Equity Teamin ja Rauhankasvatusinstituutin tapahtumassa pohdittiin, miksei romaneja näy korkeakouluissa, kirjastoissa ja museoissa

Huhtikuun 8. päivä on kansainvälinen romanipäivä, ja huhtikuussa vietetään myös romanihistorian kuukautta. Romanihistorian kuukausi on Rauhankasvatusinstituutin ja Equity Teamin tapahtumassa esiintyneen romaniasiantuntija Leif Hagertin käsialaa. Kuukauden aikana Rauhankasvatusinstituutti tekee näkyväksi romanien historiaa Suomessa erilaisissa tapahtumissa ja sosiaalisen median kanavissa. Kielikampuksen Equity Team halusi olla osaltaan tukemassa tätä työtä ja järjesti keskustelutilaisuuden aiheesta.

Vuonna 2025 romanihistorian kuukauden teemana oli “Romanit suomalaisissa sivistyksellisissä instituutioissa”, mikä nousi myös keskustelutilaisuuden teemaksi. Kuukautta varten Hagert haastatteli kahtatoista 10–73-vuotiasta romania, jotka kertoivat kokemuksistaan esimerkiksi korkeakouluissa, kirjastoissa ja museoissa. Hagert käsitteli keskustelutilaisuudessa romanien kohtaamaa syrjintää ja toi haastateltavien kokemuksia esiin, mutta samalla hän nosti myös aineistoista niitä kohtia, joissa puhutaan romaniuteen liittyvistä positiivisista puolista.

Syrjivät asenteet ja romanien lyhyt koulutushistoria vaikuttavat näkyvyyteen

Romanit ovat eläneet Suomessa vuosisatoja syrjittynä väestönosana, jolla ei ole ollut esimerkiksi pysyvää asutusta. Siksi myös romanien koulutushistoria on lyhyt, sillä romaneille mahdollistui säännöllinen koulunkäynti pysyvien asuntojen myötä vasta 1970-luvulla. (Ks. myös Hagert 2024.) Koulutushistorian puute on yksi syy siihen, miksi romaneja on edelleen niukasti esimerkiksi korkeakouluissa. Hagert nosti keskustelutilaisuudessa esille sen, että perheissä ja suvuissa ei välttämättä ole ollut osaamista tukea lapsia esimerkiksi koulutehtävissä tai opiskelupolun suunnittelussa.

Merkittävämpi syy romanien vähäisyyteen julkisissa tiloissa ja sivistyksellisissä instituutioissa on kuitenkin syrjivät asenteet. Haastatteluaineistosta ja keskustelutilaisuudessa avautui paljonpuhuva näkymä siihen, miten monilla tavoilla romanit on suljettu ulos suomalaisen sivistyksen kentältä. Hagert toi tilaisuudessa esille sen, miten romanit kokevat herättävänsä huomiota ja heidän käytöstään vahditaan. Romaniväestö on tottunut tuntemaan nahoissaan sen, miten jokin paikka tai asia ei ”kuulu” heille, sillä he joutuvat jatkuvasti epämukavan huomion ja välillä jopa avoimen rasismin kohteeksi. Huomion kohteeksi joutuminen saattoi ilmetä muun muassa seuraavanlaisella tavalla:

Lapsena kävin kirjastossa usein, koska rakastin lukemista ja kirjoja. Minulle tulivat muut asiakkaat valittamaan jopa kirjan pöydälle laskemisesta tulevasta äänestä. Koska tämä oli toistuvaa, en uskaltanut enää jäädä kirjastoon, vaan lainasin kirjat ja lähdin heti kotiin. Näin vuosikymmeniä myöhemmin, äitinä toivoisin, että lapseni löytäisivät myös lukemisen riemun. (32 v. romani)

Esimerkki kuvaa hyvin sitä, miten julkiset tilat eivät ole kaikille samalla tavalla saavutettavia, vaikka kaikilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet itsensä sivistämiseen, uuden oppimiseen ja kulttuurista nauttimiseen. Jatkuva epämukava huomio voi johtaa vähemmistöstressiin, jolla tarkoitetaan omaan vähemmistöön liittyvien ennakkoluulojen kohtaamisesta aiheutuvaa kuormitusta (Opetushallitus 2025). Keskustelutilaisuudessa kävi myös ilmi, että romanit saattavat kokea sisäistettyä rasismia, jolla viitataan siihen, miten vähemmistöryhmät saattavat alkaa itsekin pitää omaan väestöryhmäänsä kohdistuvia ennakkoluuloja totena (Opetushallitus 2025).

