Syvällisempi luontosuhde voi olla selviytymiskeino ympäristöahdistuksessa
Ympäristöahdistus (engl. eco-anxiety) on suhteellisen uusi ilmiö, joka on noussut esille ekologisen kriisin seurauksena. Se sisältää useita haasteita, kuten ympäristön saastumisen, ekosysteemien katoamisen, ilmastonmuutoksen etenemisen sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen.
Ympäristöahdistus voi ilmetä moninaisina psykologisina tuntemuksina, kuten yleisenä ahdistuksena, masennuksen oireina, surumielisyytenä tai menetyksen tunteina. Nämä tuntemukset ovat luonnollisia reaktioita ympäristöhuolien jatkuvaan kasvuun.
Ympäristöahdistus voi vaikuttaa merkittävästi yksilöiden käyttäytymiseen sekä psykologiseen että ekologiseen hyvinvointiin.
Ympäristöahdistuksen, luontosuhteen ja hyvinvoinnin välinen vuorovaikutus
Vuodesta 2017 alkaen ympäristöahdistus on saanut yhä enemmän huomiota myös julkisessa keskustelussa, ja erityisesti nuoremmat sukupolvet ovat alttiita kokemaan ympäristöahdistusta.
Suomessa vallitseva ympäristökasvatuksen pitkäaikainen perinne on johtanut ympäristötietoisuuden kasvuun, mutta samalla lisännyt huolta ja ahdistusta ympäristöasioista.
Tutkimuksessamme tarkastelimme ympäristöahdistuksen, luontosuhteen ja hyvinvoinnin välistä vuorovaikutusta tuhannen 18–65-vuotiaan suomalaisen otannassa. Sen keskeiset havainnot voidaan tiivistää seuraavasti:
- Ympäristöahdistus voi vaikuttaa kielteisesti yksilön hyvinvointiin, mikä ilmenee lisääntyneenä huolestuneisuuden tunteena.
- Henkilöt, jotka tuntevat syvällisempää yhteyttä luontoon, kokevat usein enemmän ympäristöahdistusta.
- Syvällisempi luontosuhde edistää yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia.
- Syvällisempi luontosuhde voi myös lieventää ympäristöahdistuksen haitallisia vaikutuksia ja toimia selviytymiskeinona ympäristöahdistuksen hallinnassa.
Ympäristöahdistuksen kaksijakoisuus – voimattomuudesta toimijuuteen
Vaikka syvällisempi luontosuhde lisääkin usein ympäristöahdistuksen kokemuksia, se voi lieventää ympäristöahdistuksen haitallisia vaikutuksia ja edistää yksilön hyvinvointia ja resilienssiä.
Ympäristöahdistus ei ole pelkästään kielteisiä tunteita tai voimattomuutta; se voi myös herättää merkittävän halun muutokseen ja vastuun kantamiseen.
Tutkimuksissa tunnistettu käsite ”käytännöllinen ympäristöahdistus” (engl. practical eco-anxiety) viittaa siihen, kuinka ahdistus voi kannustaa ympäristömyönteisiin asenteisiin ja käyttäytymiseen.
Ympäristöahdistusta kokevat tuntevat usein moraalista vastuuta ja halua toimia luonnon hyväksi, mikä voi johtaa aktiiviseen osallistumiseen ympäristöhaasteiden ratkaisemiseksi ja syvällisempään luontosuhteeseen.
Luontosuhde on keskeinen tekijä ekologiseen kriisiin vastaamisessa, ja se käsittää sekä tiedollisen ymmärryksen luonnosta että emotionaalisen, kokemuksellisen ja toiminnallisen yhteyden ympäröivään luontoon. Luonto tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua, hengittää ja tuntea yhteenkuuluvuutta.
Kun koemme olevamme osa luonnon kokonaisuutta, se voi tuoda elämään merkityksellisyyttä ja tarkoitusta, mikä suojaa ympäristöahdistuksen kielteisiltä vaikutuksilta.
Ympäristöahdistuksen ja luontosuhteen välinen dynaaminen vuorovaikutus voi parhaimmillaan toimia muutosvoimana, joka herättää toivon tunteen ja kannustaa aktiiviseen ympäristötoimijuuteen.
Tämä vuorovaikutus voi olla avain hyvään elämään ja kestävään tulevaisuuteen, jossa sekä ihmiset että luonto voivat kukoistaa.
Kirjoittaja Miia Grénman työskentelee yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa BIODIFUL-tutkimushankkeessa (Biodiversiteettiä kunnioittava johtajuus). Sitä rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto.
