Esittely
Työskentelen Koulutusjohtamisen instituutissa projektipäällikkönä KASVU-hankkeessa sekä vastaavana yliopistonopettajana kasvatus- ja koulutusalan johtajien täydennyskoulutuskokonaisuuksissa. Toimin myös jatkuvan oppimisen koordinaattorina kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa ja koordinoin valtakunnallista koulutusjohtamisen yliopistollisten täydennyskoulutusten yhteistyöverkostoa.
Taustallani on pitkä ura aikuiskouluttajana viestinnän ja vuorovaikutuksen parissa ja vielä pidempi ura sivistysjohtajana. Minulla onkin ollut ilo työskennellä kaikkien kasvatus- ja koulutusasteiden ja oppilaitosmuotojen parissa. Arvostan todella paljon jokaisen alan toimijan työtä ja erityisesti sitä, kun teemme työtä yhdessä, toinen toistamme tukien, verkostoina ja yhteiseen hyvään pyrkien. Johtajuus tarkoittaa minulle ennen muuta dialogista yhteistyötä, sen mahdollistamista, rakentamista ja kehittämistä eri tasoilla.