Julkaisu
2026
Ryhmäkohtainen tuki. Santalahti-kustannus.
Työskentelen erityispedagogiikan yliopistonopettajana Kasvatustieteiden laitoksella. Ennen nykyistä tehtävääni toimin pitkään erityisluokanopettajana perusopetuksessa. Koulutukseltani olen erityisluokanopettaja (KM) ja psykologi (PsM). Opetustyöni ohella vastaan erityispedagogiikan lähijohtajan tehtävistä sekä erillisten erityisopettajaopintojen (EOK) koordinoinnista.
Olen vastuuopettajana seuraavilla opintojaksoilla:
Olen kiinnostunut oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä sekä opettajien ammatillisen osaamisen kehittämisestä. Väitöskirjatyöni tarkastelee tukivastemallia, jonka kehittämisen tavoitteena on selkiyttää oppilaiden tuen tarpeen arviointia, tukitoimien toteuttamista ja niiden seurantaa.