Positiivisia pilkahduksia: mikä auttaa jaksamaan ulossulkemista?

Hagertin haastatteluaineisto ja keskustelutilaisuus nostivat esiin seikkoja, jotka auttavat romaneja jaksamaan ikävien kokemusten kanssa. Hagert kysyi haastatteluissa eksplisiittisesti asioista, joista romanit tuntevat erityistä ylpeyttä omassa romaniudessaan. On tärkeää tehdä näkyväksi myös romanikulttuuriin ja -identiteettiin liittyviä positiivisia kokemuksia, jotta syrjivät stereotypiat eivät ole ainoa asia, joka saa tilaa. Haastateltavat mainitsivat esimerkiksi tällaisia asioita:

Meillä on oma kulttuuri. Meillä on rikas kulttuuri, meillä on erilaisia tapoja ja vaatteita. Minusta on kiva, kun meillä on omia tapoja. (10 v. romani)

Minun romaniuteeni kuuluu kauniita arvoja: vanhempien kunnioittaminen, uskonnollisuus, kauniit käytöstavat sekä yhteisöllisyys. Perinteitä, jotka pitkälti rakentuvat näiden arvojen varaan. Kiehtovaa mutta myös synkkää historiaa; kiertolaisuudesta kantautuneita tapoja, koruperinteitä, lauluja ja sieltä juurtuneita käytösmalleja. Suomen historiassa romaneihin kohdistettu rasismi ja yhteiskunnan ulkopuolelle jättäminen toi esiin meidän todellisen yhteisöllisyytemme, selviytymisen ja taistelijan luonteemme. Kannan näitä kaikkia palana omaa identiteettiäni, eikä kukaan voi riistää minulta romaniuuttani, joka on minulle niin kallis ja josta olen äärettömän ylpeä! (26 v. romani)

Keskustelutilaisuudessa nostettiin esille myös niitä hetkiä, joissa ulossulkemisen tapoja on yhteisesti vastustettu ja purettu. Esimerkiksi opettajat voivat toimia aktiivisesti syrjintää vastaan. Haastatteluaineistosta löytyy seuraavanlaisia kokemuksia:

Korkeakouluopintojeni aikana suoritin harjoittelun koulussa. Harjoitteluni ohjaajana toimi kouluterveydenhoitaja. Hän kysyi ensimmäisenä päivänä minulta: ‘Oletteko te romanit degeneroituneita, kun te olette aina apukoulussa?’ Minulla oli hyvä opettaja. Hän tuli käymään harjoittelupaikalleni ja laittoi kouluterveydenhoitajalle luun kurkkuun. (45 v. romani)

Opiskellessani korkeakoulussa huomasin, kuinka olin tervetullut siihen ympäristöön. Kukaan ei katsonut ylhäältä alas, vaan sen kautta, mikä oli panokseni opiskelussa. Tämä oli positiivinen ja myös erilainen kokemus verrattuna siihen, mihin olen tottunut. (33 v. romani)

Esimerkit kuvaavat sitä, kuinka tärkeää on nähdä ihminen yksilönä eikä ensisijaisesti jonkin vähemmistöryhmän edustajana. Tällaiseen yhdenvertaisen kohtelun toteutumiseen voimme jokainen vaikuttaa omassa arjessamme.

Mitä voimme tehdä toisin yksilöinä ja yhteiskuntana?

