Growing into the world: KiVi-laitoksen kansainvälistymissuunnitelmatyön jatkokehitys
Hankekuvaus
Jyväskylän yliopistossa tutkinto-opiskelijoiden on tullut lukuvuodesta 2024–2025 alkaen laatia henkilökohtainen kansainvälistymissuunnitelma, jonka tarkoituksena on tukea opiskelijoita tunnistamaan oman alansa ja ammatillisen kehittymisensä kannalta keskeistä kansainvälisyys- ja vuorovaikutusosaamista. Tiedekunnat ja laitokset ovat voineet suunnitella omiin koulutusohjelmiinsa sopivia toteutustapoja. KiVi-laitoksella kansainvälistymissuunnitelmatyötä on lähestytty kriittisestä näkökulmasta. Kansainvälistymissuunnitelman kehittämistyön tavoitteena oli välttää yksinkertaistavia käsityksiä kansainvälistymisestä esimerkiksi suoritettavana tehtävälistana tai kansallisiin kategorioihin perustuvana ajatteluna. Niinpä laadittiin Growing into the World: The Glocal University Experience -toimintamalli. Toimintamallin teoreettinen viitekehys korostaa identiteetin, toiseuttamisen ja representaation merkitystä vuorovaikutuksen ulottuvuuksina keskinäisriippuvaisessa maailmassa.
Toimintamalli koostuu edellä kuvatusta teoreettisesta viitekehyksestä ja opintopolusta. Opintopolkuun kuuluu kolme tarkastuspistettä, joista jokaiselle on omat oppimistavoitteensa. Lisäksi suunnitelmaan kuuluu ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattu aloitustilaisuus, joka pidetään osana Opinto- ja urasuunnittelu -opintojaksoa.
Kansainvälistymissuunnitelma on nyt käytössä kolmatta vuotta ja sen ja sen jatkokehittämisessä keskitytään erityisesti:
- kansainvälistymissuunnitelmatyötä käsittelevän aloitustilaisuuden vaikuttavuuden arviointiin; miten hyvin näkökulma reflektoivaan kansainvälistymisosaamiseen aloitustilaisuudessa tulee tiedostetuksi,
- henkilöstön tukemiseen toimintamallin tarkoituksenmukaisessa soveltamisessa,
- Moodle-oppimisympäristöön rakennettavan materiaali- ja tehtäväkokonaisuuden kehittämiseen sekä
- kandidaattivaiheen jälkeisten jatkopolkujen suunnitteluun ja maisterivaiheen pilotointiin.