Tiedettä peliin -blogi: Helmarit, some ja roolimalliuden kääntöpuoli

Naisten pelaama jalkapallo on kasvattanut yleisösuosiotaan merkittävästi viime vuosien aikana. Suomessa tämä konkretisoituu erityisesti maajoukkuetason medianäkyvyytenä.

Arvokisaesiintymisten myötä Helmareista on tullut julkisuuden henkilöitä, joiden uraa ja elämää seurataan mielenkiinnolla myös sosiaalisen median puolella. Nämä maajoukkuetason pelaajat tunnistavat esikuva-asemansa ja pitävät sitä erittäin tärkeänä osana työtään. Vaikka he kokevatkin voivansa olla esillä pääasiassa omana itsenään, huomioivat he olevansa ensisijaisesti ammattiurheilijoita ja edustavansa aina seuraansa ja maajoukkuetta myös henkilökohtaisissa somekanavissaan. Osa pelaajista kokee juuri roolimalliutensa vuoksi paineita sosiaalisessa mediassa julkaisemisesta. Lisäksi esillä oleminen altistaa samalla vihapuheen kohteeksi joutumiselle.

Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden naisjalkapallon näkyvyyden kasvattamiselle edelleen. Pelaajilla onkin yhteinen tahtotila toimia tienraivaajina ja jättää laji parempaan asemaan seuraavia sukupolvia varten. Se tarkoittaa myös sosiaalisen median sisältöjen julkaisemista erityisesti tämä näkökohta huomioiden. Usein vastikkeeton inspirationaalisena työvoimana toimiminen on erityisesti naisjoukkueurheilijuuteen liittyvä ylimääräinen tehtävä. Vaikka moni Helmareiden pelaajakin täyttää lajinsa edistämisen velvollisuuden mielellään, määrittää se kuitenkin urheilu-uraa monella tavalla. Fanien, sponsoreiden ja koko naisurheiluyhteisön pelaajiin kohdistamat odotukset niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin ovat korkealla, eikä keskittyminen ”pelkästään” pelaamiseen ole monestikaan vaihtoehto.

Lisääntynyt julkisuus on tutustuttanut Helmarit myös sosiaalisen median varjopuoliin. Erityisesti miesvaltaisiksi miellettyjen joukkueurheilulajien kohdalla someympäristössä on valitettavan usein vallalla miehisen tilan vaade, mikä tarkoittaa naisurheilun julkista mitätöimistä moninaisin keinoin. Herjaukset voivat kohdistua naisjalkapalloon yleensä, jolloin kyse on epäsuorasta verkkohäirinnästä. Vihapuheen tähtäimenä on tällöin urheilukulttuurista ulossulkeminen ja naisjalkapalloilijoiden saavutusten vähättely. Osa Helmareiden pelaajista on kokenut myös suoraa sukupuolittunutta häirintää, joka on yleensä ulkonäköön kohdistuvaa, esineellistävää tai seksualisoivaa. Joissain tapauksissa epäasialliset viestit ovat täyttäneet seksuaalisen häirinnän tunnuspiirteet tai sisältäneet väkivallalla uhkailua. Usein Helmareiden pelaajat ovat päätyneet vain sivuuttamaan häirinnän tai estämään tietyt käyttäjät somekanavissaan. Vihapuhetta on myös pyritty ottamaan haltuun hyödyntämällä eräänlaista vastapuhestrategiaa eli julkaisemalla vastaanotetut loukkaukset uudelleen ja kommentoimalla niitä omissa somesisällöissä.

Vastapainoa verkossa vellovalle vihalle tuovat toki lukuisat positiiviset kommentit ja kohtaamiset, jotka muistuttavat esikuvana toimimisen tärkeydestä. Selvää kuitenkin on, ettei sosiaalisessa mediassa esillä olevien naisjalkapalloilijoiden pitäisi joutua kokemaan edellä kuvatun kaltaista negatiivista kohtelua ammattia harjoittaessaan. Roolimallius on naisten pelaamaa jalkapalloa ja urheilun tasa-arvoa ylipäätään eteenpäin vievä voima, mutta sen kääntöpuolen kaitsemisessa tarvitaan useita osapuolia. Turvallisemman toimintaympäristön luominen vaatii urheiluorganisaatioiden, medioiden, teknologiajättien ja yleisön yhteistyötä. Jalkapalloilijoiden soisi saavan keskittyä urheilu-uraansa, tärkeinä pitämiensä asioiden edistämiseen ja oman elämänsä esittämiseen sosiaalisessa mediassa ilman pelkoa henkisen hyvinvointinsa horjumisesta.

Osa Englannin jalkapallomaajoukkueen naispelaajista ryhtyi viime kesän EM-kisojen aikana someboikottiin vihapuhetta vastustaakseen. Vaikka ratkaisu on täysin ymmärrettävä, laajamittaisempi sosiaalisen median käytöstä luopuminen olisi monella tavalla harmillista. Se tarkoittaisi urheilijoiden kohdalla mahdollisia ansionmenetyksiä ja yleisön osalta sitä, ettei se pääsisi enää kurkistamaan pienempien lajien tapahtumiin, kisojen kulisseihin ja urheilijoiden arkeen. Ennen kaikkea se olisi iso taka-askel monimuotoisemman urheilumaailman rakentamiselle.