Keskustelutilaisuus oli kaiken kaikkiaan silmiä avaava, myös koskettava. Keskustelusta kävi vahvasti ilmi se, miten romanit saattavat sisäistää tunteen huonommuudesta jo lapsena ja miten rasismilla on kallis hintalappu sekä yksilön hyvinvoinnin että yhteiskunnan kannalta. Hagert toi esille, että romaneille itselleen on tärkeää näkyä osana suomalaisuuden tarinaa – aivan kuten mustat ovat halunneet tulla nähdyksi osana Yhdysvaltojen historiaa (ks. Black History Month).

Mitä siis voidaan tehdä, jotta romanit huomioitaisiin paremmin erilaisissa sivistyksellisissä instituutioissa? Vaikka tarvitaan isoja asenteellisia muutoksia, teot voivat alkaa pienestä ja konkreettisesta. Hagert esitti, että esimerkiksi kirjastojen ja museoiden tapahtumakuvauksissa romanit voisi huomioida eksplisiittisesti, sillä pelkkä ”kaikki ovat tervetulleita” ei välttämättä riitä. Toinen pieni mutta helppo ele olisi lisätä romanilippu näkyvälle paikalle erilaisissa julkisissa tiloissa. Lupaavaa on se, että Turun kaupunginkirjasto on saanut rahoitusta uuteen Diives! Romanien kirjastopalvelut keskiössä! -hankkeeseen. Ensimmäisen romanivähemmistöön kohdistuvan kirjastoalan hankkeen tavoitteena on etsiä keinoja, joilla romaneja saadaan kirjastopalveluiden pariin (ks. Airas-Salminen 2025).

Sivistyslaitoksia voi ajatella yhteiskunnan tukipilareina, joiden avulla ylläpidetään ja kehitetään esimerkiksi koulutusta ja kulttuuria. Siksi niillä on myös valtaa ja vastuuta kehittää yhteiskuntaa niin, että jokaisella on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua taustasta riippumatta. Romaneista ja romanikulttuurista tarvitaan tietoa laajasti koko yhteiskunnassa, esimerkiksi koulutusjärjestelmässä, opettajankoulutuksessa ja oppikirjoissa. Tällaisilla keskustelutilaisuuksilla ja kohtaamisillakin on paikkansa: ne tarjoavat mahdollisuuksia purkaa stereotypioita ja antavat tilaa vähemmistön edustajille.

Erja Kilpeläinen on Kielikoulutuspolitiikan verkoston (Kieliverkosto) koordinaattori Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa.

Essi Laitinen työskentelee projektitutkijana Kieliverkossa Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa.

Päivi Iikkanen toimii yliopistonopettajana kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.

Kirjoittajat ovat Jyväskylän yliopiston Equity Teamin jäseniä. Equity Team järjestää muun muassa yhdenvertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä tapahtumia ja työpajoja yliopistoyhteisön jäsenille.

Lisätietoja ja lähteet

Airas-Salminen, E. (2025). Turun kaupunginkirjasto sai avustusta Suomen ensimmäiselle romaneille suunnatulle kirjastoalan hankkeelle. Turun Sanomat 25.3.2025. Saatavilla: https://www.ts.fi/uutiset/6607501

Black History Month (n.d.). Verkkosivu. https://blackhistorymonth.gov/About.html [luettu 2.6.2025]

Hagert, L. (2024). Romanit – sivuutettu vähemmistö. Blogiteksti Kielikampuksen blogissa 15.1.2024. Saatavilla: https://www.jyu.fi/fi/blogikirjoitus/romanit-sivuutettu-vahemmisto

Kielikampuksen Equity Team: https://www.jyu.fi/fi/tutkimusryhmat/equity-team

Opetushallitus. (2025). Käsitteet. Verkkosivu. https://www.oph.fi/fi/opettajat-ja-kasvattajat/kasitteet [luettu 2.6.2025]

Rauhankasvatusinstituutti: https://rauhankasvatus.fi/

Romanien kansallispäivä ja romanihistorian kuukausi, ks. https://rauhankasvatus.fi/romanien-kansallispaiva/