Kielikoulutuspoliittinen kuntatutkimus II 2023-2025
Sisällysluettelo
Hankekuvaus
Tutkimuksen tavoite on selvittää perusopetuksen rehtoreiden ja kuntapäättäjien kielikoulutuspoliittista toimijuutta, eli heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan kieltenopetuksen järjestämisestä paikallisella ja valtakunnallisella tasolla pyrkien näin saamaan vastausta siihen, missä määrin kuntiin hajautettu ja ulkoistettu koulutuspoliittinen päätöksenteko aiheuttaa kohtuutonta oppilaiden (kieli)koulutuspoliittista epätasa-arvoa ja näin koulutuksellisen yhdenvertaisuuden murenemista kieltenopiskelussa.
Tutkimus toteutettiinn sähköisellä kyselyllä, ja lisäksi tehtiin etähaastatteluja. Linkki kyselyyn lähetettiinn kaikille suomen- ja ruotsinkielisten perusopetuksen koulujen rehtoreille sekä kuntien päättäjille. Kuntapäättäjällä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa kuntien viranhaltijoita eli opetus- ja sivistysjohtajia, toimialajohtajia ja vastaavia sekä kuntien luottamushenkilöitä eli opetus- ja sivistyslautakuntien puheenjohtajia. Rehtorikysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Rehtorit Suomen Rehtorit ry – Finlands Rektorer rf:n kanssa.
Hankkeessa tehdään yhteistyötä Tampereen yliopiston TOVI (toisen ja vieraan kielen oppiminen) -tutkimusryhmän (Zea Kingelin-Orrenmaa, Soili Hakulinen, Aleksandr Zelenin ja Stefan Smirnov) kanssa.
Hankkeen pohjalta on tehty 23.5.2025 kirjallinen kysymys hallitukselle
https://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/KK+175/2025
https://www.eduskunta.fi/pdf/KK+175/2025
Lue myös SDP:n Eloranta: Kieltenopetuksen eriarvoisuus on korjattava - SDP
Vastaus kirjalliseen kysymykseen
Linkit
Tutkimustiedote (kyselyt)
Studiemeddelande (enkäter)
Julkaisut
Kangasvieri, T. (2025). Suomi tarvitsee kielitaitoisen kansan, kielivarantoa ei ole varaa menettää yhtään tämän enempää. Kaleva 10.4.2025. Suomi tarvitsee kielitaitoisen kansan, kielivarantoa ei ole varaa menettää yhtään tämän enempää | Kaleva
Kangasvieri, T. (2025). Suomi havahtuu kielitaidottomuuteensa liian myöhään. Helsingin Sanomat 4.4.2025. Suomi havahtuu kielitaidottomuuteensa liian myöhään | HS.fi
Kangasvieri, T. & Mård-Miettinen, K. (2024). ”Pyrin mahdollistamaan monipuolisen kielitarjonnan koulussani“– Rehtori ja kieltenopetus. Rexi 2/2024, 10–12.
Kangasvieri, T. & Suomela, A. (2024). Rehtorit kielikoulutuspoliittisina toimijoina - miten kieltenopetus koetaan ja mihin päätöksenteko pohjautuu? Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 15(1). Saatavilla: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-helmikuu-2024/rehtorit-kielikoulutuspoliittisina-toimijoina-miten-kieltenopetus-koetaan-ja-mihin-paatoksenteko-pohjautuu