Outi Fingerroos
Aloitin nykyisessä professorin työssäni etnologian ja antropologian oppiaineessa helmikuussa 2017, kun palasin sorvin ääreen äitiys- ja vanhempainvapaalta. Sitä ennen tein perhemuuttoon liittyvää tutkimusta Suomen Akatemian tutkijatohtorina. Jyväskylään ja Historicalle muutin elokuussa 2007 – eli kymmenvuotisjuhlat Keski-Suomessa ovat jo takanapäin. Keskisuomalaista minusta ei ole ihan vielä tullut. Pikemminkin syvä turkulainen puheenparsi on muovautunut vähän kevyemmäksi.
Työtehtäväni ennen professuuria olivat tiuhaan tahtiin vaihtelevia pätkätöitä. Ymmärsin koko ajan kuitenkin tehdä sitä, mikä minua itseäni kiinnosti. En siis erityisemmin ole poukkoillut tutkimuksen kentillä teemoista ja projekteista toiseen vaan pyrkinyt hankkimaan itse itselleni kannukset sillä osaamisella, minkä hankin jo väitöskirjaa kirjoittaessani. Pohjakoulutukseltani olen uskontoantropologi. Väittelin Turun yliopistossa vuonna 2004 kuolemanrituaaleista ja Karjalaan liittyvästä muistitiedosta. Turun ajoilta on peräisin intohimoinen kiinnostus oral history -tyypin muistitietotutkimukseen. Olen tehnyt tutkimusta siirtolaisista, evakoista, maahanmuuttajista ja poikkeusaikoihin liittyvästä muistoista ja muistelukulttuureista. Italialainen muistitietotutkija Alessandro Portelli on osuvasti todennut, että muistitieto on menneisyyden psykologinen hinta. Siksi meitä etnologeja, antropologeja ja muistitietotutkijoita tarvitaan tässä maailmassa: rakennamme lihallisen ihmisen menneysyyden luurankojen päälle. Luulenpa, että oral history ei minusta kulu pois tämän nykyisen elämän aikana.
”Leipätyöni” professorina on tasaista puurtamista, kokouksissa istumista ja ennen kaikkea suunnittelua. Joskus se voi olla tylsääkin. Tutkia en ehdi käytännössä enää ollenkaan, mutta suhtaudun tilanteeseen suhteellisen rauhallisesti. Olen tutkijavuosinani saanut asua ja työskennellä Australiassa, Etiopiassa, Meksikossa, Kannaksella, Ruotsissa ja Virossa. Olen nähnyt maailmaa ja päässyt kokemaan elämän valoja ja varjoja. Nyt minulla on hyvä ja motivoiva työ, pieni perhe ja asuntolaina. Vain kesämökki puuttuu.
Päätehtäväni on oman oppiaineen kehittäminen ja innovointi sekä ulkopuolisen rahoituksen haaliminen. Viimeiset kaksi vuotta olen päätoimisesti ideoinut etnologian, antropologian ja kulttuuripolitiikan väen kanssa KUMUa eli syksyllä alkavaa uutta tutkinto-ohjelmaa Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa. KUMU syntyi yhtäältä opiskelijoiden työllistymispeloista – halusimme vastata huutoon ihan konkreettisesti – toisaalta opetushenkilökunnan huolesta kahden pienen yksikön tulevaisuudesta. Teimme myös tiukkaa profilointia korkeakoulukentällä: halusimme erottua kulttuurialan valtakunnallisesta koulutustarjonnasta selvästi. Onnistuimme KUMUn suunnittelussa ja markkinoinnissa hyvin. Ensimmäinen yhteishaku oli tänä keväänä ja saimme huikeat 244 hakijaa. Hakijamäärät noteerattiin yliopiston johdonkin tasolla. Lisäksi, kun tavoitimme ison joukon hakijoita väyläpaikoille ja saimme kaupanpäällisiksi muutaman pääaineenvaihtajan, aloittaa KUMUssa ensi syksynä 27 uutta opiskelijaa. Syksyn tullen jatkamme kehittämistyötä ja saattelemme maailmalle tuotoksiamme konnektiivisesta pedagogiikasta, työelämälähtöisestä oppimisesta, uudenlaisista hops-poluista ja amk-toimijoiden kanssa rakennettavista moduuleista. Omissa silmissäni siintää Jyväskylän Ateena, jossa on vahvasti kulttuuriorientoitunut vihreä kampus.
Omalla alallani olen jo aika lailla verkostoitunut. Olen SKS:n hallituksessa ja julkaisuvaliokunnassa sekä Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiön Cuporen neuvottelukunnan jäsen. TSV:n julkaisufoorumin paneelin 23 jäsenenä tehtäväni on arvioida ja luokitella edustamani kulttuurientutkimuksen alan tieteellisiä julkaisukanavia. Siirtolaisuuteen, etnisyyteen ja maahanmuuttoon kytkeytyvät luottamustehtäväni Siirtolaisuusinstituutissa ja Keski-Suomen ja Pirkanmaan alueellisessa ETNO:ssa. Olen lisäksi suomalaisten muistitietotutkijoiden verkoston FOHN:in perustajajäsen ja International Oral History Association IOHA:n vara-presidentti. Oral History tutkimukseen olen saanut perehtyä siitä asti, kun FOHN 2000-luvun alussa kutsui Alessandro Portellin, Rob Perksin, Paula Hamiltonin ja Ronal Grelen Suomeen puhumaan. Sen jälkeen alan tutkijoita on yksi kerrallaan piipahtaneet erilaisissa FOHN-symposiumeissa. Kesällä 2018 koko kansainvälinen oral history -revohka saapui Jyväskylään IOHA:n järjestyksessä 20. maailmankonferenssiin. Pienen hetken me suomalaiset muistitietotutkijat paistattelimmekin kansainvälisen oral history tutkimuksen kirkkaimmassa valokeilassa.
Vapaa-ajallani olen törkeä hedonisti. Iloiset seurueet, australialainen valkoviini, äyriäiset ja merelliset ympäristöt (yli + 30 astetta) saavat minut rentoutumaan välittömästi. Savolainen puolisoni opetti minulle kymmenisen vuotta sitten, miten ”liian paljon hyvvee on ihanoo”! Olen maitotilan tyttö Varsinais-Suomesta: kotoisin siis vetohärkien alueelta, jossa leipä hankittiin ihan konkreettisesti otsa hiessä. Akateemisessa maailmassa olen elämäni aikana kieltämättä kyllä raatanut, mutta kyllä matkaan on mahtunut myös iloisia iltoja kuppiloissa ja kantabaareissa. Työhön en suhtaudu liian vakavasti. Ehkäpä juuri siksi olen tällä hetkellä professori – ja vieläpä onnellinen sellainen!
