikaa. Mutta kannattaisiko kuitenkin valita sujuvin ja sopivin reitti? Millainen onkaan tulevaisuuden oppimisympäristö? 

Nämä ovat innostavia kysymyksiä, joihin haluamme löytää ratkaisuja. Neljässä vuosikymmenessä olemme päässeet jo varsin pitkälle. Juhlavuosi on etappi, josta katsomme edelleen eteenpäin, opiskelijoidemme parasta ajatellen.