Opiskelijablogi: Mitä hakeminen sosiaalityön maisteriohjelman opiskelijaksi vaati minulta?
Kiinnostukseni sosiaalityöhön heräsi, kun osallistuin lukiossa yliopiston tutustumispäivään. Erityisesti mieleeni jäi sosiaalityön käytännönläheisyys. Opiskelupolkuni vei kuitenkin sosiaalipolitiikkaan, josta valmistuin valtiotieteiden maisteriksi.
Työskentelin vuosia sosiaalityöntekijän tehtävissä – tuolloin se oli vielä koulutuksellani mahdollista. Pidin työstä ja koin olevani oikealla alalla. Kun sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimukset muuttuivat, työn saaminen vaikeutui.
Päätin, että haluan vahvistaa pätevyyttäni ja tavoitella vakaampaa asemaa työelämässä. Siihen tarvittaisiin sosiaalityöntekijän ammattipätevyys, käytännössä ensin opiskelupaikka alan maisteriohjelmaan.
Sosiaalityön perus- ja aineopinnot antavat varsin kattavan kuvan alalla työskentelystä ja yhteiskuntamme haasteista, joissa sosiaalityöntekijät voivat työllään vaikuttaa.
Joustavasti kohti tavoitetta avoimessa
Sosiaalityön maisteriohjelmaan hakeutuminen edellyttää tyypillisesti sosiaalityön yliopisto-opintoja (valintaperusteet vaihtelevat yliopistoittain). Niistä aloitin polkuni kohti uutta tutkintoa. Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opinnot sopivat elämäntilanteeseeni, sillä niitä pystyi opiskelemaan etäyhteyksin.
Vaikka minulla oli jo maisterintutkinto läheiseltä alalta, sosiaalityön opinnot oli aloitettava perusopinnoista. Tein ne ja jatkoin aineopintoihin, lopulta myös kandidaatintutkielmaan avoimen yliopiston puolella.
Sosiaalityön perus- ja aineopinnot antavat varsin kattavan kuvan alalla työskentelystä ja yhteiskuntamme haasteista, joissa sosiaalityöntekijät voivat työllään vaikuttaa. Jo avoimen opinnoista saa hyviä välineitä sosiaalityöntekijän arkeen. Opinnoissa teoriaa ja ammatillisia käytäntojä käsitellään rinta rinnan, alan tutkimusta unohtamatta.
Eräänä iltana näkymä oli muuttunut. Ruudulla kysyttiin, otanko vastaan opiskelupaikan maisterivaiheen opintoihin.
”Mahdollisuus opiskelupaikkaan oli olemassa”
Kun tarvittavat opinnot olivat koossa, hain Tampereen yliopiston maisteriohjelmaan siinä onnistumatta. Tampereen yliopistoon tähtäsin siksi, että se mahdollisti maisterivaiheen opinnot monimuoto-opintoina lähellä kotipaikkakuntaani. Tiesin, että en luovu tavoitteestani, vaikka ensimmäinen haku ei tuonut tulosta.
Olinkin haltioissani, kun tuon ensimmäisen haun pettymyksen jälkeen avoimesta yliopistosta soitettiin vapautuneesta kandiseminaarin paikasta. Se on laaja ja intensiivinen lähiopetusta sisältävä kurssi, jolla tehdään kandidaatintutkielma – opiskellaan siis tutkimuksen tekemistä käytännössä. Kandiseminaarin paikkamäärä on rajallinen, vaikka muutoin JYU avoimen kursseille mahtuu hyvin mukaan.
En opiskellessani tähtää tiettyihin arvosanoihin, vaan oppimiseen ja uratavoitteeni etenemiseen. Tässä kohtaa tiesin, että hyvä seminaarityö voi tuoda pisteitä hakua ajatellen.
Seminaari vaati paljon työtä ja siirtymiä lähiopetuksiin, mutta se valmistui aikataulussa – ennen hakua ja lapseni syntymää.
Hain seuraavana vuonna uudelleen samaan tutkinto-ohjelmaan, mutta edellisen pettymyksen jälkeen en ollut toiveikas. Seurasin Opintopolku.fi-palvelua tiiviisti hakukevään aikana. Huomasin olevani kohtuullisen hyvällä varasijalla: mahdollisuus opiskelupaikkaan oli olemassa.
Eräänä iltana näkymä oli muuttunut. Ruudulla kysyttiin, otanko vastaan opiskelupaikan maisterivaiheen opintoihin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että kyseessä on varmaankin virhe.
Seurasin haun tuloksen yhteydessä ollutta linkkiä Tampereen yliopiston sivuille, maksoin ylioppilaskunnan jäsenmaksun siltä istumalta ja vähitellen aloin uskoa, että tämä oli totta. Minusta oli tullut jälleen yliopisto-opiskelija. Vuoteen oli mahtunut muitakin arkea myllänneitä muutoksia: nuorin lapseni oli tuolloin 2,5 kuukauden ikäinen. Oli aika alkaa pohtia päätoimisen tutkinto-opiskelun järjestämistä vauva-arjessa.
Olen kiitollinen, että opiskeluun on ollut joustavia mahdollisuuksia erilaisissa elämäntilanteissa.
Isoäitien (ja vauvan) kanssa kampukselle
Maisteriopintojen alkaminen Tampereen yliopiston monimuotokoulutuksessa toi mukanaan uudenlaista aikatauluttamista. Ensimmäisenä syksynä opintoihini kuului lähipäiviä yliopistolla. Matkaa opetuksiin oli vajaan tunnin verran, ja vauva oli puolivuotias.
Apu löytyi isoäideiltä, jotka lähtivät vuorotellen vauvan kanssa mukaani yliopistolle. Luentojen tauoilla kävin hoitamassa lasta ja palasin sitten opiskelemaan. Onneksi paljon opintoja olen edelleen pystynyt tekemään etänä, kuten avoimessa yliopistossakin. Aika ajoin opintosuunnitelmaan mahtuu edelleen joustavia kursseja JYU avoimesta.
Motivaationi opiskeluun on edelleen hyvin käytännöllinen. Haluan pätevyyden, vakaamman aseman työelämässä, oikean kuukausipalkan ja ehkä joskus ihan oikean kesälomankin. Nyt toinen maisterintutkintoni on jo lähellä valmistumista. Se tuntuu isolta saavutukselta. Olen kiitollinen, että opiskeluun on ollut joustavia mahdollisuuksia erilaisissa elämäntilanteissa.
