Oppimisen tuen muutos varhaisessa kielenopetuksessa – eriyttämisen keinot ratkaisuna
Tuen tarve on lisääntynyt tasaisesti perusopetuksessa, ja oppilaiden englannin kielen osaamiserot ovat varsin suuria peruskoulun päättyessä. Tämä näkyy myös vieraan kielen oppitunneilla, jotka nykyisin alkavat kaikilla Suomessa viimeistään 1. luokan keväällä. Oppilaat eroavat toisistaan esimerkiksi tietojen, taitojen tai motivaation suhteen. Opettajien suurimmat haasteet varhaisessa kieltenopetuksessa ovat liittyneet juuri oppilaiden erilaisuuden huomioimiseen.
Vastauksena tuen tarpeen lisääntymiseen oppimisen ja koulunkäynnin tukea uudistettiin varsin perustavanlaatuisella tavalla. 1.8.2025 voimaan tullut oppimisen ja koulunkäynnin tuen muutos on siirtänyt tuen painopistettä ennaltaehkäisevään ja ryhmässä annettavaan tukeen, jota antaa monelta osin opetusryhmästä vastuussa oleva luokan- tai aineenopettaja.
Uudistuneen oppimisen tuen myötä eriyttämisen rooli korostuu.
Eriyttämisellä tarkoitetaan opetuksen lähestymistapaa, jossa sekä proaktiivisesti että reaktiivisesti otetaan opetusryhmien ja yksittäisten oppilaiden erilaisuus huomioon.
Eriyttäminen on yksi oppimisen edellytyksiä tukevista opetusjärjestelyistä, jotka luovat pohjan laadukkaalle perusopetuksessa ja vahvemmalle oppimisen ja koulunkäynnin tuelle.
Miten eriyttää varhaista kielenopetusta?
Vieraan kielen oppimisen ajatellaan olevan hyvin yksilöllinen prosessi, johon vaikuttavat muun muassa sosiaalinen konteksti, oppijan asenteet, motivaatio, kielijännitys, ikä, persoonallisuus, kyvyt, aikaisemmat tiedot, opiskelustrategiat, käytetyt opetusmenetelmät sekä oppimismahdollisuudet. Näin ollen yhdenmukainen opetus täysin samoilla menetelmillä, sisällöillä ja tavoitteilla ei palvele oppilaita parhaiten.
Keinoja varhaisen kielen opetuksen eriyttämiseen on monia. Tutkimusten mukaan opettajat käyttävätkin paljon erilaisia eriyttämiskeinoja ja pyrkivät huomioimaan tukea tarvitsevia oppilaita niin hyvin kuin mahdollista. Opetuksessa muun muassa hyödynnetään joustavaa ryhmittelyä sekä käytetään erilaisia opetusmenetelmiä ja työtapoja eri oppilaille. Joku oppilas voi hyötyä draaman avulla opiskelusta, kun taas toiselle sopii enemmän oppimispelit. Toisaalta opettajat tuskailevat eriyttämisen kanssa ja kaipaavat siihen lisää keinoja, tukea ja resursseja. Erityisesti haasteena ovat oppimateriaalin puute, suunnitteluun, oppituntien toteuttamiseen ja täydennyskoulutukseen osallistumiseen liittyvät aikarajoitukset sekä fyysisten tilojen toimimattomuus.
Ihanteellisinta olisi, jos eriyttäminen olisi laaja-alaista ja systemaattista ja kattaisi monipuolisesti koulunkäynnin eri osa-alueet, kuten opetusjärjestelyt ja -menetelmät, oppimisympäristön ja arvioinnin. Eriyttämisessä on hyvä myös hyödyntää vertaistukea ja vertaisoppimista. Harva meistä yksin keksii monipuoliset tukikeinot kaikille oppilaille ja kaikkiin tilanteisiin. Eriyttämiskeinoja onkin hyvä jakaa avoimesti työyhteisössä ja sen ulkopuolella. Jos koulussa ei ole mahdollisuutta yhteisopettajuuteen varhaisessa kieltenopetuksessa, yhteissuunnittelu tai vähintäänkin ajatusten vaihto ja eri opettajakollegoiden konsultointi voi avata uusia näkökulmia omaan opetuksen ja oppilaiden tukemiseen.
Eriyttäminen on tutkitusti tehokkainta, silloin kuin se on luonteva osa koulun toimintakulttuuria ja koulun johto tukee opettajien eriyttämistä. Myös uudessa oppimisen ja koulukäynnin tuessa korostuvat opettajien keskinäinen yhteistyö sekä suunnitelmallinen johtaminen.
